Meidän poika täytti 2 vuotta 18.6. Halusin taltioida tämän hetken omat oikut ja vaiheet sekä sen että minkä verran nyt tunnemme tuota pientä miehen alkua.
Meidän 2-vuotias :
- On kovin hurmaava! Monesti on keimailemassa varsinkin uusille naispuolisille tuttaville tai tuntemattomille, esimerkiksi junassa kerran yksi nainen erehtyi hymyilemään pojalle ja koko loppu reissun poika haki häneltä jatkuvasti huomiota ja hirmuinen hurmaus-vaihde päällä. Jokseenkin hassua nähdä miten monipuolisesti tuonkin ikäinen osaa keimailla.
- On todella vilkas. Niinkuin oikeasti. Olen jopa miettinyt hankkivani skiphopin repun missä on se talutusremmi. Pelkään aina hieman kun lähdemme kävellen ulos ilman rattaita. Muutamaan otteeseen lapsi on kielloista huolimatta mennyt autotielle ja on ottanut oikeasti sydämestä vaikkei vaaratilannetta tullut eteen.
- On kova esittämään. Joka kerta kun meille tulee vieraita, poika riemastuu ja alkaa kovasti vetämään showta johon usein liittyy hyppimistä ja juoksemista ja ehkä jopa kuperkeikkoja.
- Omaa todella vahvan oman tahdon. Tiesin jo n.vuosi sitten että tahtoikä tulee olemaan meillä haastava. Lapsi ei anna periksi kovin helpolla. Monesti esim kakkavaipan vaihtoakin pitää monta kertaa kysyä ennen suostuu sen vaihtoon. (Siinäkin on sitten rajansa että joskus sitten otetaan se raivari vastaan ettei iho pala.)
- Osaa sanoa jo monta erilaista sanaa ja tykkää laittaa niitä lauseisiin sekaisin mikä on aika huvittavan kuuloista. Ihanaa että hänen höpötyksistään saa jo jotain selvääkin.
- On liikunnallisesti lahjakas. Turhankin lahjakas. Kerran oletin ettei hän osaa kiivetä kalliota pitkin. Olin väärässä. Hän myös yrittää tehdä kärrynpyöriä ja tosiaan kuperkeikka on opittu jo alkuvuodesta muistaakseni. Hän osaa myös mennä ylös kiipeilyseinää, tosin lasten versