Olisin eilenkin halunnut kirjoittaa mutta täällä vallitsi otsikon mukainen tunnelma. Nimittäin meillä ei toiminut netti. Meillä vaihtui talossa kokonaan yhteydet Lounean valokuituun. Tai oikeastaan muilla näissä taloissa vaihtui paitsi meillä. Määräaikaisen liittymän takia heillä oli vaikeuksia saada meidän asuntoon se. Tänään sitten n.puoli yhdeltä kävi joku laittamassa meille tämän toimimaan ja elämä normaalisoitui, ainakin melkein. Meillä oli Telia viihde ja nyt sitten elellään ilman tv:tä toistaikseksi ja se harmittaa koska tänään tulisi eka jakso The voice of Finland:ia mitä tykkään kattoo tosi paljon.
Eilen mulla oli selkeä aihe mielessä ja nyt ei sitten mitään muistikuvaa siitä. Ehkäpä voisin avata hieman tuota aikaisempaa vauvaprojektia ja raskautta.
Alunperinhän olen halunnut vauvan jo vuonna 2009. Eli yhdeksän vuotta sitten. Silloin jo alkuvuodesta pyysin silloiselta mieheltä että pliis anna mun jättää ehkäisy pois. Ei silloin suostunut enkä ihmettele. Olin vasta täyttänyt 18 vuotta. Mutta olin juuri nähnyt mun pienen pientä kummityttöä joka sulatti mun sydämen täysin. Ja lisäksi jo 15-vuotiaana tiesin että haluan olla äiti. Olimme myös menossa naimisiin elokuussa. Heinäkuussa kuitenkin sain epämääräisiä oireita joiden vuoksi testasin. Sain haalean plussan. Testasin jo viikkoa ennen kun menkkojen piti alkaa. Tottakai oletin että se tarkoittaa vauvaa! Hirmuiset haaveilut alkoi. Sitten päivää ennen kuin menkkojen piti alkaa, äitini sai minut testaamaan uudestaan. Testi näytti negaa. En silti halunnut uskoa sitä. Sitten kun vuoto alkoi, itkin niin paljon. Myöhemmin sain kuulla että kyseessä oli kemiallinen raskaus eli alkio koskettaa kohtua ja saa aikaan lievää oirehdintaa mutta irtoaa pian eikä tartu siis kunnolla.
Sitä seurasi kaksi vuotta jotka kuljin pienessä sumussa. Tai alussa olin todella toiveikas ja uskoin raskautumiseen. Itkin jokaista negatiivista raskaustestiä ja vihasin kroppaani ylikaiken. Katkeroiduin. Jossain vaiheessa vuonna 2011 sitten menkkojen ollessa myöhässä testasin ovulaatiotikulla mihin tuli plussa. Oli tarkoitus mennä ostamaan raskaustesti kunhan ehdin mutta vuoto ehti alkaa ensin. Soitin neuvolaan ja siellä otettiin vastaan. Ultralla näkyi tosi paksu limakalvo mutta ei mitään merkkiä raskaudesta. En vieläkään ole ymmärtänyt miksi ovistikkuun tuli plussa. Kuitenkin kun itkin siellä taas niin tämä neuvolatäti varasi mulle ajan lääkärille kun sain sanottua että olemme yrittäneet jo kohta 2 vuotta. Lääkäri oli noin kuukauden kuluttua. Hän sitten laittoi lähetteen lapsettomuuspoliklinikalle. Sinne pääsimme parin kuukauden kuluttua. Siittiöissä oli huono liikkuvuus mutta sanoivat et tarvitsee tarkastusnäytteen vielä. Minussa ei ollut mitään vikaa, mitä nyt spekuloitiin että toinen munasarja ei välttämättä tuota kunnollisia munasoluja koska siinä on vähän väliä kystia. Tämä lausunto riitti mun miehelle ja hänen mielestään meissä kummassakaan ei ollut mitään vikaa ja vauva tulee kun on tullakseen.
Tämä vihastutti minut. Miksen vaan voi tulla raskaaksi. Miksi sen pitää olla näin helvetin vaikeaa. Kaikki raskausuutiset lähipiirissä olivat kuin iskuja sydämeen. Näin kaikkialla vauvamasuja ja vaunuja. Miksen minä voi olla yksi heistä. Olin todella masentunut. Ja vihainen kaikesta. Mulla meni välit yhteen todella pitkäaikaiseen ystävään kun hän tuli kolmatta kertaa raskaaksi. Olin niin kateellinen. Pahin vaihe kesti varmaan joku puolisen vuotta. Sitten annoin olla. En enää testaillut oviksia enkä raskauksia. Olin päättänyt etten voi tulla raskaaksi ja sillä selvä.
2014 kun valmistuin media-assistentiksi, jäin kotiin työttömäksi. Elämältä katosi rytmi. Ajattelin kokoajan. Sitten yhtäkkiä vaan tajusin etten tunne mitään. Mitään muuta kuin ahdistusta. Oli päästävä pois. Kauas ja äkkiä. Sanoin silloiselle miehelle et en ehkä rakastakkaan sitä ja että mun pitää päästä pois. Menin äidilleni. Meni 2 viikkoa ja palasin takaisin kotiin. Yritimme saada liiton vielä toimimaan mutta ei siitä tullut mitään. Elokuussa tuli lopullinen päätös että nyt päättyy tämä. Muutin äidilleni.
Meni 2 kuukautta ja tapasin nykyisen mieheni. Muutin tänne aivan toiselle puolelle Suomea miehen luokse. Mulla oli silloin hetken käytössä Cerazette minipillerit. Kuitenkin joulukuussa kyselin että mitä mieltä hän on toisesta lapsesta, että jos jättäisin pillerit pois. Hän suostui heti. Sanoin kyllä että en tule heti raskautumaan että voidaan ihan olla niin että tulee jos on tullakseen. Enkä stressannut yhtään! Meni 10 kiertoa ja sitten meidän poika yllätti meidät. Ennen kaikkea minut!
Alkuraskaus oli tyypillinen, pahoinvointia ja väsymystä, päänsärkyä. Pelkäsin kyllä kokoajan keskenmenoa ja sitten pelkäsin että saan pelkäämällä keskenmenon. Rauhotuin ensimmäisessä ultrassa. Kuitenkin raskausviikolla 14 aloin vuotamaan verta. Pelkäsin et pahin oli tapahtunut mutta siellä vauva oleskeli rauhassa masussa vailla huolen häivää. Verenvuodon syytä ei koskaan löydetty. Vuoto loppui viikolla 18 muistaakseni. Sen jälkeen perus selkäkipuja ja kohdun kasvukipuja mitä nyt kaikilla on. Ja tietty omat selkävaivat oli haittana. Kipuihin jouduin syömään lääkettä viikolle 32 asti, sitten lopetin ja kärsin koska en halunnut aiheuttaa mitään vauvalle. Ja itse synnytys nyt oli ihan fiasko mut ei siitä sen enempää.
Kirjoitan huomenna taas lisää mutta toivottavasti hieman lyhyemmin. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti