Kiitos jokaiselle joka on lukenut tekstejäni. On ollut ihanaa nähdä että tasaisesti on käyty lukemassa. Suuren suuri kiitos.
Helpotuksen huokaus oli tänä aamuna pitkä kun näin negatiivisen raskaustestin. En olisi ikinä uskonut että negatiivinen raskaustesti voisi olla hyvä asia elämässäni. Vaan kylläpä helpotti.
Ehkä jonakin päivänä vielä aloitan bloggaamisen uudestaan. Ehkä jopa piankin. Mutta nyt on parempi antaa tämän blogin antaa olla. Aloitin tämän nimenomaan sen takia kun aloimme miehen kanssa yrittämään toista lasta.
Toivon todella että jonakin päivänä löydän uuden miehen. Ja rakas poikani saa joskus vielä pikkusisaruksen. Minulla ei kuitenkaan ole kiire. Haluan nauttia tästä ajasta kahdestaan lapseni kanssa jonkin aikaa ennen kuin edes mietin uutta parisuhdetta. Tottakai olen toiveikas tulevaisuuden suhteen silti. :)
Tässä vielä pätkä lyriikoita Psycheworkin Fire still burns biisistä joka on auttanut käsittelemään tätä myrskyä.
I lost something I believed to be definitive
Suddenly, my chest was a dark and hollow place for years
Things I used to love I started to hate
Suffocating me
I couldn't feel the pain
I couldn't hear the beating of my heart at all
I lost my passion and desire for reasons unknown
Was it fear of sacrificing too much or lack of trust, I don't know
It took me years to get the passion back
And to understand that I was a prisoner of the past
My fire still burns
Inside the walls of my fortress I rebuilt
The fire still burns
Giving me hope to see who I am
Kiitos jokaiselle lukijalle ja tsemppiä varsinkin heille jotka edelleen yrittävät tulla raskaaksi. Olette ajatuksissa! <3
Miia
torstai 8. marraskuuta 2018
keskiviikko 7. marraskuuta 2018
Varoitus lukijalle, sisältää yllättävää tekstiä
En edes tiedä mistä aloittaa. Viimeinen teksti tuli hyvinkin erilaisista tunnelmista ja erilaisesta tilanteesta.
Viime torstaina tulimme, tai oikeastaan minä tulin siihen tulokseen että meidän, minun ja miehen, tulevaisuus ei ole yhteinen. Jonkin verran toki. Hän on edelleen poikani isä ja tärkeä ihminen minulle. Mietin asiaa monta päivää ennen sitä. Tai monta ja monta. Oikeasti olen voinut aika huonosti tässä parisuhteessa jo hyvin pitkään. Mutta heräsin siihen tilanteeseen reilu viikko sitten vasta. Tajusin mikä mulla on. Mikä vaivaa. Mikä ahdistaa ja mikä masentaa, stressaa. Nämä kaikki negatiiviset tunteet veivät multa niin paljon energiaa. Ne uuvuttivat mua. Ainoa mitä jaksoin tehdä oli pelata Solitaire peliä tabletilla. Hädin tuskin jaksoin hymyillä mun pojalle. Mun oli helppo olla kun sain viettää kaverin kanssa aikaa, auttaa kaikessa mutta kaikesta siitä mua syyllistettiin kotona tosi paljon.
Olikohan se sitten keskiviikko-ilta ollut kun mies sanoi mulle että ihan kuin mie en tahtoisi olla hänen ja pojan kanssa ikinä ja keksimällä keksin itselleni tekemistä muualla. Se sai mut todella heräämään. Tajusin että mua ei ahdista mun poika. Mua ahdistaa mun mies. Ja lähes kaikki siihen liittyvä. Aika paha tilanne eikö? Mietin ensin että onko kyse mun omasta vääristyneestä mielentilasta ja juttelinkin torstaina yhden tutun psykiatrisen hoitajan kanssa että voiko kyse olla siitä. Häneltä sain ohjeita puhua miehen kanssa. Menin ensin salille ja mies selvästi mökötti siitä kun aikatauluni ei pitänyt. Olin kamalan ahdistunut ja sain itkukohtauksen pukkarissa enkä voinut mennä treenaamaan ennen kuin rauhotuin. Salin jälkeen ukot tuli mua vastaan. Yritin ensin tsempata että selvittäisiin kotiin asti ennen sitä suurta keskustelua. Mies vaistosi sen ja halusi että sanon heti mikä vaivaa.
Keskustelun piti mennä niin että keksisimme yhdessä miten parisuhteesta saisi taas toimivan. Se meni aikalailla päin vastoin. Miehen reaktio aiheeseen oli ensin se että turha yrittää mitään, kaikki menee kuitenkin vituiksi lopulta. Siinäpä se. Siinä samalla tein itse päätöksen että turhaan miekään yrittäisin yksin pelastaa kun on voimia just ja just tavalliseen arkeen. Sen jälkeen mua onkin sitten painostettu jäämään. Hän ymmärsi etten todellakaan jää pojan kanssa asumaan lähelle ja se nostatti hänessä vihaa. Olen kuulemma itsekäs kun vien lapselta isän. Siitä ei suinkaan ole kyse. Olen pohtinut tapaamistiheydet ja keinot valmiiksi. Olen onnekas kun omistan ihania ystäviä jotka mahdollistavat yöpymisen täällä sillä aikaa kun poika saa olla isällään.
Tämän hetken tilanne on se että olen irtisanonut asunnon itseni ja poikani nimistä ja allekirjoittanut vuokrasopimuksen äitini omistamaan asuntoon. Jokainen riita minkä mies aloittaa vahvistaa tunnetta siitä että päätös on ollut 100% varmasti oikea.
Tästä tullaankin blogin kohtaloon. Koska tässä kierrossa yritystä on kuitenkin ollut, on edelleen mahdollista että olen raskaana. Olen huomenna aamulla aikeissa tehdä yhden kaapissa lojuneen testin. En tiedä. Luulen aavistavani vastauksen ja samaan aikaan pelkään helvetisti että se on positiivinen. Se että kerrankin saan sen plussan ja sitten se ei olekaan niin ihana juttu. Olisi aika lailla mun tuuria. Oireilen aika vahvasti mutta toivon että kyse on stressistä. Pliis anna stressin aiheuttaa tämä kaikki. Pelottaa. Mutta jos se on plussa, pidän lapsen. Sanoi mies mitä tahansa. Minä en tosiaan voisi ikinä kuvitella keskeyttäväni raskautta vain sen takia että mua pelottaa että pärjäänkö.
Jos testi on positiivinen, blogi jatkukoon. Jos ei, aika antaa tämänkin jäädä menneisyyteen.
-m-
Viime torstaina tulimme, tai oikeastaan minä tulin siihen tulokseen että meidän, minun ja miehen, tulevaisuus ei ole yhteinen. Jonkin verran toki. Hän on edelleen poikani isä ja tärkeä ihminen minulle. Mietin asiaa monta päivää ennen sitä. Tai monta ja monta. Oikeasti olen voinut aika huonosti tässä parisuhteessa jo hyvin pitkään. Mutta heräsin siihen tilanteeseen reilu viikko sitten vasta. Tajusin mikä mulla on. Mikä vaivaa. Mikä ahdistaa ja mikä masentaa, stressaa. Nämä kaikki negatiiviset tunteet veivät multa niin paljon energiaa. Ne uuvuttivat mua. Ainoa mitä jaksoin tehdä oli pelata Solitaire peliä tabletilla. Hädin tuskin jaksoin hymyillä mun pojalle. Mun oli helppo olla kun sain viettää kaverin kanssa aikaa, auttaa kaikessa mutta kaikesta siitä mua syyllistettiin kotona tosi paljon.
Olikohan se sitten keskiviikko-ilta ollut kun mies sanoi mulle että ihan kuin mie en tahtoisi olla hänen ja pojan kanssa ikinä ja keksimällä keksin itselleni tekemistä muualla. Se sai mut todella heräämään. Tajusin että mua ei ahdista mun poika. Mua ahdistaa mun mies. Ja lähes kaikki siihen liittyvä. Aika paha tilanne eikö? Mietin ensin että onko kyse mun omasta vääristyneestä mielentilasta ja juttelinkin torstaina yhden tutun psykiatrisen hoitajan kanssa että voiko kyse olla siitä. Häneltä sain ohjeita puhua miehen kanssa. Menin ensin salille ja mies selvästi mökötti siitä kun aikatauluni ei pitänyt. Olin kamalan ahdistunut ja sain itkukohtauksen pukkarissa enkä voinut mennä treenaamaan ennen kuin rauhotuin. Salin jälkeen ukot tuli mua vastaan. Yritin ensin tsempata että selvittäisiin kotiin asti ennen sitä suurta keskustelua. Mies vaistosi sen ja halusi että sanon heti mikä vaivaa.
Keskustelun piti mennä niin että keksisimme yhdessä miten parisuhteesta saisi taas toimivan. Se meni aikalailla päin vastoin. Miehen reaktio aiheeseen oli ensin se että turha yrittää mitään, kaikki menee kuitenkin vituiksi lopulta. Siinäpä se. Siinä samalla tein itse päätöksen että turhaan miekään yrittäisin yksin pelastaa kun on voimia just ja just tavalliseen arkeen. Sen jälkeen mua onkin sitten painostettu jäämään. Hän ymmärsi etten todellakaan jää pojan kanssa asumaan lähelle ja se nostatti hänessä vihaa. Olen kuulemma itsekäs kun vien lapselta isän. Siitä ei suinkaan ole kyse. Olen pohtinut tapaamistiheydet ja keinot valmiiksi. Olen onnekas kun omistan ihania ystäviä jotka mahdollistavat yöpymisen täällä sillä aikaa kun poika saa olla isällään.
Tämän hetken tilanne on se että olen irtisanonut asunnon itseni ja poikani nimistä ja allekirjoittanut vuokrasopimuksen äitini omistamaan asuntoon. Jokainen riita minkä mies aloittaa vahvistaa tunnetta siitä että päätös on ollut 100% varmasti oikea.
Tästä tullaankin blogin kohtaloon. Koska tässä kierrossa yritystä on kuitenkin ollut, on edelleen mahdollista että olen raskaana. Olen huomenna aamulla aikeissa tehdä yhden kaapissa lojuneen testin. En tiedä. Luulen aavistavani vastauksen ja samaan aikaan pelkään helvetisti että se on positiivinen. Se että kerrankin saan sen plussan ja sitten se ei olekaan niin ihana juttu. Olisi aika lailla mun tuuria. Oireilen aika vahvasti mutta toivon että kyse on stressistä. Pliis anna stressin aiheuttaa tämä kaikki. Pelottaa. Mutta jos se on plussa, pidän lapsen. Sanoi mies mitä tahansa. Minä en tosiaan voisi ikinä kuvitella keskeyttäväni raskautta vain sen takia että mua pelottaa että pärjäänkö.
Jos testi on positiivinen, blogi jatkukoon. Jos ei, aika antaa tämänkin jäädä menneisyyteen.
-m-
sunnuntai 28. lokakuuta 2018
kp14
Yritin jo aiemmin tulla kirjoittamaan. Lapseni oli sillä hetkelllä erittäin keskittynyt katselemaan Myyrää pleikkarilta että ajattelin että voisin tulla nopsaan kirjoittamaan. Sillä hetkellä kun sain bloggerin auki niin poitsu päätti että eikö hän tulee nyt katsomaan sittenkin Ryhmä Hauta. Että siihen meni se mahdollisuus.
Tässä olen kuulostellut olotilaa että olisikohan se ovis pian täällä sillä mulla ei ole nyt liuskoja käytettävissä. En muistanut ostaa enkä nyt pystykään enää luottaan niiden tuloksiin kun on jo kp14. Eilen nimitttäin oli maha todella pinkeä ja kireä. Myös alamaha kipristeli. Perjantaina huomasin että myös kohdunkaula oli tosi herkkänä kun saimme pitkästä aikaa miehen kanssa aamusta aikaa kahdestaan. <3
Täytyy nyt siis vaan kuulostella että jos jokin tosi selkeä oire tulisi. Eilinen ainakin kertoi että lähestytään tai sitten se tapahtui jo eilen ellei tule uudestaan vastaavaa oloa.
Viime torstaina vapaaehtoisvuoron jälkeen tapasin mun personal trainerin hänen ns.kotisalilla ja hän sai mut todellakin parantamaan suorituksia. Sain paljon kehuja taas ja oli tosi kivaa kun tuli hyvää palautetta. Tokihan mie itse maksan hänelle siitä että saa kuntoa nostettua ja kunnon ohjausta. Olin pitkään tosiaan tuossa kipeänä ja nyt vasta pääsen uudestaan liikunnan makuun.
Miulla on vielä ensi viikolla pari vapaaehtoisvuoroa entisessä työpaikassa ja sitten en tiedä onko mitään menoja ennen kuin seuraava tatska-aika on 26.11. Siis päivämenoja. Iltamenoja on kyllä tiedossa, yksi halloween tapahtuma ja yksi levyjulkaisukeikka. Molempia odotan innnolla. Ihanaa päästä tuulettuun ensi viikonloppuna kaverin kanssa. En siis tosiaan kuulu näihin jotka varuiksi on juomatta jos vaikka sattumalta olisi raskaana. En pysty elämään elämääni niin että jos olen raskaana. Jos, jos, jos ja vielä kerran jos. Mun on pakko yrittää ajatella realistisesti tästä kropasta ja elettävä täysillä, liikuttava täysillä kunnes pitää hidastaa. Tottakai toivon että mulla ei olekaan sitä tatska-aikaa ja olen raskaana.
Tämä on oikeasti aika vaikeaa kun koko kroppa huutaa tyhjää syliä. Se sattuu melkein fyysisestikin. Onneksi poika vielä välillä on halittavana. Äidin superrakas. Mutta siis olen äärimmäisen kiitollinen että sain edes yhden lapsen. Ja hänetkin ilman hoitoja. Haluaisin vain että hän saa sisaruksen ja tottakai haluan elää sen kaiken uudestaan. Raskauspahoinvoinnista yövalvomisiin. Ja imetys! Voi tsiisus. Niin ihanaa. Kunpa tulisin pian pysyvästi raskaaksi.
No mutta, tässä eilen tuli autettua kaveria muuttamaan ja huomenna menen vielä parin kaapin kanssa auttamaan. Tänään ei osunut aikataulut yhteen kun mun täytyy päästä salillle tiettyyn aikaan. :)
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
-m-
Tässä olen kuulostellut olotilaa että olisikohan se ovis pian täällä sillä mulla ei ole nyt liuskoja käytettävissä. En muistanut ostaa enkä nyt pystykään enää luottaan niiden tuloksiin kun on jo kp14. Eilen nimitttäin oli maha todella pinkeä ja kireä. Myös alamaha kipristeli. Perjantaina huomasin että myös kohdunkaula oli tosi herkkänä kun saimme pitkästä aikaa miehen kanssa aamusta aikaa kahdestaan. <3
Täytyy nyt siis vaan kuulostella että jos jokin tosi selkeä oire tulisi. Eilinen ainakin kertoi että lähestytään tai sitten se tapahtui jo eilen ellei tule uudestaan vastaavaa oloa.
Viime torstaina vapaaehtoisvuoron jälkeen tapasin mun personal trainerin hänen ns.kotisalilla ja hän sai mut todellakin parantamaan suorituksia. Sain paljon kehuja taas ja oli tosi kivaa kun tuli hyvää palautetta. Tokihan mie itse maksan hänelle siitä että saa kuntoa nostettua ja kunnon ohjausta. Olin pitkään tosiaan tuossa kipeänä ja nyt vasta pääsen uudestaan liikunnan makuun.
Miulla on vielä ensi viikolla pari vapaaehtoisvuoroa entisessä työpaikassa ja sitten en tiedä onko mitään menoja ennen kuin seuraava tatska-aika on 26.11. Siis päivämenoja. Iltamenoja on kyllä tiedossa, yksi halloween tapahtuma ja yksi levyjulkaisukeikka. Molempia odotan innnolla. Ihanaa päästä tuulettuun ensi viikonloppuna kaverin kanssa. En siis tosiaan kuulu näihin jotka varuiksi on juomatta jos vaikka sattumalta olisi raskaana. En pysty elämään elämääni niin että jos olen raskaana. Jos, jos, jos ja vielä kerran jos. Mun on pakko yrittää ajatella realistisesti tästä kropasta ja elettävä täysillä, liikuttava täysillä kunnes pitää hidastaa. Tottakai toivon että mulla ei olekaan sitä tatska-aikaa ja olen raskaana.
Tämä on oikeasti aika vaikeaa kun koko kroppa huutaa tyhjää syliä. Se sattuu melkein fyysisestikin. Onneksi poika vielä välillä on halittavana. Äidin superrakas. Mutta siis olen äärimmäisen kiitollinen että sain edes yhden lapsen. Ja hänetkin ilman hoitoja. Haluaisin vain että hän saa sisaruksen ja tottakai haluan elää sen kaiken uudestaan. Raskauspahoinvoinnista yövalvomisiin. Ja imetys! Voi tsiisus. Niin ihanaa. Kunpa tulisin pian pysyvästi raskaaksi.
No mutta, tässä eilen tuli autettua kaveria muuttamaan ja huomenna menen vielä parin kaapin kanssa auttamaan. Tänään ei osunut aikataulut yhteen kun mun täytyy päästä salillle tiettyyn aikaan. :)
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
-m-
torstai 18. lokakuuta 2018
YK9
En ole varma monesko yrityskierto tämä on koska keskenmeno ja lomasta johtuva yritystauko sotki kuvioita jonkin verran. Mutta sovitaan että yhdeksäs. Pian on joulukuu ja yritystä tulee täyteen vuosi. Toivoisin niin paljon plussaa ennen sitä.
Kierto alkoi tosiaan tuossa maanantaina eli tänään on kp4. Menkat ovat hiipuneet lähes olemattomiin mutta onneksi nyt ei tarvitse stressata että ehkä olen taas raskaana vaikka menkat tulikin. Tarkoitan siis kun yleensä vuodan, tai siis ennen keskenmenoa edeltäviä valemenkkoja vuosin aina tosi paljon. Mutta ei se mitään. Yllättävää kyllä, vaikka mitään yritystä viime kierrossa ei tosiaan ollut, loppukierrosta tunsin aika koviakin alavatsakipuja. Ehkä jopa kovempia kuin yrityskierroissa. Mietin jo että onko mulla joku tulehdus mutta se menikin ohi alle vuorokaudessa. Liekkö jokin kysta ollut.
Vielä maanantaina en muistanut ostaa greippimehua. Riensinkin heti tiistai-aamuna sitä ostamaan kun olin saanut pojan hoitoon. Sen jälkeen kotiin äkkiä ryystämään lasillinen ja d-vitamiinilisät päälle. Sitten lähdin kaverin kanssa katselemaan asuntoja, hän eroaa poikakaveristaan ja muuttaa samaan pihaan missä asun. Pääsemme ehkä jo huomenna siirtämään tavaroita. Olen iloinen että voin auttaa.
Vihaan tätä ikuisuusflunssaa mikä mulla on päällä. Okei, vasta 8 päivää mutta tää aika kun en voi liikkua, on tuskaa. Koko kroppa huutaa että salille ja äkkiä, mutta ei. En vaan voi mennä ennen kuin happi kulkee normaalisti. Helpottaispa pian.
Huomenna me mennään kaverin kanssa lastenkirpulle kiertämään. Hänen 3 viikkoinen neitokainen on myös mukana ja pojat pääsevät keskenään riekkumaan leikkipaikalle. Kyllä on vaan parasta että kirpparilta löytyy sellainenkin! Ja sitten kun kaksi aikuista niin toinen voi katsoa poikien perään sillä aikaa ku toinen kiertää. Ja pojat saavat purkaa energiaa toisiinsa. Ah!
Olen tehnyt eilen ja tänään vapaaehtoisvuoron entisessä työpaikassa ja väsyttää aika lailla. Silti olen iloinen, menen ensi tiistaina työhaastatteluun ja toivon kovasti saavani töitä. Edes osa-aikaista. Eli ei aamuheräämiset haittaa, pitäisi vain oppia se että ei tartte valvoa. Toissayönä tosin meidän ihana alakerran naapuri aiheutti univaikeudet. Pitäisi varmaan hankkia korvatulpat kun mun unenlahjat on todella heikot verrattuna muihin perheenjäseniin.
Olen tämän viikon vetänyt tätä mehua:
Huomenna käyn etsimässä jotain halvempaa lidlistä, tosin en ole varma löydänkö sieltäkään. Onneksi supermarketissa oli tarjouksessa Tropicanat jos en löydä halvempaa. On nimittäin normaalisti aika tyyristä, melkein 4 euroa purkki. Nyt saa 3 eurolla. Mutta käyn eka katteleen sen lidlin koska kaverini raskautui ehkä osittain sen voimalla. :D Mitäänhän en voi sanoa varmaksi.
Mies on tällä hetkellä nukuttamassa poitsua makkarissa ja kärsii seuraukset siitä kun päivärytmiä ei ole noudatettu. On aika vaikeaa ilmeisesti saada nukkumaan. Mitäpä meni säätään omiaan. Ei käy yhtään sääliksi.
Mutta ehkä tässä on nyt tarpeeksi tekstiä tälle kertaa.
-m-
Kierto alkoi tosiaan tuossa maanantaina eli tänään on kp4. Menkat ovat hiipuneet lähes olemattomiin mutta onneksi nyt ei tarvitse stressata että ehkä olen taas raskaana vaikka menkat tulikin. Tarkoitan siis kun yleensä vuodan, tai siis ennen keskenmenoa edeltäviä valemenkkoja vuosin aina tosi paljon. Mutta ei se mitään. Yllättävää kyllä, vaikka mitään yritystä viime kierrossa ei tosiaan ollut, loppukierrosta tunsin aika koviakin alavatsakipuja. Ehkä jopa kovempia kuin yrityskierroissa. Mietin jo että onko mulla joku tulehdus mutta se menikin ohi alle vuorokaudessa. Liekkö jokin kysta ollut.
Vielä maanantaina en muistanut ostaa greippimehua. Riensinkin heti tiistai-aamuna sitä ostamaan kun olin saanut pojan hoitoon. Sen jälkeen kotiin äkkiä ryystämään lasillinen ja d-vitamiinilisät päälle. Sitten lähdin kaverin kanssa katselemaan asuntoja, hän eroaa poikakaveristaan ja muuttaa samaan pihaan missä asun. Pääsemme ehkä jo huomenna siirtämään tavaroita. Olen iloinen että voin auttaa.
Vihaan tätä ikuisuusflunssaa mikä mulla on päällä. Okei, vasta 8 päivää mutta tää aika kun en voi liikkua, on tuskaa. Koko kroppa huutaa että salille ja äkkiä, mutta ei. En vaan voi mennä ennen kuin happi kulkee normaalisti. Helpottaispa pian.
Huomenna me mennään kaverin kanssa lastenkirpulle kiertämään. Hänen 3 viikkoinen neitokainen on myös mukana ja pojat pääsevät keskenään riekkumaan leikkipaikalle. Kyllä on vaan parasta että kirpparilta löytyy sellainenkin! Ja sitten kun kaksi aikuista niin toinen voi katsoa poikien perään sillä aikaa ku toinen kiertää. Ja pojat saavat purkaa energiaa toisiinsa. Ah!
Olen tehnyt eilen ja tänään vapaaehtoisvuoron entisessä työpaikassa ja väsyttää aika lailla. Silti olen iloinen, menen ensi tiistaina työhaastatteluun ja toivon kovasti saavani töitä. Edes osa-aikaista. Eli ei aamuheräämiset haittaa, pitäisi vain oppia se että ei tartte valvoa. Toissayönä tosin meidän ihana alakerran naapuri aiheutti univaikeudet. Pitäisi varmaan hankkia korvatulpat kun mun unenlahjat on todella heikot verrattuna muihin perheenjäseniin.
Olen tämän viikon vetänyt tätä mehua:
Huomenna käyn etsimässä jotain halvempaa lidlistä, tosin en ole varma löydänkö sieltäkään. Onneksi supermarketissa oli tarjouksessa Tropicanat jos en löydä halvempaa. On nimittäin normaalisti aika tyyristä, melkein 4 euroa purkki. Nyt saa 3 eurolla. Mutta käyn eka katteleen sen lidlin koska kaverini raskautui ehkä osittain sen voimalla. :D Mitäänhän en voi sanoa varmaksi.
Mies on tällä hetkellä nukuttamassa poitsua makkarissa ja kärsii seuraukset siitä kun päivärytmiä ei ole noudatettu. On aika vaikeaa ilmeisesti saada nukkumaan. Mitäpä meni säätään omiaan. Ei käy yhtään sääliksi.
Mutta ehkä tässä on nyt tarpeeksi tekstiä tälle kertaa.
-m-
sunnuntai 14. lokakuuta 2018
Tarvitsin tauon
Niin, siinä syy miksi en ole kirjoitellut tänne yhtään mitään. Olen monesti miettinyt että tulisin kirjoittelemaan mutta jotenkin ahdistanut pelkkä ajatus. Ja aika on tiukilla. Viime kirjoituksen jälkeen menkat alkoivat, tietenkin. Ja sitten totesin ettei viime kiertoa voi edes laskea yrityskierroksi koska en ole kotona kun ovuloin. Lähdin siis reissuun poikani kanssa itä-suomeen äitini luokse ja sen aikana ovulaatio tapahtui eli varsinaista yritystä ei pystynyt edes harrastamaan.
Olen nyt kierron loppupuolella ja kunhan menkat tuosta alkavat niin aloitan greippimehun juomisen uudestaan. Myös d-vitamiinia pyrin lisäämään. Ystäväni raskautui mehu-kierrosta vuoden alussa ja sai tyttärensä viime kuun lopussa. Ihana pieni kirppu, syntymäpaino 2775. Sain häntä käydä viime keskiviikkona ihastelemassa.
Olen nauttinut aurinkoisista syyspäivistä ihan täysillä. Niin ihanaa kun on viileä mutta aurinko lämmittää. Eilen täällä oli kyllä jopa liian lämmin. Olen melkein kaikki talvivarusteetkin laittanut esille. Toivon niin paljon että tänne sataisi tänä tulevana talvena lunta. Nautin lumesta niin paljon. Muistan lapsuuden kodista jopa metrin korkuiset kinokset ja tykkylumipuut. Välillä täällä puolen suomea itkee sydän verta kun maahan saattaa sataa hyvällä tuurilla muutama sentti lunta mutta sekin sulaa pian pois, jäljelle jää vain loska, jos sitäkään. Ei auta kuin toivoa parasta. Onneksi menemme äidin luokse käymään tammikuussa että saamme nähdä viimeistään siellä lunta.
Tulen tänne taas kirjoittelemaan lähipäivinä kun uusi kierto starttaa. Pitkästä aikaa otetaan poppakonstit käyttöön kun haluaisin niin paljon saada kesävauvan, tai oikeastaan, ylipäätään olla raskaana. ^^
-m-
Olen nyt kierron loppupuolella ja kunhan menkat tuosta alkavat niin aloitan greippimehun juomisen uudestaan. Myös d-vitamiinia pyrin lisäämään. Ystäväni raskautui mehu-kierrosta vuoden alussa ja sai tyttärensä viime kuun lopussa. Ihana pieni kirppu, syntymäpaino 2775. Sain häntä käydä viime keskiviikkona ihastelemassa.
Olen nauttinut aurinkoisista syyspäivistä ihan täysillä. Niin ihanaa kun on viileä mutta aurinko lämmittää. Eilen täällä oli kyllä jopa liian lämmin. Olen melkein kaikki talvivarusteetkin laittanut esille. Toivon niin paljon että tänne sataisi tänä tulevana talvena lunta. Nautin lumesta niin paljon. Muistan lapsuuden kodista jopa metrin korkuiset kinokset ja tykkylumipuut. Välillä täällä puolen suomea itkee sydän verta kun maahan saattaa sataa hyvällä tuurilla muutama sentti lunta mutta sekin sulaa pian pois, jäljelle jää vain loska, jos sitäkään. Ei auta kuin toivoa parasta. Onneksi menemme äidin luokse käymään tammikuussa että saamme nähdä viimeistään siellä lunta.
Tulen tänne taas kirjoittelemaan lähipäivinä kun uusi kierto starttaa. Pitkästä aikaa otetaan poppakonstit käyttöön kun haluaisin niin paljon saada kesävauvan, tai oikeastaan, ylipäätään olla raskaana. ^^
-m-
sunnuntai 16. syyskuuta 2018
Jännitystä ilmassa
Hetki onkin vierähtänyt taas edellisestä kirjoituksesta. Pitkälti olen yrittänyt tässä saada kuvioita kuntoon useammallakin saralla. Työsopimukseni päättyi viime tiistaina. Hirveästi haluaisin jo nyt hakea töitä mutta arveluttaa se kun lähdemme kuun lopulla äidille 10 päiväksi ja se estäisi aloituksen esim ensi kuun alussa. Jos siis mahdollisesti tulisin palkatuksi niin tulisi niin vaikea tilanne sanoa että ei kiitos, en voi aloittaa vielä mutta 9.10. voin tulla. En todellakaan aio olla mitenkään nirso sen suhteen mitä työtä mulle tarjotaan. Mielellään osa-aikaiseen menisin ja saisi olla edes keskivertoa parempi palkka. Mulla ei tosin ole koulutusta mihinkään. Ensi syksynä toivoisin pääseväni aloittamaan erikoistumisen mielenterveys- ja päihdetyöhön. Ellen sitten ole äitiyslomalla.
Ja nyt kun aiheeseen päästiin niin, koen tällä hetkellä raskausoireita. En voimakkaita mutta sellaisia että huomaan ne kyllä. Pohdin tuossa raskausguruni kanssa että milloin voisin tehdä testiä, hänen mielestään tiistaina voisin aloittaa testaamaan. Tosin mulla on erityisherkkä testi kaapissa jolla olisin voinut testata vaikka samantien mutta en halua sitä ns. tuhlata vaan teen sen sitten jos liuska antaa viitteitä plussaan. Eli viikon sisällä on vastaus varmasti. Tämä on vähän hankalaa kun ei tiedä mistä laskea kun keskenmeno sotkee yleensä kiertoja, kun ei tiedä milloin ovulaatio on tapahtunut ja sellaista. Toivon tietysti raskautta todella paljon.
Mulla on hirveä hinku tehdä mun kuontalolle jotain radikaalia jonka toteutan ellen ole raskaana. Reissu äidille tulee todellakin tarpeeseen ja tällä kertaa molemmille on junaan istuinpaikat varattuna.
Pojan uhma on nyt aika pahana. En oikein tiedä miten selviäisin niistä kaikista tempuista mutta ei auta kuin vain ottaa tilanne kerrallaan. Ainakin oma tahto on hemmetin voimakas ja tämä lapsi tulee aivan varmasti pärjäämään tässä maailmassa, sen verran jäärä on! Äiti on ihan helisemässä. Pottailu on alkanut sujumaan pikkuhiljaa paremmin, hän menee välillä ihan mielelläänkin istumaan potalle. Mun iso pieni poika. Niin ja kasvukontrollin tulos oli positiivinen, kuukaudessa 500g ja 1.5 cm lisää. Keväällä punnitaan taas.
-m-
Ja nyt kun aiheeseen päästiin niin, koen tällä hetkellä raskausoireita. En voimakkaita mutta sellaisia että huomaan ne kyllä. Pohdin tuossa raskausguruni kanssa että milloin voisin tehdä testiä, hänen mielestään tiistaina voisin aloittaa testaamaan. Tosin mulla on erityisherkkä testi kaapissa jolla olisin voinut testata vaikka samantien mutta en halua sitä ns. tuhlata vaan teen sen sitten jos liuska antaa viitteitä plussaan. Eli viikon sisällä on vastaus varmasti. Tämä on vähän hankalaa kun ei tiedä mistä laskea kun keskenmeno sotkee yleensä kiertoja, kun ei tiedä milloin ovulaatio on tapahtunut ja sellaista. Toivon tietysti raskautta todella paljon.
Mulla on hirveä hinku tehdä mun kuontalolle jotain radikaalia jonka toteutan ellen ole raskaana. Reissu äidille tulee todellakin tarpeeseen ja tällä kertaa molemmille on junaan istuinpaikat varattuna.
Pojan uhma on nyt aika pahana. En oikein tiedä miten selviäisin niistä kaikista tempuista mutta ei auta kuin vain ottaa tilanne kerrallaan. Ainakin oma tahto on hemmetin voimakas ja tämä lapsi tulee aivan varmasti pärjäämään tässä maailmassa, sen verran jäärä on! Äiti on ihan helisemässä. Pottailu on alkanut sujumaan pikkuhiljaa paremmin, hän menee välillä ihan mielelläänkin istumaan potalle. Mun iso pieni poika. Niin ja kasvukontrollin tulos oli positiivinen, kuukaudessa 500g ja 1.5 cm lisää. Keväällä punnitaan taas.
-m-
sunnuntai 2. syyskuuta 2018
Pohdintoja
Työsopimukseni päättyy 11.9. Mua mietityttää suuresti se että mitä tekisin seuraavaksi. Selvää on että haluan tehdä päihdetyötä tulevaisuudessa mutta tarvitsen siihen koulutuksen, eli toisinsanoen mun täytyy lukea lähihoitaja-opinnot loppuun. Haluaisin lisää töitä. Pelkään kuitenkin etten löydä mitään. Aluksi haluan kuitenkin olla hetken ihan rauhassa, haluan käydä äitini luona itä-suomessa pojan kanssa. Samalla saan nähdä parasta ystävääni ja muita tuttuja.
Toiseksi mieltäni askarruttaa se että milloin mun pitäisi osata odottaa ovulaation tapahtuvan ja entä milloin odottaa menkkoja. Sen tiedän että jos menkkoja ei kuulu siihen mennessä kun olen äidillä niin teen siellä testin ennen kuin lähden istumaan iltaa kaverini luokse. Yritän myös pistää muistiin oireita ja päivämääriä. Esim tänään mun maha on todella turvoksissa ja vatsaa nipistelee. Mietin myös että pitäisikö mun tehdä varuiksi yksi raskaustesti lähipäivinä että näen ettei tule viivan viivaa.
Perjantaina olin työporukan kanssa virkistyspäivää viettämässä ensin hierojalla ja sitten lounaalla. Sen jälkeen miehet tuli mun kanssa kaupungille ja shoppailtiin palkkapäivän kunniaksi. Eilen käytiin Ikeassa ihanan ystävän kyydillä. Taas näyttää koti astetta paremmalta. Ehkä jokin päivä tämä näyttää valmiille. Meillä ei nimittäin ole mattoja. Tai ainakaan sellaisia mitkä sopisi sisustukseen. Nyt mulla alkaa täysi työviikko, 5 päivää putkeen. En tiedä miten jaksan herätä perjantaina kun aina yleensä neljäs aamu on takunnut ja pahasti. Heräänköhän ollenkaan. Sitten mulla onkin vain kaksi työaamua jäljellä. Tosin toinen on vapaaehtois-vuoro. Mutta 11. päivä pidän pienet läksiäiset. Tää on ollut hullut 6 kk mutta ehdottomasti olen tykännyt!
-m-
Toiseksi mieltäni askarruttaa se että milloin mun pitäisi osata odottaa ovulaation tapahtuvan ja entä milloin odottaa menkkoja. Sen tiedän että jos menkkoja ei kuulu siihen mennessä kun olen äidillä niin teen siellä testin ennen kuin lähden istumaan iltaa kaverini luokse. Yritän myös pistää muistiin oireita ja päivämääriä. Esim tänään mun maha on todella turvoksissa ja vatsaa nipistelee. Mietin myös että pitäisikö mun tehdä varuiksi yksi raskaustesti lähipäivinä että näen ettei tule viivan viivaa.
Perjantaina olin työporukan kanssa virkistyspäivää viettämässä ensin hierojalla ja sitten lounaalla. Sen jälkeen miehet tuli mun kanssa kaupungille ja shoppailtiin palkkapäivän kunniaksi. Eilen käytiin Ikeassa ihanan ystävän kyydillä. Taas näyttää koti astetta paremmalta. Ehkä jokin päivä tämä näyttää valmiille. Meillä ei nimittäin ole mattoja. Tai ainakaan sellaisia mitkä sopisi sisustukseen. Nyt mulla alkaa täysi työviikko, 5 päivää putkeen. En tiedä miten jaksan herätä perjantaina kun aina yleensä neljäs aamu on takunnut ja pahasti. Heräänköhän ollenkaan. Sitten mulla onkin vain kaksi työaamua jäljellä. Tosin toinen on vapaaehtois-vuoro. Mutta 11. päivä pidän pienet läksiäiset. Tää on ollut hullut 6 kk mutta ehdottomasti olen tykännyt!
-m-
sunnuntai 26. elokuuta 2018
Hidas palautuminen
En olisi ikinä uskonut että keskenmeno vie niin paljon voimia. Vasta tänään sunnuntaina oloni on alkanut olemaan normaalimpi. En meinaa pökrätä ihan joka liikkeestä eikä kivut ole enää paljon mitään. Olen pärjännyt ilman päivällä otettavaa kipulääkettä. Että eiköhän olo ole pian aika normaali.
En ole hirveämmin surrut tilannetta. Syyllisyyttä olen kyllä tuntenut. Ihan kuin mä olisin voinut tän jotenkin estää. En usko että mikään olisi muuttanut tilannetta. Söin kuitenkin mammavitskuja joten mistään foolihapon puuttumisestakaan ei varmasti ollut kyse. En usko että mitään olisi ollut tehtävissä, mutta silti mietin välillä että entä jos ne treenaukset teki pahaa, entä jos joku lääkkeistä aiheutti sen. Jossittelut haluaisin lopettaa.
Vähän olen itkenyt, varsinkin sillon kun kerroin parhaalle ystävälleni tapahtuneesta ja toisen kerran kun hain youtube vlogeista vertaistukea. Toisaalta tuntuu äärimmäisen typerältä surra asiaa mistä en ole yhtään ollut tietoinen ennen kuin oli liian myöhäistä. En ehtinyt unelmoimaan vauvasta ennen kuin olin jo menettänyt hänet. Pyrin ajattelemaan että tästä tapauksesta ei ikinä olisi tervettä vauvaa edes tullut ja siksikin luonto karsi hänet.
Toivon pikaista uutta plussaa, ja jatkuvaa raskautta. Tämä varmasti aiheuttaa vain enemmän keskenmenon pelkoa seuraavaan raskauteen. Ainoa mitä muistan tärppikierrosta on se että harrastelimme samana iltana kuin ovulaatio-oireet olivat päivällä ilmeentyneet. Joten se varmasti edesautti raskauden alkamista. Joten jos vain yrittäisi parhaansa tähdätä siihen. Onneksi kummallakaan ei ole nyt reissua tiedossa lähi-aikoina. Vasta syyskuun lopussa/lokakuun alussa lähdemme lapsen kanssa mummilaan reissulle. Eiköhän ovulaatio ehdi tulla ennen sitä.
Fiilikset ovat edelleen sekavat mitä tähän asiaan tulee. Yritän jäsennellä ajatukset mutta olen ennestään täysin tuntemattomassa tilanteessa enkä tiedä miten kroppa tällaisesta toipuu, tai varsinkaan millä aikataululla. Sen tiedän että jos hetkeäkään jatkossa epäilen menkkojen olleen valemenkat niin teen testin. En uskalla enää luottaa menkkoihin elleivät ne ole täysin tuikitavalliset viikon kestävät kituuttavat menkat. Sen verran tämä säikäytti että en tajunnut olevani raskaana. Huhhuh.
-m-
En ole hirveämmin surrut tilannetta. Syyllisyyttä olen kyllä tuntenut. Ihan kuin mä olisin voinut tän jotenkin estää. En usko että mikään olisi muuttanut tilannetta. Söin kuitenkin mammavitskuja joten mistään foolihapon puuttumisestakaan ei varmasti ollut kyse. En usko että mitään olisi ollut tehtävissä, mutta silti mietin välillä että entä jos ne treenaukset teki pahaa, entä jos joku lääkkeistä aiheutti sen. Jossittelut haluaisin lopettaa.
Vähän olen itkenyt, varsinkin sillon kun kerroin parhaalle ystävälleni tapahtuneesta ja toisen kerran kun hain youtube vlogeista vertaistukea. Toisaalta tuntuu äärimmäisen typerältä surra asiaa mistä en ole yhtään ollut tietoinen ennen kuin oli liian myöhäistä. En ehtinyt unelmoimaan vauvasta ennen kuin olin jo menettänyt hänet. Pyrin ajattelemaan että tästä tapauksesta ei ikinä olisi tervettä vauvaa edes tullut ja siksikin luonto karsi hänet.
Toivon pikaista uutta plussaa, ja jatkuvaa raskautta. Tämä varmasti aiheuttaa vain enemmän keskenmenon pelkoa seuraavaan raskauteen. Ainoa mitä muistan tärppikierrosta on se että harrastelimme samana iltana kuin ovulaatio-oireet olivat päivällä ilmeentyneet. Joten se varmasti edesautti raskauden alkamista. Joten jos vain yrittäisi parhaansa tähdätä siihen. Onneksi kummallakaan ei ole nyt reissua tiedossa lähi-aikoina. Vasta syyskuun lopussa/lokakuun alussa lähdemme lapsen kanssa mummilaan reissulle. Eiköhän ovulaatio ehdi tulla ennen sitä.
Fiilikset ovat edelleen sekavat mitä tähän asiaan tulee. Yritän jäsennellä ajatukset mutta olen ennestään täysin tuntemattomassa tilanteessa enkä tiedä miten kroppa tällaisesta toipuu, tai varsinkaan millä aikataululla. Sen tiedän että jos hetkeäkään jatkossa epäilen menkkojen olleen valemenkat niin teen testin. En uskalla enää luottaa menkkoihin elleivät ne ole täysin tuikitavalliset viikon kestävät kituuttavat menkat. Sen verran tämä säikäytti että en tajunnut olevani raskaana. Huhhuh.
-m-
keskiviikko 22. elokuuta 2018
2 viivaa ilman vauvaa
Luulin että nyt mennään kiertopäivää 19. Istahdin tänään töissä vessanpöntölle ja pyyhkiessä paperiin jäi limansekaista verta. Hetkinen. Mitä oikein tapahtuu. Katsoin kiertopäivän Flosta ja aloin ihmetellä mistä on kyse. Vuosin ensin hyvin niukasti, mietin kiinnittymisvuotoa koska olevinaan tunsin ovulaatio-oireita viikonloppuna. Tämän täytyy olla sitä. Wau, saanko vihdoin plussan. En arvannut saavani plussan heti tänä iltana.
Selvisin töistä kotiin pelkän wc-paperin suojatessa vaatteita. Ei vuotanut läpi. Kotona laitoin siteen. Lähdin kaverille leikkitreffeille. Kaverin luona pohdin hänen kanssaan mistä voisi olla kyse. Hän sen ensimmäisenä keksi että voisiko olla kyse keskenmenosta. Mä tietysti ajattelin et eheii kaii.. Menkat tuli kyllä. Mutta ne oli kyllä lyhyet... ja niukat. Niin ja mulla oli hieman huonon olon aaltoja viime viikolla. Ja mun otsa kukkii.. Hmm. Sitten kävin siellä vessassa ja näin isoimman hyytymän ikinä. Ällötti. Paleli. Ahdisti. Lähdettiin lapsen kanssa menemään ja soitin raskaus-Gurulle. Niin viisas neljän lapsen superäiti joka tietää kaiken raskaudesta ja synnytyksestä. Ja yrittämisestä. Todellakin raskaus-Guru. Kysyin voiko testissä näkyä viiva jos kyse olisikin keskenmenosta. Kyllä pitäisi hailura ainakin näkyä.
Kävin hakemassa halpistesti-liuskoja kaupasta ja kotona uutta pissahätää odotellessa, googlasin ja pohdiskelin. Viikkoja olisi mahdollisesti 6+3. Vajaa tunti sitten testiliuska vahvisti asian näyttämällä hailuraa toista viivaa. Aina ajattelin että kaksi viivaa nostaisi riemun pintaan. Vaan tästä plussasta ei tule vauvaa, ei edes sikiöö. Jonkin on täytynyt mennä pieleen jo aika alussa. Ei voi mitään. En voinut edes tietää tätä mitenkään ennen näitä oireita ja testin tekoa. Jos alan vuotaa verta, edes niukasti, kun menkkojen kuuluu alkaa, oletan niiden olevan menkat. En tiedä mitä ajatella. Pitäisikö testata aina päivää ennen menkkoja? Ei siinä olisi mitään järkeä. Sitä paitsi, nämähän menevät kesken jos ovat mennäkseen. Ei sitä voi estää. Toki jos olisin tiennyt tämän jo aiemmin, en olisi treenannut tai juonut iltapaukkua perjantaina. Vaan en tiennyt.
Siinä se. End of story.
-m-
Selvisin töistä kotiin pelkän wc-paperin suojatessa vaatteita. Ei vuotanut läpi. Kotona laitoin siteen. Lähdin kaverille leikkitreffeille. Kaverin luona pohdin hänen kanssaan mistä voisi olla kyse. Hän sen ensimmäisenä keksi että voisiko olla kyse keskenmenosta. Mä tietysti ajattelin et eheii kaii.. Menkat tuli kyllä. Mutta ne oli kyllä lyhyet... ja niukat. Niin ja mulla oli hieman huonon olon aaltoja viime viikolla. Ja mun otsa kukkii.. Hmm. Sitten kävin siellä vessassa ja näin isoimman hyytymän ikinä. Ällötti. Paleli. Ahdisti. Lähdettiin lapsen kanssa menemään ja soitin raskaus-Gurulle. Niin viisas neljän lapsen superäiti joka tietää kaiken raskaudesta ja synnytyksestä. Ja yrittämisestä. Todellakin raskaus-Guru. Kysyin voiko testissä näkyä viiva jos kyse olisikin keskenmenosta. Kyllä pitäisi hailura ainakin näkyä.
Kävin hakemassa halpistesti-liuskoja kaupasta ja kotona uutta pissahätää odotellessa, googlasin ja pohdiskelin. Viikkoja olisi mahdollisesti 6+3. Vajaa tunti sitten testiliuska vahvisti asian näyttämällä hailuraa toista viivaa. Aina ajattelin että kaksi viivaa nostaisi riemun pintaan. Vaan tästä plussasta ei tule vauvaa, ei edes sikiöö. Jonkin on täytynyt mennä pieleen jo aika alussa. Ei voi mitään. En voinut edes tietää tätä mitenkään ennen näitä oireita ja testin tekoa. Jos alan vuotaa verta, edes niukasti, kun menkkojen kuuluu alkaa, oletan niiden olevan menkat. En tiedä mitä ajatella. Pitäisikö testata aina päivää ennen menkkoja? Ei siinä olisi mitään järkeä. Sitä paitsi, nämähän menevät kesken jos ovat mennäkseen. Ei sitä voi estää. Toki jos olisin tiennyt tämän jo aiemmin, en olisi treenannut tai juonut iltapaukkua perjantaina. Vaan en tiennyt.
Siinä se. End of story.
-m-
sunnuntai 19. elokuuta 2018
Otsikko
Vihaan otsikointia niin paljon. Tuntuu että vaikka muuten olisi kaikkea mistä kirjoittaa niin otsikon keksiminen tuppaa ns. tylsistyttämään kynän kärjen. Kaikki unohtuu kun kuumeisesti yrittää miettiä mikä riittäisi kuvaamaan eniten sitä mistä aikoo kirjoittaa. Plaah sanon minä.
Tämän hetken tunnelmat ovat aika sekalaiset. Tavallaan kun mietin niin tässä kierrossa olen ajatellut ja pohtinut raskautumista paljon, huomattavasti enemmän kuin edellisissä kierroissa. Tarkoitus oli pitää vielä tämäkin kierto taukoa varsinaisesta yrittämisestä. Ainoastaan mamma-vitamiinit ovat menneet nyt. Ja harkitsen tässä kovasti että jos aloittaisin ensi kierron alusta greippimehun juomisen, kokeilisin sitä uudestaan. Sitten mahdollisesti sitä Pukka Womankindia ja ehkä vielä jotain. En ole vielä päättänyt. Kuitenkin yksi tehostettu kierto seuraavaksi. Toivoisin kovasti toista kesävauvaa. Olisin todella onnellinen.
Eilen ja tänään olen tuntenut ovulaatio-oireita. Onneksi mies kotiutui tänään vasemmistoristeilyltä niin pääsee hyödyntämään.
Oltiin tässä reilu kaksi vuorokautta uhmatuhman kanssa kaksistaan ja siis ihan tosi paljon on äiti saanut kokea uhmaamista. Mua on purtu, lyöty, potkittu ja mun päällä on pompittu. Ja me siis oltiin vähän väliä ulkona purkamassa energiaa koska sisällä meinasin tulla oikeasti hulluksi. Todella suuri kunnia kaikille yksinhuoltaja äideille ja iseille. Ei siis ollut todellakaan helpoimmasta päästä tämä viikonloppu. Eniten osumaa mun jälkeen sai koira ja se oli oikeasti tosi kamalaa kun ei pystynyt suojelemaan muuten kuin laittamalla koiran tytärpuolen huoneeseen. Raukka.
Viime tiistaina me olimme pojan kanssa käymässä lasten polilla Turunmaan sairaalassa. Kaikki labrat olivat normaalit. Näillä näkymin hengitysoireet on aiheuttanut kissa-allergia. Saimme luvan lopettaa lääkkeet, toki Ventoline jäi tarvittaessa otettavaksi. Ainoa mikä nosti isompaa huolta oli pojan paino. Jo neuvolassa 2-vuotis käynnillä sanottiin että paino ei ole noussut riittävästi ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin paino ei ollut noussut yhtään. Viimeksi se oli siis noussut puolessa vuodessa vaivaiset 50g. Joten odotamme ensi kuun painokontrollia neuvolassa ja sitten niiden tulosten mukaan päätetään jatkavatko he lasten polilla tutkimista. Koska kuulemma haluavat sitten ottaa enemmän kokeita ja tutkimuksia jos painoa ei saada nousemaan. Voin sanoa että olen nyt yrittänyt parhaani mukaan tuputtaa ruokaa ja herkkuja. Jonkin verran enemmän hän on nyt onneksi syönyt. Kuulemma myös hoidossa hän syö hyvin.
Myös pottailu on alkanut sujumaan kotonakin. Mikä on mukavaa. ^^
Ehkä tässä nyt kaikki mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Haluaisin vain niin kovasti tulla raskaaksi. Lemppari-vloggaajani sai juuri ihanan tyttövauvan ja sen onnen seuraaminen saa haikailemaan että saisinpa minäkin pian omani. <3
-m-
Tämän hetken tunnelmat ovat aika sekalaiset. Tavallaan kun mietin niin tässä kierrossa olen ajatellut ja pohtinut raskautumista paljon, huomattavasti enemmän kuin edellisissä kierroissa. Tarkoitus oli pitää vielä tämäkin kierto taukoa varsinaisesta yrittämisestä. Ainoastaan mamma-vitamiinit ovat menneet nyt. Ja harkitsen tässä kovasti että jos aloittaisin ensi kierron alusta greippimehun juomisen, kokeilisin sitä uudestaan. Sitten mahdollisesti sitä Pukka Womankindia ja ehkä vielä jotain. En ole vielä päättänyt. Kuitenkin yksi tehostettu kierto seuraavaksi. Toivoisin kovasti toista kesävauvaa. Olisin todella onnellinen.
Eilen ja tänään olen tuntenut ovulaatio-oireita. Onneksi mies kotiutui tänään vasemmistoristeilyltä niin pääsee hyödyntämään.
Oltiin tässä reilu kaksi vuorokautta uhmatuhman kanssa kaksistaan ja siis ihan tosi paljon on äiti saanut kokea uhmaamista. Mua on purtu, lyöty, potkittu ja mun päällä on pompittu. Ja me siis oltiin vähän väliä ulkona purkamassa energiaa koska sisällä meinasin tulla oikeasti hulluksi. Todella suuri kunnia kaikille yksinhuoltaja äideille ja iseille. Ei siis ollut todellakaan helpoimmasta päästä tämä viikonloppu. Eniten osumaa mun jälkeen sai koira ja se oli oikeasti tosi kamalaa kun ei pystynyt suojelemaan muuten kuin laittamalla koiran tytärpuolen huoneeseen. Raukka.
Viime tiistaina me olimme pojan kanssa käymässä lasten polilla Turunmaan sairaalassa. Kaikki labrat olivat normaalit. Näillä näkymin hengitysoireet on aiheuttanut kissa-allergia. Saimme luvan lopettaa lääkkeet, toki Ventoline jäi tarvittaessa otettavaksi. Ainoa mikä nosti isompaa huolta oli pojan paino. Jo neuvolassa 2-vuotis käynnillä sanottiin että paino ei ole noussut riittävästi ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin paino ei ollut noussut yhtään. Viimeksi se oli siis noussut puolessa vuodessa vaivaiset 50g. Joten odotamme ensi kuun painokontrollia neuvolassa ja sitten niiden tulosten mukaan päätetään jatkavatko he lasten polilla tutkimista. Koska kuulemma haluavat sitten ottaa enemmän kokeita ja tutkimuksia jos painoa ei saada nousemaan. Voin sanoa että olen nyt yrittänyt parhaani mukaan tuputtaa ruokaa ja herkkuja. Jonkin verran enemmän hän on nyt onneksi syönyt. Kuulemma myös hoidossa hän syö hyvin.
Myös pottailu on alkanut sujumaan kotonakin. Mikä on mukavaa. ^^
Ehkä tässä nyt kaikki mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Haluaisin vain niin kovasti tulla raskaaksi. Lemppari-vloggaajani sai juuri ihanan tyttövauvan ja sen onnen seuraaminen saa haikailemaan että saisinpa minäkin pian omani. <3
-m-
sunnuntai 5. elokuuta 2018
YK8
Niinpä niin. Eilen alkoi vuoto. Ei se sinäänsä yllättänyt koska PMS oireet olivat vahvasti läsnä heti aamusta. Kaikki kiukutti. Joitain muistiinpanoja tästä kuluneesta kierrosta.
Kp16 ovulaatio
Kp21 pahoinvointiaalto
Kp22 nälkä ja pahoinvointiaaltoja
Kp24 alavatsa vihloo
Kp27/kp1 pms oireet ja menkat
Eli jälleen joitain oireita jotka pienesti nostivat toiveita että ehkä tässä kierrossa mutta ne loppuivat siinä kp25 joten tiesin jo siitä ettei tärpännyt. Eli ei ollut mitään oiretta, varsinkin alavatsan vihlomisen puutos on yleensä ennakoinut menkkoja. Ainoastaan kemiallisessa raskaudessa oireet jatkuivat ihan vuotoon asti.
Viimeksi raskauduin Yk9 joten katsotaan miten tässä vielä käy. En siis todellakaan oleta että samaan aikaan tärppäisi. Vaikka se olisi kyllä hirmu kätevää koska ensikengät osuisivat oikeaan vuodenaikaan ja muutenkin ulkoilukamppeet. Mutta niinkuin olen moneen kertaan todennut niin raskautumista ei voi etukäteen tietää, otan vastaan sen mitä tulee. Vaikka joutuisimme hoitoihin asti, se on silti ok. Tottakai toivoin nopeampaa raskautumista tällä kertaa mutta kunhan saisimme toisen ennen kuin poika täyttää 4. Se olisi ihanaa. <3
Olen nyt ahminut silmillä eli lukenut hirmuista tahtia kirjaa nimeltä Ei kenenkään äiti - kertomuksia lapsettomuudesta. On ollut terapiaa tähän menkkamasikseen. Vielä kun nämä pms oireet hellittäisi niin kaikki tuntuisi taas paremmalta. Huomenna tapaan mun personal trainerin pitkästä aikaa. Kiva päästä kuulemaan palautetta.
-m-
Kp16 ovulaatio
Kp21 pahoinvointiaalto
Kp22 nälkä ja pahoinvointiaaltoja
Kp24 alavatsa vihloo
Kp27/kp1 pms oireet ja menkat
Eli jälleen joitain oireita jotka pienesti nostivat toiveita että ehkä tässä kierrossa mutta ne loppuivat siinä kp25 joten tiesin jo siitä ettei tärpännyt. Eli ei ollut mitään oiretta, varsinkin alavatsan vihlomisen puutos on yleensä ennakoinut menkkoja. Ainoastaan kemiallisessa raskaudessa oireet jatkuivat ihan vuotoon asti.
Viimeksi raskauduin Yk9 joten katsotaan miten tässä vielä käy. En siis todellakaan oleta että samaan aikaan tärppäisi. Vaikka se olisi kyllä hirmu kätevää koska ensikengät osuisivat oikeaan vuodenaikaan ja muutenkin ulkoilukamppeet. Mutta niinkuin olen moneen kertaan todennut niin raskautumista ei voi etukäteen tietää, otan vastaan sen mitä tulee. Vaikka joutuisimme hoitoihin asti, se on silti ok. Tottakai toivoin nopeampaa raskautumista tällä kertaa mutta kunhan saisimme toisen ennen kuin poika täyttää 4. Se olisi ihanaa. <3
Olen nyt ahminut silmillä eli lukenut hirmuista tahtia kirjaa nimeltä Ei kenenkään äiti - kertomuksia lapsettomuudesta. On ollut terapiaa tähän menkkamasikseen. Vielä kun nämä pms oireet hellittäisi niin kaikki tuntuisi taas paremmalta. Huomenna tapaan mun personal trainerin pitkästä aikaa. Kiva päästä kuulemaan palautetta.
-m-
keskiviikko 1. elokuuta 2018
Kukkuluuruu
Pitkästä aikaa olen kunnolla motivoitunut kirjoittamaan. Tämä helle on todellakin lannistanut minut, ennen riitti energiaa pitkälle iltaan mutta näillä keleillä, olen lähes puolikuollut kun pääsen kotiin töistä. Varsinkin jos menen sinne pyöräillen. Heti kotiin päästyäni syöksyn suihkuun koska muuten en kykene toimimaan. Se hien määrä on jotain niin ällöttävää. En ole siis täysin luovuttanut liikkumisen suhteen, olen edelleen motivoitunut ja haluan kovasti jo nähdä tuloksia muutenkin kuin vain vaa'assa. Nyt olen saanut pois 1,5 kg mikä on ihan kiva mutta enemmänkin saisi lähteä. Silti olen iloinen aina kun pystyn nostamaan vastusta kuntolaitteessa. Huippua!
Tässä neljän päivän sisällä on tapahtunut paljonkin. Sunnuntaina meidän rakas kissaherra lähti uuteen kotiin. Hän ei jaksanut enää meidän poikaa ja jatkuvaa seuraamista ja matkimista. Ei oikeastaan ollut oma itsensä paitsi silloin kun poika nukkui. Ei se ole kissalle oikein pakottaa sitä tilanteeseen missä se ei tykkää olla. Pistin Toriin ilmoituksen ja parin tunnin sisällä jo tuli ensimmäinen yhteydenotto. Yhteydenottoja tuli yhteensä kolme, mikä on mielestäni paljon. Olen aina luullut että aikuisten kissojen on todella vaikeaa löytää kotia. Sir Lancelot lähti kotiin missä on kaksi muutakin kissaa. Hän on sopeutunut sinne jo täysin, hakee paljon huomiota uusilta omistajilta ja on pistänyt nuoremman poikakissan ruotuun pienellä vastamurinalla. Olen erittäin onnellinen että kaikki sujui näin helposti. Surin ensimmäiset päivät todella paljon mutta eilinen tieto sopeutumisesta helpotti möykkyä rinnassa todella paljon.
Maanantai meni niin sumussa siitä stressistä kissan suhteen etten muista siitä päivästä paljon mitään. Eilen tiistaina sitten meidän poika kävi ennakoivasti verikokeessa astmapolin käyntiä varten. Ostin meille kotiin emla-laastaripaketin. Miehellä oli vaikeuksia saada pojalle laastari paikalleen mutta sai sen onneksi kuitenkin jotenkuten. Itse kokeesta lapsi suoriutui erinomaisesti. Lähinnä oli ihmetellyt mitä labrahoitaja tekee. Kiitos Emlan ei siis pistos tuntunut yhtään.
Tänään oli poitsun ensimmäinen virallinen hoitopäivä. Mieheni meinasi ensin että tänään olisi vielä pojan kanssa siellä leikkimässä mutta hoitaja oli puhunut hänet siihen että jättää hetkeksi yksin pojan sinne. Me siis kävimme jo alkukesästä tutustumassa siihen hoitopaikkaan. Tänään oli myös toinen hoitolapsi paikalla ja jätkä oli kuulemma ihan iloisesti vilkuttanut isille heipat ja mennyt leikkimään. He sopivat että mies hakee pois jo kahdeltatoista jos poju ei suostu nukkumaan päiväunia mutta niin vain oli nukahtanut ja mies meni hakemaan vasta kahdelta. Poika oli kuulemma syönyt kesäkeittoa (meidän nirppis syönyt kesäkeittoa??!) ja käynyt kahdesti potalla (mitä ihmettä, meidän pottatotaalikieltäytyjä?!) ja ollut kaikinpuolin rauhallinen ja kiltti. Siis meidän rasavilli Vili Vilperi oli ollut rauhallinen? En voinut kun nauraa kun sain viestejä. Luultavasti on kyse ihan alkuviehätyksestä ja hoitaja saa vielä nähdä pojan oikean luonteen mutta kyllä todella toivon että mun lapsi alkaa kotonakin syömään mitä vaan ja käymään potalla. Kun tultiin kotiin niin sanoin pojalle että kotonakin voi käydä potalla, sain vastaukseksi totisen EI. :D
Tällä hetkellä on ns. piinapäivät menossa mutta enpä tiedä mitä ajatella. Pieniä tuntemuksia on mutta odotan menkkoja alkavaksi viikon sisällä. On mulla kuitenkin testi tuolla laatikossa tarvittaessa.
Tässä tulikin paljon asiaa kerralla. Mutta sitä se teettää kun helle saa laiskistumaan. Mä en koskaan valita kylmästä, enkä oikeastaan ole nyt kamalasti valittanut kuumuudesta, mutta kyllä tämä alkaa jo kiitos vaan riittämään. Näillä näkymin lauantaina alkaa jäähtymään ja toivon niin paljon että se pitää paikkansa. Tuntuu että aivotkin kiehuu!
-m-
Tässä neljän päivän sisällä on tapahtunut paljonkin. Sunnuntaina meidän rakas kissaherra lähti uuteen kotiin. Hän ei jaksanut enää meidän poikaa ja jatkuvaa seuraamista ja matkimista. Ei oikeastaan ollut oma itsensä paitsi silloin kun poika nukkui. Ei se ole kissalle oikein pakottaa sitä tilanteeseen missä se ei tykkää olla. Pistin Toriin ilmoituksen ja parin tunnin sisällä jo tuli ensimmäinen yhteydenotto. Yhteydenottoja tuli yhteensä kolme, mikä on mielestäni paljon. Olen aina luullut että aikuisten kissojen on todella vaikeaa löytää kotia. Sir Lancelot lähti kotiin missä on kaksi muutakin kissaa. Hän on sopeutunut sinne jo täysin, hakee paljon huomiota uusilta omistajilta ja on pistänyt nuoremman poikakissan ruotuun pienellä vastamurinalla. Olen erittäin onnellinen että kaikki sujui näin helposti. Surin ensimmäiset päivät todella paljon mutta eilinen tieto sopeutumisesta helpotti möykkyä rinnassa todella paljon.
Maanantai meni niin sumussa siitä stressistä kissan suhteen etten muista siitä päivästä paljon mitään. Eilen tiistaina sitten meidän poika kävi ennakoivasti verikokeessa astmapolin käyntiä varten. Ostin meille kotiin emla-laastaripaketin. Miehellä oli vaikeuksia saada pojalle laastari paikalleen mutta sai sen onneksi kuitenkin jotenkuten. Itse kokeesta lapsi suoriutui erinomaisesti. Lähinnä oli ihmetellyt mitä labrahoitaja tekee. Kiitos Emlan ei siis pistos tuntunut yhtään.
Tänään oli poitsun ensimmäinen virallinen hoitopäivä. Mieheni meinasi ensin että tänään olisi vielä pojan kanssa siellä leikkimässä mutta hoitaja oli puhunut hänet siihen että jättää hetkeksi yksin pojan sinne. Me siis kävimme jo alkukesästä tutustumassa siihen hoitopaikkaan. Tänään oli myös toinen hoitolapsi paikalla ja jätkä oli kuulemma ihan iloisesti vilkuttanut isille heipat ja mennyt leikkimään. He sopivat että mies hakee pois jo kahdeltatoista jos poju ei suostu nukkumaan päiväunia mutta niin vain oli nukahtanut ja mies meni hakemaan vasta kahdelta. Poika oli kuulemma syönyt kesäkeittoa (meidän nirppis syönyt kesäkeittoa??!) ja käynyt kahdesti potalla (mitä ihmettä, meidän pottatotaalikieltäytyjä?!) ja ollut kaikinpuolin rauhallinen ja kiltti. Siis meidän rasavilli Vili Vilperi oli ollut rauhallinen? En voinut kun nauraa kun sain viestejä. Luultavasti on kyse ihan alkuviehätyksestä ja hoitaja saa vielä nähdä pojan oikean luonteen mutta kyllä todella toivon että mun lapsi alkaa kotonakin syömään mitä vaan ja käymään potalla. Kun tultiin kotiin niin sanoin pojalle että kotonakin voi käydä potalla, sain vastaukseksi totisen EI. :D
Tällä hetkellä on ns. piinapäivät menossa mutta enpä tiedä mitä ajatella. Pieniä tuntemuksia on mutta odotan menkkoja alkavaksi viikon sisällä. On mulla kuitenkin testi tuolla laatikossa tarvittaessa.
Tässä tulikin paljon asiaa kerralla. Mutta sitä se teettää kun helle saa laiskistumaan. Mä en koskaan valita kylmästä, enkä oikeastaan ole nyt kamalasti valittanut kuumuudesta, mutta kyllä tämä alkaa jo kiitos vaan riittämään. Näillä näkymin lauantaina alkaa jäähtymään ja toivon niin paljon että se pitää paikkansa. Tuntuu että aivotkin kiehuu!
-m-
tiistai 24. heinäkuuta 2018
Baby Jogger City Tour - käyttökokemus
Meidän yhdistelmien ratasosa hajosi jalkaosiosta jo viime vuonna ensimmäistä kertaa. En mainitse nyt yhdistelmien merkkiä koska en halua mustamaalata. Mutta sanoisin että jos löydät halvalla yhdistelmät plus turvakaukalon ja sen adapterin, mieti kaksi kertaa saako halvalla laatua. Mietin yksi päivä kaupungilla että varoitanko yhtä jolla näin samat yhdistelmät, mutta en viitsinyt kun ajattelin että ehkä mulla on vain maanantaikappale. Mutta olen ymmärtänyt että tällä merkillä monesti nuo ratasosat tuppaa olemaan huonohkoja.
Jalkaosaa korjattiin vaikka millä tavalla, myös tavarakori jouduttiin uudestaan vahvistamaan, mutta nyt alkukesästä se jalkaosa hajosi ihan totaalisesti. Jesarin avulla se olisi ehkä mennyt vielä hetken mutta mun pojalla taittui jo jalat kun alkoi olemaan ahdaskin se istuin. Joten eikun uusia rattaita etsimään.
En oikeastaan mitään arvosteluja sen kummemmin etsinyt. Lähinnä vain selasin nettikauppoja ja erilaisia rattaita ja niiden ominaisuuksia. Sitten yksi päivä työpäivän jälkeen astelin Turun Vauvatalo Johannaan testaamaan erilaisia rattaita että miltä ne tuntuu käteen. Siellä oli myös alennus matkarattaista. Ja niin siinä kävi että mä tilasin samalla käynnillä meille uudet rattaat. Eilen ne saapuivat liikkeeseen noudettavaksi ja hain ne mahdollisimman pian koska aioimme viettää koko päivän Ruissalossa vanhempieni kanssa.
Jalkaosaa korjattiin vaikka millä tavalla, myös tavarakori jouduttiin uudestaan vahvistamaan, mutta nyt alkukesästä se jalkaosa hajosi ihan totaalisesti. Jesarin avulla se olisi ehkä mennyt vielä hetken mutta mun pojalla taittui jo jalat kun alkoi olemaan ahdaskin se istuin. Joten eikun uusia rattaita etsimään.
En oikeastaan mitään arvosteluja sen kummemmin etsinyt. Lähinnä vain selasin nettikauppoja ja erilaisia rattaita ja niiden ominaisuuksia. Sitten yksi päivä työpäivän jälkeen astelin Turun Vauvatalo Johannaan testaamaan erilaisia rattaita että miltä ne tuntuu käteen. Siellä oli myös alennus matkarattaista. Ja niin siinä kävi että mä tilasin samalla käynnillä meille uudet rattaat. Eilen ne saapuivat liikkeeseen noudettavaksi ja hain ne mahdollisimman pian koska aioimme viettää koko päivän Ruissalossa vanhempieni kanssa.
 |
| kuva lainattu netistä |
Tilasin ne värillä jonka tiedän sopivan meidän pojalle todella hyvin. Voi olla että joskus kaduttaa värivalinta, jos saammekin tytön, mutta se on sitten sen ajan murhe. Lapsi viihtyy näissä todella paljon paremmin! Se on ollut suuri plussa. Ennen rattaissa alkoi samantien julmettu raivari, niissä oli selvästi epämukava olla. Tiedän mitä suurin osa ajattelee; onpa pienet renkaat! Totta, ne näyttävät pieniltä mutta kulkevat hyvin hiekka- ja sorateillä, jopa juurakossa. Ei niin mitään ongelmaa. Ainoastaan syvään rantahiekkaan meno tyssäsi. Mutta niin olisi tyssännyt isoillakin renkailla. Eturenkaat saa lukittua. Tavarakoriin on totuttelua koska yhdistelmissä oli tosi iso kori. Kuomu on helppo eikä kiukuttele mihinkään suuntaan. Selkänojan saa laskettua ja nostettua helposti. Parasta näissä on kuitenkin tämä:
 |
| kuva lainattu netistä |
Ihan ylivoimaisen helppoa laittaa kasaan ja avata taas rattaiksi. Painat yhdestä napista ja vedät kahvasta, sitten vielä työntöaisa samaan linjaan toisesta napista. Niin helppoa! Eikä tosiaan vie tilaa paljon yhtään. Tänäänkin mentiin salille koko porukalla ja taitettiin kasaan rattaat, kannoin sen vaan kädessäni pukkariin ja laitoin penkin alle. Hyvin mahtui! Jos jotain negatiivista niin lapsen on tosi helppo saada 5-pistevöiden olkaremmi irti kylkiremmistä. Mutta sekin voi olla vaan nopeasta vöiden laitosta kiinni, en ole tarkemmin tutkinut vielä.
Jos nyt jotenkin tiivistää tämän: näppärät ja kompaktit. :)
-m-
maanantai 16. heinäkuuta 2018
Liikunnan iloa
Olen jo pitkään ollut turhautunut omaan kroppaani ja siihen etten koskaan saa aikaiseksi liikkua ja muutenkin, mikään ei toimi niinkuin pitää. Eniten on ärsyttänyt se että en tule taaskaan helposti raskaaksi. Mutta toiseksi eniten se että olen yhtä pullamössöä mahasta ja pyllystä.
Kun mun työpaikalla alkoi käydä kaupungin palkkaamia vartijoita, tutustuin yhteen heistä enemmän. Hän sanoi jossain vaiheessa olevansa personal trainer ja treenaavansa omalla kotipaikkakunnallani. Tuli juteltua vähän kaikista ongelmista ja siitä miten en ole koskaan oikein uskaltautunut salille. Ja että mua myös ahdistaa kaikki ryhmäliikunnat. Tän ihmisen hemmetin hyvä energia ja asenne saivat mut todella harkitsemaan että jos vaikka palkkaisin hänet. Mietin että onko musta todella salilla kävijäksi mutta päätin uskaltautua.
Ihan ensin lisäsin liikuntaa. Se oli helppoa koska äitini toi mulle viime vierailulla pyörän. Oli todella vapauttavaa lähteä pyöräilemään, hetkeksi omaan rauhaan. Sitten aloin pyöräillä töihin, mikä teki aina 16-17 km pyöräilyä päivään. Ihan joka päivä en edelleenkään jaksa pyöräillä mutta pyrin siihen että suurin osa matkoista taittuu pyöräillen.
Eka tapaaminen pt:n kanssa piti sisällään lihaskunto- ja liikkuvuustestit. Sen sai ilmaiseksi. Tokalla kerralla, viime perjantaina, päästiin sit ihan kokeilemaan laitteitakin. Ihan ensimmäiseksi venyteltiin. Lämmittelyä ei tarvittu koska tulin suoraan töistä pyörällä. Sen jälkeen lähdettiin tutustumaan laitteisiin. Treenattiin reisiä, selkää, käsiä ja vatsoja. Vaikeimmaksi paljastui selän ojennus selkäpenkissä rullaten. Jalat olivat jo hapoilla siinä vaiheessa ja penkkipunnerrus kiertäen käsipainoilla. Naureskelin että mitkä vauvojen painot se mulle on antamassa kun näytti pieniltä mut jumalauta ne oli 3 kg painot, ja mä en meinannut saada siltikään tehtyä :'D. Että onko vähän päässyt kroppa huonoon kuntoon.
Olisin tänään halunnut mennä treenaamaan, hyvin ilmastoitu sali houkutteli näillä helteillä. Harmikseni eilen illalla alkoi tuntua mojovat flunssaoireet. Ei nyt mitkään tosi pahat mutta huomattavat. Joten ei sitten menty salille tänään. Mentiin kirjastoon. Jonnekin viileään piti päästä niin miksei sitten sinne.
Tämä päivä ei ole sujunut kuin tanssi. Mutta jos jotain mielenkiintoista niin pelastimme tänään tervapääskyn poikasen. Jouduin soittelemaan ensin neuvoja että mitä voi tehdä kun en ole noiden lintujen kanssa toiminut paljon yhtään. Hän tosiaan makoili rännin sateenkerääjä tai mikälie onkaan, sellaisessa muovisessa tötsässä. Ensin ajattelin että kyseessä on helteessä tupertunut lintu ja yritin saada juomaan. En siis eka tajunnut että kyseessä voi olla pesästä pudonnut yksilö. Yritin etsiä elsun numeroa mutta en löytänyt, soitin sitten eläinlääkäriin jossa ehdotettiin lopetukseen tuomista. En nähnyt syytä lopettaa koska linnussa ei näkynyt mitään selkeää vammaa. He antoivat mulle elsun numeron josta sain sitten kiinni ihanan ihmisen joka antoi neuvoja. Ekaksi piti tunnistaa lintulaji ja sen paljastuttua piti hakea pahvilaatikko mihin laittaa hänet odottamaan hakijaa. Mieheni juoksi kotoa pojan kenkälaatikon mihin varovasti asetin tämän pienen linnunpojan.
Kävimme viemässä mun tekemälle juottopaikalle vettä ja kiven, koska sellaista en ollut hoksannut vielä laittaa. Sitten menimme kotiin, tutkin vielä paluumatkalla että olisiko katolle tikkaita että pääsisin tutkimaan onko siellä pesää. En löytänyt joten ei auttanut kuin ottaa raukka kotiin odottamaan. Annoin kotona vielä vettä nokan eteen, ja ohjeiden mukaan tarjosin jauhelihaa joka kelpasi erittäin hyvin. Naureskelin kun söi koko naamallaan, siis kun se nokka aukesi niin isoksi! Tällä hetkellä odotellaan miehen kanssa edelleen elsun työntekijää ja alkaa loppua kärsivällisyys. Lintu itse ottaa chillisti ja näyttää nukkuvan, onneksi. Aion kysellä hänen kuulumisia kunhan menee pari päivää. Ristin hänet Anteroksi. Hän vaan näyttää ihan Anterolle. En kyllä tiedä edes sukupuolta. :)
-m-
Kun mun työpaikalla alkoi käydä kaupungin palkkaamia vartijoita, tutustuin yhteen heistä enemmän. Hän sanoi jossain vaiheessa olevansa personal trainer ja treenaavansa omalla kotipaikkakunnallani. Tuli juteltua vähän kaikista ongelmista ja siitä miten en ole koskaan oikein uskaltautunut salille. Ja että mua myös ahdistaa kaikki ryhmäliikunnat. Tän ihmisen hemmetin hyvä energia ja asenne saivat mut todella harkitsemaan että jos vaikka palkkaisin hänet. Mietin että onko musta todella salilla kävijäksi mutta päätin uskaltautua.
Ihan ensin lisäsin liikuntaa. Se oli helppoa koska äitini toi mulle viime vierailulla pyörän. Oli todella vapauttavaa lähteä pyöräilemään, hetkeksi omaan rauhaan. Sitten aloin pyöräillä töihin, mikä teki aina 16-17 km pyöräilyä päivään. Ihan joka päivä en edelleenkään jaksa pyöräillä mutta pyrin siihen että suurin osa matkoista taittuu pyöräillen.
Eka tapaaminen pt:n kanssa piti sisällään lihaskunto- ja liikkuvuustestit. Sen sai ilmaiseksi. Tokalla kerralla, viime perjantaina, päästiin sit ihan kokeilemaan laitteitakin. Ihan ensimmäiseksi venyteltiin. Lämmittelyä ei tarvittu koska tulin suoraan töistä pyörällä. Sen jälkeen lähdettiin tutustumaan laitteisiin. Treenattiin reisiä, selkää, käsiä ja vatsoja. Vaikeimmaksi paljastui selän ojennus selkäpenkissä rullaten. Jalat olivat jo hapoilla siinä vaiheessa ja penkkipunnerrus kiertäen käsipainoilla. Naureskelin että mitkä vauvojen painot se mulle on antamassa kun näytti pieniltä mut jumalauta ne oli 3 kg painot, ja mä en meinannut saada siltikään tehtyä :'D. Että onko vähän päässyt kroppa huonoon kuntoon.
Olisin tänään halunnut mennä treenaamaan, hyvin ilmastoitu sali houkutteli näillä helteillä. Harmikseni eilen illalla alkoi tuntua mojovat flunssaoireet. Ei nyt mitkään tosi pahat mutta huomattavat. Joten ei sitten menty salille tänään. Mentiin kirjastoon. Jonnekin viileään piti päästä niin miksei sitten sinne.
Tämä päivä ei ole sujunut kuin tanssi. Mutta jos jotain mielenkiintoista niin pelastimme tänään tervapääskyn poikasen. Jouduin soittelemaan ensin neuvoja että mitä voi tehdä kun en ole noiden lintujen kanssa toiminut paljon yhtään. Hän tosiaan makoili rännin sateenkerääjä tai mikälie onkaan, sellaisessa muovisessa tötsässä. Ensin ajattelin että kyseessä on helteessä tupertunut lintu ja yritin saada juomaan. En siis eka tajunnut että kyseessä voi olla pesästä pudonnut yksilö. Yritin etsiä elsun numeroa mutta en löytänyt, soitin sitten eläinlääkäriin jossa ehdotettiin lopetukseen tuomista. En nähnyt syytä lopettaa koska linnussa ei näkynyt mitään selkeää vammaa. He antoivat mulle elsun numeron josta sain sitten kiinni ihanan ihmisen joka antoi neuvoja. Ekaksi piti tunnistaa lintulaji ja sen paljastuttua piti hakea pahvilaatikko mihin laittaa hänet odottamaan hakijaa. Mieheni juoksi kotoa pojan kenkälaatikon mihin varovasti asetin tämän pienen linnunpojan.
Kävimme viemässä mun tekemälle juottopaikalle vettä ja kiven, koska sellaista en ollut hoksannut vielä laittaa. Sitten menimme kotiin, tutkin vielä paluumatkalla että olisiko katolle tikkaita että pääsisin tutkimaan onko siellä pesää. En löytänyt joten ei auttanut kuin ottaa raukka kotiin odottamaan. Annoin kotona vielä vettä nokan eteen, ja ohjeiden mukaan tarjosin jauhelihaa joka kelpasi erittäin hyvin. Naureskelin kun söi koko naamallaan, siis kun se nokka aukesi niin isoksi! Tällä hetkellä odotellaan miehen kanssa edelleen elsun työntekijää ja alkaa loppua kärsivällisyys. Lintu itse ottaa chillisti ja näyttää nukkuvan, onneksi. Aion kysellä hänen kuulumisia kunhan menee pari päivää. Ristin hänet Anteroksi. Hän vaan näyttää ihan Anterolle. En kyllä tiedä edes sukupuolta. :)
-m-
tiistai 10. heinäkuuta 2018
YK7
Jep jep. Voiko tähän nyt lisätä mitään. Eilen alkoi siis uusi kierto. Olo on aika kivulias ja turvonnut tällä hetkellä ja kun yksi kipulääke lakkasi vaikuttamasta, en hetkeen kyennyt edes suoristamaan itseäni. Eniten mua ärsyttää kun en kykene pysymään erossa makeisista. Huomasin kyllä PMS oireita jo viime perjantaista lähtien että nämä eivät tulleet yllätyksenä tällä kertaa.
Olen oikeasti aika kyllästynyt että käyn tätä samaa rumbaa läpi edelleen. Okei, tätä yritystä on takana vaivaiset 7 kuukautta mutta varmasti paljon tekee se aiempi menneisyys ja kokemus lapsettomuudesta. Pelkään jonkin verran edelleen että joudumme odottamaan pojan pikkusisarusta vuosia. Se on päällimmäisin tunne.
Nopea postaus koska täytyy painua nukkumaan. Huomenna työpäivä. Eilen mulla piti olla eka salitreeni vaan ne peruuntui kun mun pt sairastui. Huomenna pitää sopia sen kanssa uusi aika kun pääsen näkemään työvuorolistat.
-m-
Olen oikeasti aika kyllästynyt että käyn tätä samaa rumbaa läpi edelleen. Okei, tätä yritystä on takana vaivaiset 7 kuukautta mutta varmasti paljon tekee se aiempi menneisyys ja kokemus lapsettomuudesta. Pelkään jonkin verran edelleen että joudumme odottamaan pojan pikkusisarusta vuosia. Se on päällimmäisin tunne.
Nopea postaus koska täytyy painua nukkumaan. Huomenna työpäivä. Eilen mulla piti olla eka salitreeni vaan ne peruuntui kun mun pt sairastui. Huomenna pitää sopia sen kanssa uusi aika kun pääsen näkemään työvuorolistat.
-m-
lauantai 7. heinäkuuta 2018
Pojan syntymä
Pientä muistelua reilun kahden vuoden päähän. Koska kokemus ei ollut tavallisimmasta päästä niin se on jäänyt ikuisesti mieleen.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli onnellinen vaikka siitä jäikin traumat. Olen kuitenkin päätynyt siihen että minä selvisin ja vauva selvisi ja se on pääasia. Tiedän ettei kokemukseni ole kamalimmasta päästä mutta jokainen kokee nämä asiat omalla tavallaan. Toivottavasti en nyt sitten pelottele ketään esikkoaan odottavaa jos sattuu tämän lukemaan. Kaikki synnytykset ovat erilaisia. :)
-m-
Olin valmistautunut synnytykseen paljon lukemalla, olimme myös miehen kanssa mukana perhevalmennuksessa. Olin varma asioista mitä halusin ja olinkin koonnut synnytystoivelistan ja laittanut sen synnärikassiin. Vaan eipä niistä toiveista sitten kovinkaan moni toteutunut.
Pe 17.6.2016 40+3
klo 1:50: Olen juuri katsonut miehen kanssa myöhään yöhön asti dokkareita Netflixistä ja alan olla taas tosi väsynyt. Vaihteeksi. Olen torkkunut myös päivän aikana. Aloin olla jo todellakin valmis synnärille. Olin kolmen viikon ajan jo saanut muutamia supistelujaksoja joista mikään ei ollut jäänyt päälle. Valitettavasti. Sitten kun olin juuri nukahtamassa tunnen hieman napakamman supistuksen. Tuntuu enemmän kuin aiemmat. Mietin mielessäni että niinpä vissiin, voitko nyt loppua että pääsen takaisin nukkumaan. Supistus hellittää ja juuri kun olen melkein taas unessa supistaa uudestaan. Kiroilen mielessäni ja haistattelen supistuksille että joopa joo, ei kuitenkaan ole vielä synnytys kyseessä. Eipä. Supistuksia tulee vielä kaksi lisää ennen kuin alan kellottamaan. Kun muutama supistus on kellotettu minua alkaa jännittää eikä enää väsytä yhtään. Menen koneelle kuuntelemaan musiikkia ja pompin välillä jumppapallolla. Supistukset lievenevät ja väljenevät ja päätän yrittää nukkua. Nukun noin 3 tuntia.
klo 9:50 Minulle oli varattu ylinmääräinen lääkäriaika neuvolaan ja lähdemme kohti neuvolaa. Supistuksia tulee noin 8-12 minuutin välein. Neukku iloitsee ja kehuu hengitystekniikkaa. Lääkäri tekee sisätutkimuksen ja toteaa että kohdunkaulaa on enää riekale jäljellä mutta avautumista ei liiemmin ole tapahtunut. Ottaa päähän. Sitten supistukset väljenevät jopa 20 minuuttiin. Menemme kotiin ja päätän juoda vadelmalehtiteetä. Se saa supistukset taas yltymään.
klo 16:00 Yritän tehdä ruokaa mutta se palaa pohjaan koska en pysty supistusten takia enää keskittymään.
klo 18:30 Mies soittaa isänsä paikalle valmiiksi synnärille lähtöä varten. Minä en enää kestä istua kun supistaa vaan pomppaan joka kerta ylös heijaamaan lantiota. Soitan synnärille josta saan ohjeen ottaa uudestaan panadolia ja käydä suihkussa. Suihkussa pottuunnun aika pirusti koska koskee vaan enemmän ja huudankin miehelle ja appiukolle että se joka sanoo että tää auttaa niin ei tiedä synnytyksestä hevon vittuakaan. Olisin tarvinnut molemmille, sekä selälle että mahalle oman suihkun ja enemmän painetta että siitä ehkä olisi ollut jotain hyötyä. Päätän luovuttaa ja otamme kimpsut ja kampsut ja lähdemme kohti Tyksiä.
klo 20:40 Olemme päässeet sisälle odottamaan ja pian minut ohjataan käyrille. Olen auki vain reilun sentin. Kätilö kyselee mitä kaikkea olen kokeillut ja ehdottaa tuovansa Litalginia ja lämpöpussin. Olen niin kipeä ja käyrillä makaaminen on ihan tuskaa. Otan mielelläni kaiken helpotuksen vastaan. Lämpöpussi ainakin ohjaa huomiota vähän muualle mutta edelleen on todella vaikea pysyä paikallaan silloin kun supistaa. En muista monesko supistus oli kyseessä mutta kuulen sikiön sydänäänien hidastuvan todella pahasti. Paniikissa käsken miehen painaa nappia kunnes kätilö tulee. Kätilö käskee polvilleen. Hän sanoo huomanneensa saman tarkkailuhuoneesta ja konsultoivan lääkäriä. Ennen kuin kätilö lähtee ilmoitan tiukasti että en enää lähde kotiin, en uskalla. Hän hieman huvittuu ja sanoo ettei tässä tilanteessa lähetetä kotiin. Piakkoin kätilö tulee takaisin ja sanoo että minut siirretään saliin missä puhkaistaan kalvot ja laitetaan vauvalle pinni päähän että saadaan luotettavampaa tietoa hänen tilastaan.
klo 21:50 Olen siirtynyt saliin ja olen hetken aikaa yksin. Minulle on tuotu mekko mihin pitäisi ahtaa itsensä. Mies on hakemassa sairaalakassia joka jäi autoon. Alan lähes hyperventiloida kun tajuan että vauva on pian sylissä. Vauva jota olen halunnut ja toivonut niin monta vuotta. 6 vuotta. Saan ahdettua itseni pinkkiin mekkoon ja menen sängylle. Lääkäri ja kätilö tulevat pian ja kyselevät kivunlievitystoivomuksia. Mieskin tulee huoneeseen. Lääkäri puhkaisee kalvot minulta ensin epäröityään että saako niitä edes puhki kun en ole kunnolla auennut. Sitten pinni asennetaan kerralla onnistuneesti pojan päähän ja jäämme kahdestaan odottelemaan tulevaa. Ja voin kyllä sanoa että jos supistukset aiemmin sattuivat niin hyvä saatana miten paljon ne paheni kun kalvot rikottiin. Plus sekin häiritsi kun ihan sama miten liikahti niin aina hulahti vettä haarovälistä. Pikku asioita mutta on jäänyt mieleen elävästi. Sykkeet ovat edelleen huonohkot ja kätilö tulee ohjaamaan minut parempaan asentoon, vasemmalle kyljelle, mistä en saa liikkua. Tuskaa. Lisäksi hän antaa mulle happimaskin jos lapsen tila paranisi siitä. Sykkeet monttuilevat alas joka supistuksella mutta palautuvat joka kerta.
Kätilö ehdottaa minulle epiduraalia koska olen huutanut täysiä happimaskiin joka supistuksella. Lukemat olivat kuulemma kovat ja supistusvälit olivat minuutti supistusta ja minuutti taukoa. Eli hädin tuskin sain hengityksen normaaliksi taas kun tuli uusi aalto. Voin sanoa että pärjäsin kivun kanssa paremmin silloin kun pääsin liikkumaan. Kaikkein kamalinta oli se kun piti olla paikallaan. Kyselen että eikö ole aivan liian aikaista epiduraalille. Kätilön mielestä tässä tapauksessa ei. Epäröin mutta supistus saa myöntymään suunnitelmaan. Ehtii mennä muutama supistus ennen kuin anestesialogi tulee paikalle. En meinaa saada itseäni tarpeeksi käppyrään mutta avun kanssa pistos saadaan laitettua. Jalkaa sähköttää mutta muuten ei tunnu miltään. Saan edelleen pitää happimaskia ja noin 20 minuutissa kipu alkaa huomattavasti laantua. Kipua tuntuu lähinnä toisella puolella selkää. Lääke on siis vaikuttanut hieman toispuoleisesti mutta olen silti onnellinen edes pienestä avusta.
klo 00:50 Seuraan jatkuvasti monitoria missä näkyy sykkeet. Kätilö käski meidän levätä mutta en vain kykene. Mietin hiljaa mielessäni että ei tämä kyllä tule alakautta. Tuli vain sellainen fiilis. Koitan silti ajatella positiivisesti. Suljen silmät. Joka supistuksella avaan silti silmäni ja tuijotan monitoria.
klo 1:20 Huoneeseen lappaa lauma hoitohenkilökuntaa ja valot räväytetään päälle. Minut käskytetään polvilleen ja suoritetaan sisätutkimus varoittamatta. Kerrotaan että sykkeet eivät palaudu ja että vauva ei kestä supistuksia. Sanoo soittavansa leikkausluvan ja miehelle kerrotaan ettei hän pääse mukaan. Minulle tarjotaan maailman kitkerin shotti joka on kuulemma vatsahappojen tasoittaja. Saan sen hädintuskin alas. Ihan järkyttävä. Sitten mennäänkin vauhdilla saliin. Sama anestesialogi tule laittamaan mulle spinaalin. Äitini kokemuksesta johtuen varmistan monta kertaa että onhan alue kunnolla puutunut ja pyydän kokeilemaan. Anestesialogi naureskelee että nyt siellä kokeillaan jo niin kovasti että kyllä sä tuntisit sen. Ahdistaa silti. Pelottaa olla yksin ja kuunnella niitä ääniä. Anestisialogi yrittää höpötellä ja kysellä kaikkea vauvasta. Huomaa varmasti että mua ahdistaa.
klo 1:40 Vihdoin vauva saadaan ulos ja samantien alkaa kuulua rääkymistä. Ahdistus helpottaa kun ymmärrän että lapsi on nyt turvassa. Saan antaa vauvalle pusun ja sitten hänet viedään isin luokse heräämöön odottelemaan. Kätilö kertoo mitat: 2780 g ja 48 cm. Katson häntä ihmeissäni että oikeastiko mun vauva on niin pieni? Oletko varma? Paino-arvio oli ollut jatkuvasti siinä kolmen kilon paremmalla puolella. Minut nidotaan yhteen. Eli käytettiin niittejä. Ihmettelin niitä silloin ja ihmettelen edelleen. Mun kropalle ne niitit eivät käy, nyt tiedän ja osaan sanoa siitä. Minut siirretään pois leikkuupöydältä tavalliseen sänkyyn ja tärisen. Etsin katseellani vauvaa ja kysynkin, vauva on isällä ihokontaktissa paidan alla ja ihmettelen että vauva liikkuu niin paljon. En osannut odottaa sitä. Saan vauvan pian omalle iholle. Tärisen niin paljon että minulle laitetaan lämpöpeitto. Olin tehnyt päätöksen etten imetä, halusin omat kipulääkkeet takaisin. Mutta kun vauva tarttuu nänniin ekaa kertaa päätän imettää. Siitä tulee mulle kunnia-asia.
Onnistun kivuista huolimatta imettämään lähes 4 kuukauden ikäiseksi. Kaipaan niitä aikoja todella paljon. Rakastin imetystä ja ekat viikot sen lopettamisen jälkeen olivat todella rankkoja.
Synnärillä olimme loppujen lopuksi 4 päivää. Ajan kipulääkkeet alas nopeaa koska haluan päästä toipumaan. Pojalta mitataan verensokeria kaksi kertaa päivässä ja kolmantena päivänä hän saa terveen paperit. Pääsemme kotiin sillä ehdolla että neuvolasta järjestyy punnitus keskiviikolle. Onneksi järjestyi. En meinannut saada nukuttua sairaalassa ollenkaan.
klo 16:00 Yritän tehdä ruokaa mutta se palaa pohjaan koska en pysty supistusten takia enää keskittymään.
klo 18:30 Mies soittaa isänsä paikalle valmiiksi synnärille lähtöä varten. Minä en enää kestä istua kun supistaa vaan pomppaan joka kerta ylös heijaamaan lantiota. Soitan synnärille josta saan ohjeen ottaa uudestaan panadolia ja käydä suihkussa. Suihkussa pottuunnun aika pirusti koska koskee vaan enemmän ja huudankin miehelle ja appiukolle että se joka sanoo että tää auttaa niin ei tiedä synnytyksestä hevon vittuakaan. Olisin tarvinnut molemmille, sekä selälle että mahalle oman suihkun ja enemmän painetta että siitä ehkä olisi ollut jotain hyötyä. Päätän luovuttaa ja otamme kimpsut ja kampsut ja lähdemme kohti Tyksiä.
klo 20:40 Olemme päässeet sisälle odottamaan ja pian minut ohjataan käyrille. Olen auki vain reilun sentin. Kätilö kyselee mitä kaikkea olen kokeillut ja ehdottaa tuovansa Litalginia ja lämpöpussin. Olen niin kipeä ja käyrillä makaaminen on ihan tuskaa. Otan mielelläni kaiken helpotuksen vastaan. Lämpöpussi ainakin ohjaa huomiota vähän muualle mutta edelleen on todella vaikea pysyä paikallaan silloin kun supistaa. En muista monesko supistus oli kyseessä mutta kuulen sikiön sydänäänien hidastuvan todella pahasti. Paniikissa käsken miehen painaa nappia kunnes kätilö tulee. Kätilö käskee polvilleen. Hän sanoo huomanneensa saman tarkkailuhuoneesta ja konsultoivan lääkäriä. Ennen kuin kätilö lähtee ilmoitan tiukasti että en enää lähde kotiin, en uskalla. Hän hieman huvittuu ja sanoo ettei tässä tilanteessa lähetetä kotiin. Piakkoin kätilö tulee takaisin ja sanoo että minut siirretään saliin missä puhkaistaan kalvot ja laitetaan vauvalle pinni päähän että saadaan luotettavampaa tietoa hänen tilastaan.
klo 21:50 Olen siirtynyt saliin ja olen hetken aikaa yksin. Minulle on tuotu mekko mihin pitäisi ahtaa itsensä. Mies on hakemassa sairaalakassia joka jäi autoon. Alan lähes hyperventiloida kun tajuan että vauva on pian sylissä. Vauva jota olen halunnut ja toivonut niin monta vuotta. 6 vuotta. Saan ahdettua itseni pinkkiin mekkoon ja menen sängylle. Lääkäri ja kätilö tulevat pian ja kyselevät kivunlievitystoivomuksia. Mieskin tulee huoneeseen. Lääkäri puhkaisee kalvot minulta ensin epäröityään että saako niitä edes puhki kun en ole kunnolla auennut. Sitten pinni asennetaan kerralla onnistuneesti pojan päähän ja jäämme kahdestaan odottelemaan tulevaa. Ja voin kyllä sanoa että jos supistukset aiemmin sattuivat niin hyvä saatana miten paljon ne paheni kun kalvot rikottiin. Plus sekin häiritsi kun ihan sama miten liikahti niin aina hulahti vettä haarovälistä. Pikku asioita mutta on jäänyt mieleen elävästi. Sykkeet ovat edelleen huonohkot ja kätilö tulee ohjaamaan minut parempaan asentoon, vasemmalle kyljelle, mistä en saa liikkua. Tuskaa. Lisäksi hän antaa mulle happimaskin jos lapsen tila paranisi siitä. Sykkeet monttuilevat alas joka supistuksella mutta palautuvat joka kerta.
La 18.6.2016 klo 00:15
Kätilö ehdottaa minulle epiduraalia koska olen huutanut täysiä happimaskiin joka supistuksella. Lukemat olivat kuulemma kovat ja supistusvälit olivat minuutti supistusta ja minuutti taukoa. Eli hädin tuskin sain hengityksen normaaliksi taas kun tuli uusi aalto. Voin sanoa että pärjäsin kivun kanssa paremmin silloin kun pääsin liikkumaan. Kaikkein kamalinta oli se kun piti olla paikallaan. Kyselen että eikö ole aivan liian aikaista epiduraalille. Kätilön mielestä tässä tapauksessa ei. Epäröin mutta supistus saa myöntymään suunnitelmaan. Ehtii mennä muutama supistus ennen kuin anestesialogi tulee paikalle. En meinaa saada itseäni tarpeeksi käppyrään mutta avun kanssa pistos saadaan laitettua. Jalkaa sähköttää mutta muuten ei tunnu miltään. Saan edelleen pitää happimaskia ja noin 20 minuutissa kipu alkaa huomattavasti laantua. Kipua tuntuu lähinnä toisella puolella selkää. Lääke on siis vaikuttanut hieman toispuoleisesti mutta olen silti onnellinen edes pienestä avusta.
klo 00:50 Seuraan jatkuvasti monitoria missä näkyy sykkeet. Kätilö käski meidän levätä mutta en vain kykene. Mietin hiljaa mielessäni että ei tämä kyllä tule alakautta. Tuli vain sellainen fiilis. Koitan silti ajatella positiivisesti. Suljen silmät. Joka supistuksella avaan silti silmäni ja tuijotan monitoria.
klo 1:20 Huoneeseen lappaa lauma hoitohenkilökuntaa ja valot räväytetään päälle. Minut käskytetään polvilleen ja suoritetaan sisätutkimus varoittamatta. Kerrotaan että sykkeet eivät palaudu ja että vauva ei kestä supistuksia. Sanoo soittavansa leikkausluvan ja miehelle kerrotaan ettei hän pääse mukaan. Minulle tarjotaan maailman kitkerin shotti joka on kuulemma vatsahappojen tasoittaja. Saan sen hädintuskin alas. Ihan järkyttävä. Sitten mennäänkin vauhdilla saliin. Sama anestesialogi tule laittamaan mulle spinaalin. Äitini kokemuksesta johtuen varmistan monta kertaa että onhan alue kunnolla puutunut ja pyydän kokeilemaan. Anestesialogi naureskelee että nyt siellä kokeillaan jo niin kovasti että kyllä sä tuntisit sen. Ahdistaa silti. Pelottaa olla yksin ja kuunnella niitä ääniä. Anestisialogi yrittää höpötellä ja kysellä kaikkea vauvasta. Huomaa varmasti että mua ahdistaa.
klo 1:40 Vihdoin vauva saadaan ulos ja samantien alkaa kuulua rääkymistä. Ahdistus helpottaa kun ymmärrän että lapsi on nyt turvassa. Saan antaa vauvalle pusun ja sitten hänet viedään isin luokse heräämöön odottelemaan. Kätilö kertoo mitat: 2780 g ja 48 cm. Katson häntä ihmeissäni että oikeastiko mun vauva on niin pieni? Oletko varma? Paino-arvio oli ollut jatkuvasti siinä kolmen kilon paremmalla puolella. Minut nidotaan yhteen. Eli käytettiin niittejä. Ihmettelin niitä silloin ja ihmettelen edelleen. Mun kropalle ne niitit eivät käy, nyt tiedän ja osaan sanoa siitä. Minut siirretään pois leikkuupöydältä tavalliseen sänkyyn ja tärisen. Etsin katseellani vauvaa ja kysynkin, vauva on isällä ihokontaktissa paidan alla ja ihmettelen että vauva liikkuu niin paljon. En osannut odottaa sitä. Saan vauvan pian omalle iholle. Tärisen niin paljon että minulle laitetaan lämpöpeitto. Olin tehnyt päätöksen etten imetä, halusin omat kipulääkkeet takaisin. Mutta kun vauva tarttuu nänniin ekaa kertaa päätän imettää. Siitä tulee mulle kunnia-asia.
Onnistun kivuista huolimatta imettämään lähes 4 kuukauden ikäiseksi. Kaipaan niitä aikoja todella paljon. Rakastin imetystä ja ekat viikot sen lopettamisen jälkeen olivat todella rankkoja.
Synnärillä olimme loppujen lopuksi 4 päivää. Ajan kipulääkkeet alas nopeaa koska haluan päästä toipumaan. Pojalta mitataan verensokeria kaksi kertaa päivässä ja kolmantena päivänä hän saa terveen paperit. Pääsemme kotiin sillä ehdolla että neuvolasta järjestyy punnitus keskiviikolle. Onneksi järjestyi. En meinannut saada nukuttua sairaalassa ollenkaan.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli onnellinen vaikka siitä jäikin traumat. Olen kuitenkin päätynyt siihen että minä selvisin ja vauva selvisi ja se on pääasia. Tiedän ettei kokemukseni ole kamalimmasta päästä mutta jokainen kokee nämä asiat omalla tavallaan. Toivottavasti en nyt sitten pelottele ketään esikkoaan odottavaa jos sattuu tämän lukemaan. Kaikki synnytykset ovat erilaisia. :)
-m-
torstai 28. kesäkuuta 2018
Meidän 2-vuotias
Meidän poika täytti 2 vuotta 18.6. Halusin taltioida tämän hetken omat oikut ja vaiheet sekä sen että minkä verran nyt tunnemme tuota pientä miehen alkua.
Meidän 2-vuotias :
- On kovin hurmaava! Monesti on keimailemassa varsinkin uusille naispuolisille tuttaville tai tuntemattomille, esimerkiksi junassa kerran yksi nainen erehtyi hymyilemään pojalle ja koko loppu reissun poika haki häneltä jatkuvasti huomiota ja hirmuinen hurmaus-vaihde päällä. Jokseenkin hassua nähdä miten monipuolisesti tuonkin ikäinen osaa keimailla.
- On todella vilkas. Niinkuin oikeasti. Olen jopa miettinyt hankkivani skiphopin repun missä on se talutusremmi. Pelkään aina hieman kun lähdemme kävellen ulos ilman rattaita. Muutamaan otteeseen lapsi on kielloista huolimatta mennyt autotielle ja on ottanut oikeasti sydämestä vaikkei vaaratilannetta tullut eteen.
- On kova esittämään. Joka kerta kun meille tulee vieraita, poika riemastuu ja alkaa kovasti vetämään showta johon usein liittyy hyppimistä ja juoksemista ja ehkä jopa kuperkeikkoja.
- Omaa todella vahvan oman tahdon. Tiesin jo n.vuosi sitten että tahtoikä tulee olemaan meillä haastava. Lapsi ei anna periksi kovin helpolla. Monesti esim kakkavaipan vaihtoakin pitää monta kertaa kysyä ennen suostuu sen vaihtoon. (Siinäkin on sitten rajansa että joskus sitten otetaan se raivari vastaan ettei iho pala.)
- Osaa sanoa jo monta erilaista sanaa ja tykkää laittaa niitä lauseisiin sekaisin mikä on aika huvittavan kuuloista. Ihanaa että hänen höpötyksistään saa jo jotain selvääkin.
- On liikunnallisesti lahjakas. Turhankin lahjakas. Kerran oletin ettei hän osaa kiivetä kalliota pitkin. Olin väärässä. Hän myös yrittää tehdä kärrynpyöriä ja tosiaan kuperkeikka on opittu jo alkuvuodesta muistaakseni. Hän osaa myös mennä ylös kiipeilyseinää, tosin lasten versiota koska se on liukumäen yhteydessä sellainen pieni pätkä. Kiipeää myös erilaisiin kiipeilytelineisiin kuin olisi vuosia vanhempi. Hyppiminen on kivaa!
- Ei halua koskaan mennä nukkumaan. Eikä myöskään tällä hetkellä nukahda itsenäisesti vaan siinä täytyy vieressä olla aina jomman kumman meistä.
-On hieman huono syömään. Tykkää lähinnä leivästä pelkällä rasvalla, juotavista jugurteista ja smoothieista, makaronista ja nuudeleista. Nyt eilen sain hänet syömään puuroa ja olin siitä todella iloinen. Tammikuusta hänelle oli tullut painoa lisää vain 50g mikä on tosi vähän. Pituutta oli tullut sentään onneksi. Menemme kuitenkin syyskuussa painokontrolliin neuvolaan.
-On saanut lähetteen astma- ja allergia tutkimuksiin lasten polille. Hän oli pitkään terve, ei niin minkäänlaista tulehdusta ja tämä kevät toi meille sitten tällaisen ns.pommin että eka tulee kamala yskä joka ei helpota ja sitten silmätulehdus. Ja nyt viime viikonloppuna sai ihan kunnon astmakohtauksen.
-On ihana ja reipas lapsi. Ei tarvitse paljoa kannustusta että tekee jotain toivottua. Rakas pieni mutta jo niin iso poika. <3
-m-
Meidän 2-vuotias :
- On kovin hurmaava! Monesti on keimailemassa varsinkin uusille naispuolisille tuttaville tai tuntemattomille, esimerkiksi junassa kerran yksi nainen erehtyi hymyilemään pojalle ja koko loppu reissun poika haki häneltä jatkuvasti huomiota ja hirmuinen hurmaus-vaihde päällä. Jokseenkin hassua nähdä miten monipuolisesti tuonkin ikäinen osaa keimailla.
- On todella vilkas. Niinkuin oikeasti. Olen jopa miettinyt hankkivani skiphopin repun missä on se talutusremmi. Pelkään aina hieman kun lähdemme kävellen ulos ilman rattaita. Muutamaan otteeseen lapsi on kielloista huolimatta mennyt autotielle ja on ottanut oikeasti sydämestä vaikkei vaaratilannetta tullut eteen.
- On kova esittämään. Joka kerta kun meille tulee vieraita, poika riemastuu ja alkaa kovasti vetämään showta johon usein liittyy hyppimistä ja juoksemista ja ehkä jopa kuperkeikkoja.
- Omaa todella vahvan oman tahdon. Tiesin jo n.vuosi sitten että tahtoikä tulee olemaan meillä haastava. Lapsi ei anna periksi kovin helpolla. Monesti esim kakkavaipan vaihtoakin pitää monta kertaa kysyä ennen suostuu sen vaihtoon. (Siinäkin on sitten rajansa että joskus sitten otetaan se raivari vastaan ettei iho pala.)
- Osaa sanoa jo monta erilaista sanaa ja tykkää laittaa niitä lauseisiin sekaisin mikä on aika huvittavan kuuloista. Ihanaa että hänen höpötyksistään saa jo jotain selvääkin.
- On liikunnallisesti lahjakas. Turhankin lahjakas. Kerran oletin ettei hän osaa kiivetä kalliota pitkin. Olin väärässä. Hän myös yrittää tehdä kärrynpyöriä ja tosiaan kuperkeikka on opittu jo alkuvuodesta muistaakseni. Hän osaa myös mennä ylös kiipeilyseinää, tosin lasten versiota koska se on liukumäen yhteydessä sellainen pieni pätkä. Kiipeää myös erilaisiin kiipeilytelineisiin kuin olisi vuosia vanhempi. Hyppiminen on kivaa!
- Ei halua koskaan mennä nukkumaan. Eikä myöskään tällä hetkellä nukahda itsenäisesti vaan siinä täytyy vieressä olla aina jomman kumman meistä.
-On hieman huono syömään. Tykkää lähinnä leivästä pelkällä rasvalla, juotavista jugurteista ja smoothieista, makaronista ja nuudeleista. Nyt eilen sain hänet syömään puuroa ja olin siitä todella iloinen. Tammikuusta hänelle oli tullut painoa lisää vain 50g mikä on tosi vähän. Pituutta oli tullut sentään onneksi. Menemme kuitenkin syyskuussa painokontrolliin neuvolaan.
-On saanut lähetteen astma- ja allergia tutkimuksiin lasten polille. Hän oli pitkään terve, ei niin minkäänlaista tulehdusta ja tämä kevät toi meille sitten tällaisen ns.pommin että eka tulee kamala yskä joka ei helpota ja sitten silmätulehdus. Ja nyt viime viikonloppuna sai ihan kunnon astmakohtauksen.
-On ihana ja reipas lapsi. Ei tarvitse paljoa kannustusta että tekee jotain toivottua. Rakas pieni mutta jo niin iso poika. <3
-m-
lauantai 23. kesäkuuta 2018
Paluu juurille
Jos jotain kaipaan entisestä kodistani toisella puolella suomea, oli sen luonnonläheisyys. Se oli todella lähellä luontopolkua joissa meni pitkä pätkä pitkospuita ja lintutornikin löytyi. Ai että. Ihan sama että jotkut pitkospuut olivat miten sattuu välillä kunhan vaan pääsi luonnon keskelle. Kun olin poikani kanssa käymässä ensimmäistä kertaa mun parhaan kaverin tykönä, halusin ehdottomasti luontopolulle vaeltamaan. Vesipullo ja kantoreppu apunani. Imetyskin sujui kun vaan sai pojan aseteltua. Jos muistan oikein, poika oli silloin noin kuukauden ikäinen.
Täällä päin ei sitten ole luontopolkua kovinkaan lähellä. Joutuu menemään useamman kilometrin matkan että pääsee vaeltamaan keskellä korpea. Meillä oli tarkoitus mennä tänä juhannuksena kolmistaan käyskentelemään luontoon. Sää oli täällä aivan karmiva eilen ja tänä aamuna mies ilmoitti että hän on kipeä. Eli miesflunssa on vaihteeksi rantautunut meille. Joten ei menty sitten.
Muutenkin viime yö oli aivan kamala. Poika sai jonkin asteen astmakohtauksen ja säikähdin sitä aika lailla. Aivoni kävivät aivan ylikierroksilla ja en saanut unta kuin vasta kolmen aikaan. Poitsu heräsi jo seitsemältä ja mä oikeasti itkin koska mua väsytti aivan järkyttävän paljon. Ensin annoin miehen nukkua, sitten menin itse päikyille. Niiden jälkeen lähdin pojan kanssa käyttämään koiraa. Sitten pistin jäbän rattaisiin ja lähdin käveleen että hän nukahtaisi päikyille. Kun poika nukahti ja olin hieman vuodattanut murheitani ystävälle puhelimessa, vein pojan sisälle ja otin mukaan eväsleivän ja vettä. Ilmoitin miehelle että käyn katsomassa luontopolun valmiiksi että voiko sinne mennä lapsen kanssa. Ja eikun pyörän selkään.
Poljin n.6km kunnes pääsin toisen polun alkuun. Lukitsin pyörän ja otin eväskassin olalle. Pystyin tuntemaan pyöräilyn ansiosta erittyvän endorfiinin levittyvän ympäri kehoa ja hyvän olon valtaavan kropan. Oli niin hyvä olla! Riemu yksin olosta keskellä luontoa täytti pääni. Ei juma! Niin parasta.
Loppuvaiheessa paluumatkaa mies hätyytteli jo kotiin koska lapsi oli herännyt ja hysteerisesti halusi äidin paikalle. Syy ei oikein selvinnyt miksi isi ei kelvannut mutta semmosta se joskus on. Loppupäivä sujuikin paljon leppoisammassa mielentilassa vaikka ecdelleen mieltä vaivasi se että miksi yhtäkkiä pojan hengitys meni niin huonoksi mutta ei auta kuin toivoa ettei toistu. Tällä hetkellä odottelemme lähetettä astma- ja allergiapolille. Siellä sitten tutkitaan ja saadaan toivon mukaan joku selvyys tähän tilanteeseen. Alan olla aika epätoivoinen kun haluan vain tietää mikä tämän aiheuttaa. Plus on todella rankkaa katsoa vierestä kun lapsi taistelee hapen eteen. Onneksi meillä on Ventoline joka ainakin yöllä auttoi joten jos jotain mihin luottaa. Nyt mä painun iltapesuille ja nukkumaan.
Toivottavasti muiden juhannus sujui paremmin ja saitte rentoutua!
-m-
Täällä päin ei sitten ole luontopolkua kovinkaan lähellä. Joutuu menemään useamman kilometrin matkan että pääsee vaeltamaan keskellä korpea. Meillä oli tarkoitus mennä tänä juhannuksena kolmistaan käyskentelemään luontoon. Sää oli täällä aivan karmiva eilen ja tänä aamuna mies ilmoitti että hän on kipeä. Eli miesflunssa on vaihteeksi rantautunut meille. Joten ei menty sitten.
Muutenkin viime yö oli aivan kamala. Poika sai jonkin asteen astmakohtauksen ja säikähdin sitä aika lailla. Aivoni kävivät aivan ylikierroksilla ja en saanut unta kuin vasta kolmen aikaan. Poitsu heräsi jo seitsemältä ja mä oikeasti itkin koska mua väsytti aivan järkyttävän paljon. Ensin annoin miehen nukkua, sitten menin itse päikyille. Niiden jälkeen lähdin pojan kanssa käyttämään koiraa. Sitten pistin jäbän rattaisiin ja lähdin käveleen että hän nukahtaisi päikyille. Kun poika nukahti ja olin hieman vuodattanut murheitani ystävälle puhelimessa, vein pojan sisälle ja otin mukaan eväsleivän ja vettä. Ilmoitin miehelle että käyn katsomassa luontopolun valmiiksi että voiko sinne mennä lapsen kanssa. Ja eikun pyörän selkään.
Poljin n.6km kunnes pääsin toisen polun alkuun. Lukitsin pyörän ja otin eväskassin olalle. Pystyin tuntemaan pyöräilyn ansiosta erittyvän endorfiinin levittyvän ympäri kehoa ja hyvän olon valtaavan kropan. Oli niin hyvä olla! Riemu yksin olosta keskellä luontoa täytti pääni. Ei juma! Niin parasta.
 |
| Eka näkymä <3 |
Pysähdyin isolle kivelle syömään eväsleivän. Nautin yksinäisyydestä ja lintujen laulusta. Sitten alkoi kuulumaan ihmisten ääniä hyvin paljon. Liian paljon. Illuusio omasta rauhasta rikkoutui. Mutta ei se mitään. Niin paljon mun lähes loppuun kulutetut akut latautuivat siinä noin puolessa tunnissa mitä sain olla yksin.
Siirryin vielä toiselle reitille tsekkaamaan jos löytäisin näköalatornin. Harmikseni en ottanut kuvia siellä ollenkaan ja videon tänne saanti ei nyt oikein iltaprojektina houkuttele. Loppuvaiheessa paluumatkaa mies hätyytteli jo kotiin koska lapsi oli herännyt ja hysteerisesti halusi äidin paikalle. Syy ei oikein selvinnyt miksi isi ei kelvannut mutta semmosta se joskus on. Loppupäivä sujuikin paljon leppoisammassa mielentilassa vaikka ecdelleen mieltä vaivasi se että miksi yhtäkkiä pojan hengitys meni niin huonoksi mutta ei auta kuin toivoa ettei toistu. Tällä hetkellä odottelemme lähetettä astma- ja allergiapolille. Siellä sitten tutkitaan ja saadaan toivon mukaan joku selvyys tähän tilanteeseen. Alan olla aika epätoivoinen kun haluan vain tietää mikä tämän aiheuttaa. Plus on todella rankkaa katsoa vierestä kun lapsi taistelee hapen eteen. Onneksi meillä on Ventoline joka ainakin yöllä auttoi joten jos jotain mihin luottaa. Nyt mä painun iltapesuille ja nukkumaan.
Toivottavasti muiden juhannus sujui paremmin ja saitte rentoutua!
-m-
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
Auto-synttärit
Me juhlimme sunnuntaina 2-vuotis synttäreitä auto-teemalla. Teeman päätin jo joskus huhtikuussa kun tämä suuri autofanitus alkoi. Rakas lapseni toisti silloin auto-sanaa varmaan 120 kertaa päivässä! :D
Vieraita kutsuin yhteensä 13 joista kaksi ei tullut paikalle, ja joista 3 oli alle 3 vuotiaita. Ihana vilske kävi koko juhlien ajan. Lapset leikki hippaa ja leikkivät autoilla mitkä poitsu sai lahjaksi. Myöskin pappalta saatu parkkitalo oli kovassa suosiossa kun se saatiin koottua. Mun poika nautti aivan täysiä lahjojen avaamisesta! Oli niin ihanaa nähdä se ilo! <3
Tarjolla mulla oli:
Suolaiset: kasvispiirakka (oma ohje), ruohosipuliskonssit (ohje täältä) ja pieniä tonnikalakolmioleipiä (oma ohje). Tarkoitus oli tehdä myös popcornia mutta se jäi kamalassa kiireessä pois.
Makeat: Sitruuna-salmiakkitiikerikakku (ohje täältä), sitruunamarengit (oma ohje), punaiset autokeksit (ohje täältä), pähkinäsuklaakeksit (äidin ohje) ja tietysti autokakku! (ohje täältä)
Autokakun tein tosin kinuskikissan ohjeilla: Mango-appelsiinitäyte ja Sitruunatäyte. Jälkimmäisen kanssa mulla kävi moka että en tajunnut etukäteen lukea koko ohjetta ja käytin sitä tavallisen täytteen sijaan vaikka olikin aika juoksevaa. Lisäksi kakun pohjiin käytin myös Kinuskikissan ohjetta: Levykakkupohja.
Kuvailu jäi myös hyvin hyvin vähäiseksi ja esim koristeet jäi kuvaamatta. Mutta koristeluna mulla oli Traffic Jam-lautasten mukaan valitut punaiset, siniset ja keltaiset ilmapallot, vihreä pöytäliina, punainen lippuviiri ja keltaisia gerberoita. Eli oli tosi värikäs meininki.
Tässä kuitenkin nämä vähätkin kännykkälaatuiset kuvat.
Vieraita kutsuin yhteensä 13 joista kaksi ei tullut paikalle, ja joista 3 oli alle 3 vuotiaita. Ihana vilske kävi koko juhlien ajan. Lapset leikki hippaa ja leikkivät autoilla mitkä poitsu sai lahjaksi. Myöskin pappalta saatu parkkitalo oli kovassa suosiossa kun se saatiin koottua. Mun poika nautti aivan täysiä lahjojen avaamisesta! Oli niin ihanaa nähdä se ilo! <3
Tarjolla mulla oli:
Suolaiset: kasvispiirakka (oma ohje), ruohosipuliskonssit (ohje täältä) ja pieniä tonnikalakolmioleipiä (oma ohje). Tarkoitus oli tehdä myös popcornia mutta se jäi kamalassa kiireessä pois.
Makeat: Sitruuna-salmiakkitiikerikakku (ohje täältä), sitruunamarengit (oma ohje), punaiset autokeksit (ohje täältä), pähkinäsuklaakeksit (äidin ohje) ja tietysti autokakku! (ohje täältä)
Autokakun tein tosin kinuskikissan ohjeilla: Mango-appelsiinitäyte ja Sitruunatäyte. Jälkimmäisen kanssa mulla kävi moka että en tajunnut etukäteen lukea koko ohjetta ja käytin sitä tavallisen täytteen sijaan vaikka olikin aika juoksevaa. Lisäksi kakun pohjiin käytin myös Kinuskikissan ohjetta: Levykakkupohja.
Kuvailu jäi myös hyvin hyvin vähäiseksi ja esim koristeet jäi kuvaamatta. Mutta koristeluna mulla oli Traffic Jam-lautasten mukaan valitut punaiset, siniset ja keltaiset ilmapallot, vihreä pöytäliina, punainen lippuviiri ja keltaisia gerberoita. Eli oli tosi värikäs meininki.
Tässä kuitenkin nämä vähätkin kännykkälaatuiset kuvat.
-m-
keskiviikko 13. kesäkuuta 2018
Yk6
Jep jep. Niinkuin otsikosta varmaan voinette päätellä niin ei sitä sitten ollakaan raskaana. En tiedä voisiko olla viallinen testi? Vai onko kyse sitten kemiallisesta, jonka tosin luulisi näkyneen jo aiemmin.
Tän viikon piti olla kaikinpuolin ihana. Nyt mun täytyy kovasti työstää tätä "suruprosessia" aika kovaa tahtia koska ylihuomenna mun äiti ja mummu tulee meille, samoin ovat meillä lauantaina ja sunnuntaina.
Mun mies on lohduttanut mua ihanasti. Varsin kovalle tämä ottaa varmasti siksikin että sain illalla tietää tuttuni tuoreesta positiivisesta raskaustestistä ja nyt tilanne on ihan auki että aikooko hän edes pitää sitä lasta, vaikka ehkäisy on yhteistuumin jätetty pois. Mietin että miksi, voi miksi ne plussat menee aina väärään osoitteeseen. Niin moni muu olisi ansainnut sen plussan mieluummin. Ja ihan oikeasti ansainnut. Enkä puhu itsestäni, vaikka sitä toki itselleni myös olisin toivonut. Minulla on eräs ystävä joka on yrittänyt esikoistaan yli vuoden ja toivon todella että he saavat pian plussan. <3
Mun poika täyttää maanantaina kaksi vuotta. Uskomatonta että siitä kaikesta on niin pitkä aika. Mun pieni rakas ihana poika. Olen todella onnellinen että mulla on edes yksi pieni suuri aarre. Olen erittäin kiitollinen että olen edes yhden raskauden saanut kokea ja saanut oman lapsen. Mikään ei silti poista sitä että pelkään lapseni jäävän paitsi paljosta, jos emme saa hänelle sisarusta. Toivon sen tapahtuvan piakkoin. Teimme silti päätöksen että lopetamme aktiivisen yrittämisen koska yrittämällä se vauva ei ainakaan tullut. Aion jatkaa edelleen vitamiinien syömistä mutta pyrin ottamaan rennosti sinne myöhään syksyyn asti. Puoli vuotta tuli täyteen tätä jatkuvaa toivomista ja eri keinoilla kikkailua ja nyt aivot ei vaan enää jaksa. Vihaan sitä että kroppani tavallaan huijasi mua. Mutta asialle ei voi mitään. Kohti parempaa huomista.
-m-
Tän viikon piti olla kaikinpuolin ihana. Nyt mun täytyy kovasti työstää tätä "suruprosessia" aika kovaa tahtia koska ylihuomenna mun äiti ja mummu tulee meille, samoin ovat meillä lauantaina ja sunnuntaina.
Mun mies on lohduttanut mua ihanasti. Varsin kovalle tämä ottaa varmasti siksikin että sain illalla tietää tuttuni tuoreesta positiivisesta raskaustestistä ja nyt tilanne on ihan auki että aikooko hän edes pitää sitä lasta, vaikka ehkäisy on yhteistuumin jätetty pois. Mietin että miksi, voi miksi ne plussat menee aina väärään osoitteeseen. Niin moni muu olisi ansainnut sen plussan mieluummin. Ja ihan oikeasti ansainnut. Enkä puhu itsestäni, vaikka sitä toki itselleni myös olisin toivonut. Minulla on eräs ystävä joka on yrittänyt esikoistaan yli vuoden ja toivon todella että he saavat pian plussan. <3
Mun poika täyttää maanantaina kaksi vuotta. Uskomatonta että siitä kaikesta on niin pitkä aika. Mun pieni rakas ihana poika. Olen todella onnellinen että mulla on edes yksi pieni suuri aarre. Olen erittäin kiitollinen että olen edes yhden raskauden saanut kokea ja saanut oman lapsen. Mikään ei silti poista sitä että pelkään lapseni jäävän paitsi paljosta, jos emme saa hänelle sisarusta. Toivon sen tapahtuvan piakkoin. Teimme silti päätöksen että lopetamme aktiivisen yrittämisen koska yrittämällä se vauva ei ainakaan tullut. Aion jatkaa edelleen vitamiinien syömistä mutta pyrin ottamaan rennosti sinne myöhään syksyyn asti. Puoli vuotta tuli täyteen tätä jatkuvaa toivomista ja eri keinoilla kikkailua ja nyt aivot ei vaan enää jaksa. Vihaan sitä että kroppani tavallaan huijasi mua. Mutta asialle ei voi mitään. Kohti parempaa huomista.
-m-
tiistai 12. kesäkuuta 2018
Ei vielä varmuutta
Tosi ahdistavaa tällainen! Aamulla sain haalean vaalean viivan testiin eli ehkäpä olen raskaana mutta testit eivät vielä näytä sitä kunnolla. Laskin että viikkoja olisi vasta 3+6 ovulaatiosta laskettuna. Joten pitää odotella ja testailla lisää. :)
-m-
-m-
maanantai 11. kesäkuuta 2018
Tulee jos on tullakseen, niinpä.
Tullut taas kunnon tauko kirjoittamiseen. Viimeksi kirjoittaessa tosiaan ovuloin eli ovuloin suhteellisen aikaisin tässä kierrossa, jopa kiertopäivänä 15. Varmuudellahan en voi sitä tietää mutta näin olettaisin. Tuossa viime viikon alussa huomasin itsessäni merkkejä yliherkästä ärsyyntymisestä. Mietin jo silloin että miksi olen näin hemmetin kiukkuinen jokaisesta pikkuasiasta ja miksi on niin suuret ongelmat tunteiden hallinnassa. Mietin pms-oireita mutta toisaalta menkkoihin oli vielä viikko että eipä kai vielä voisi oireilla. Normaalisti oireilen sen kaksi päivää ennen menkkoja.
Sitten alkoi tuntumaan omituista kipua, vähän kuin sukkapuikkokipuilua kohdunsuun tietymillä. Todella häiritsevää. Sitten aivot alkoi toki raksuttamaan että heheiii hetkinen. Entäpä jos nämä oireet viittaa raskauden alkuvaiheeseen. Viimeksi mulla on ollut ihan kunnollisia tunteiden hallinta ongelmia joskus synnytyksen jälkeen ja sitä ennen raskauden aikana. Sitten tuli perjantaina hajuherkkyys. En oikeasti tiennyt mitä kirjoittaisin tänne aiemmin. Lauantaina kesken hellän hetken huomasin että mun tissit on aika kipeät. Kun totta puhutaan, olen testannut ensin perjantaina=negatiivinen. Sitten sunnuntaina=negatiivinen. Huomenna on dpo14 joten testaan aamulla liuskalla.
Menkkojen olisi viimeisten kiertojen perusteella alkaa tänään ja ne eivät alkaneet. Lisäksi oireina mulla on se että mun ei tee mieli syödä oikein mitään. Mua etoo. Tänään mulle tuli hyvin pieni hetki millon teki mieli näkkäriä suolakurkulla. Mä en ikinä syö sellaista. Kaupassa joku mun takana osti suolakurkkuja ja se riitti siihen. Yleensä menkkojen lähestyessä ja niiden alussa mässään makealla ihan hulluna. Nyt mulla on jääkaapissa pian viikon vanhaa raparperi-piirakkaa. Ei todellakaan tyypillistä mulle. Se olisi normaalisti syöty ajat sitten jo, oli menkkoja tai ei lähettyvillä. Oikeasti jos en pian saa varmistusta raskaudesta, mulla hajoaa pää. Senkin takia haluaisin varmistuksen koska viikon päästä mulla on tatskaajalle aika enkä todellakaan mene sinne jos olen raskaana. Jos joku tätä seuraa niin pliis pitäkää peukkuja ja isovarpaitanne pystyssä mun plussalle. Jos menkat huomenna alkaa niin olen kyllä lääkärin tarpeessa koska ei ole normaalia tällainen raskausoireilu, varsinkaan jos se ei menkkoihin lopu. Pliis pliis pliis ole plussa huomenna.
-m-
keskiviikko 30. toukokuuta 2018
Heipparallaa tutti
Musta on tullut tavattoman laiska kirjoittaja. Tai oikeastaan en vain meinaa löytää energiaa iltaisin kirjoittaa, kun minulla vihdoin on siihen aikaa. Viime viikolla työviikon päätteeksi jäin kahdestaan lapsen kanssa muutamaksi päiväksi. Miehen piti tulla sunnuntaina mutta niin ne tilanteet vaan elää. Tein keskiviikkona jo päätöksen että nyt me opetellaan tutista pois. Poika täyttää kuitenkin kolmen viikon päästä 2 vuotta eikä siis oikein tarvitse enää tuttia turvaksikaan. Poitsu oli vaan niin kovasti kiinni tutissa että pelkäsin etukäteen tosi paljon sitä reaktiota. Tässä päivä päivältä miten tuteista luopuminen sujui.
Torstai:
Iltapäivästä kotiuduttuani rei'itän tutit pojan katsellessa videoita tietokoneelta. Rei'itän kaksi kappaletta koska kolmannen sijainnista minulla ei ole mitään hajua. Iltarutiinit sujuvat normaalisti. Poika ottaa sumutteet reippaasti ja pyytää Herra Hakkarais-pastillit ja tutin. Annan tutin ja yritän pitää pokan, siinä epäonnistuen, kun lapsen ilme on hyvin hyvin ihmettelevä. Saan vaivoin sanottua että tutti taitaa olla rikki että viedäänkö roskiin. Lapsi kysyy uudestaan tuttia ja haemme toisen tutin. Sanon pojalle että oravanpoikaset on varmaan käyneet maistelemassa tutteja kun ovat nähneet Nikkin imeskelevän niitä monta kertaa. Poitsu heittää toisen tutin tyynesti roskiin senkin. Pyörii hieman levottomasti sängyssä ja meinaa laittaa pupun kättä suuhun sun muuta mutta nukahtaa kuitenkin 40 minuutissa. Myöhemmin illalla tai oikeastaan yöstä 23-00 välillä huutaa vartin raivoissaan mutta nukahtaa lopulta uudestaan.
Perjantai:
Ei suostu nukkumaan päikkäreitä joten nukahtaa illalla sitten viidessä minuutissa. Ei myöhempää heräämistä.
Lauantai:
Nukahtaa päikyille rattaisiin matkalla rannalle. Ei reagoi vaikka kaverilla on tutti suussa, minun suureksi ihmetykseksi. Ja illalla nukahtaa myös nopeasti.
Sunnuntai meillä oli myös ihan normaali. Perjantaina meillä kävi myös sitten ensihoitajat. Totesinkin että ei ihan normaali perjantaia-ilta. Meidän kissa päätti raapaista poitsun sisä-silmäkulmaan ison vekin. Kun tämä oli juuri tapahtunut näin että silmä on veressä enkä mitään muuta. Pelästyin aivan helvetisti ja soitin 112 että mitä mun pitää tehdä kun en voi lähteä verta vuotavan ja huutavan lapsen kanssa bussilla ensiapuun. Päivystäjä lähetti meille ambulanssin tarkistamaan missä on reikä ja mitä sille voi tehdä. Ei sille voinut mitään tehdä kun niin lähellä silmämunaa mutta kuitenkin luomessa.
Eilen huomattiin pojan herättyä päikkäreiltä että hänen silmä rähmii ja tänään sitten tuli diagnoosi, ei niin yllättävä, että silmät on tulehtuneet. Sitä ihmettelin miksi hemmetissä tohtori oli määrännyt yksittäispakattuja tippoja mitä pitäisi laittaa sitten jopa kuusi kertaa päivässä. Että just niin. Uhmikselle joka rimpuloi jos ottaa kiinni niin silleesti 6 kertaa vaan pitää kahlia syliin ja löytää vielä kädet et saa ne tipat. Voin sanoa että tänään ei vielä osattu yksin laittaa et katsotaan huomenna uudestaan :DDD
Sumutteet eli Ventoline ja Flixotide menee pojalla nykyään todella helposti. Alussa sujui mutta sitten hän alkoi änkyröimään niitä vastaan mut nyt taas sujuu. :)
Mä en tässä kierrossa sitten jaksanutkaan vetää tuota Royal Gele hunajaa kun ollut niin kuuma enkä jaksa juoda teetä. Joten siirrän sitä syksyyn. Ja ovulaatio-oireita tuntui tänään kun on kp15. Sitäkään päivää en tiennyt ennen kuin tarkistin Flosta. Eli tää kesä meillä tjottaillaan (tulee jos on tullakseen) että en jaksa miettiä tätä nyt hetkeen. Tottakai toivon plussaa että pääsen tästä piinasta. Näin unta yksi yö että synnytin 3500g tyttövauvan. Toivon sen olevan enneuni. <3
-m-
Torstai:
Iltapäivästä kotiuduttuani rei'itän tutit pojan katsellessa videoita tietokoneelta. Rei'itän kaksi kappaletta koska kolmannen sijainnista minulla ei ole mitään hajua. Iltarutiinit sujuvat normaalisti. Poika ottaa sumutteet reippaasti ja pyytää Herra Hakkarais-pastillit ja tutin. Annan tutin ja yritän pitää pokan, siinä epäonnistuen, kun lapsen ilme on hyvin hyvin ihmettelevä. Saan vaivoin sanottua että tutti taitaa olla rikki että viedäänkö roskiin. Lapsi kysyy uudestaan tuttia ja haemme toisen tutin. Sanon pojalle että oravanpoikaset on varmaan käyneet maistelemassa tutteja kun ovat nähneet Nikkin imeskelevän niitä monta kertaa. Poitsu heittää toisen tutin tyynesti roskiin senkin. Pyörii hieman levottomasti sängyssä ja meinaa laittaa pupun kättä suuhun sun muuta mutta nukahtaa kuitenkin 40 minuutissa. Myöhemmin illalla tai oikeastaan yöstä 23-00 välillä huutaa vartin raivoissaan mutta nukahtaa lopulta uudestaan.
Perjantai:
Ei suostu nukkumaan päikkäreitä joten nukahtaa illalla sitten viidessä minuutissa. Ei myöhempää heräämistä.
Lauantai:
Nukahtaa päikyille rattaisiin matkalla rannalle. Ei reagoi vaikka kaverilla on tutti suussa, minun suureksi ihmetykseksi. Ja illalla nukahtaa myös nopeasti.
Sunnuntai meillä oli myös ihan normaali. Perjantaina meillä kävi myös sitten ensihoitajat. Totesinkin että ei ihan normaali perjantaia-ilta. Meidän kissa päätti raapaista poitsun sisä-silmäkulmaan ison vekin. Kun tämä oli juuri tapahtunut näin että silmä on veressä enkä mitään muuta. Pelästyin aivan helvetisti ja soitin 112 että mitä mun pitää tehdä kun en voi lähteä verta vuotavan ja huutavan lapsen kanssa bussilla ensiapuun. Päivystäjä lähetti meille ambulanssin tarkistamaan missä on reikä ja mitä sille voi tehdä. Ei sille voinut mitään tehdä kun niin lähellä silmämunaa mutta kuitenkin luomessa.
Eilen huomattiin pojan herättyä päikkäreiltä että hänen silmä rähmii ja tänään sitten tuli diagnoosi, ei niin yllättävä, että silmät on tulehtuneet. Sitä ihmettelin miksi hemmetissä tohtori oli määrännyt yksittäispakattuja tippoja mitä pitäisi laittaa sitten jopa kuusi kertaa päivässä. Että just niin. Uhmikselle joka rimpuloi jos ottaa kiinni niin silleesti 6 kertaa vaan pitää kahlia syliin ja löytää vielä kädet et saa ne tipat. Voin sanoa että tänään ei vielä osattu yksin laittaa et katsotaan huomenna uudestaan :DDD
Sumutteet eli Ventoline ja Flixotide menee pojalla nykyään todella helposti. Alussa sujui mutta sitten hän alkoi änkyröimään niitä vastaan mut nyt taas sujuu. :)
Mä en tässä kierrossa sitten jaksanutkaan vetää tuota Royal Gele hunajaa kun ollut niin kuuma enkä jaksa juoda teetä. Joten siirrän sitä syksyyn. Ja ovulaatio-oireita tuntui tänään kun on kp15. Sitäkään päivää en tiennyt ennen kuin tarkistin Flosta. Eli tää kesä meillä tjottaillaan (tulee jos on tullakseen) että en jaksa miettiä tätä nyt hetkeen. Tottakai toivon plussaa että pääsen tästä piinasta. Näin unta yksi yö että synnytin 3500g tyttövauvan. Toivon sen olevan enneuni. <3
-m-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)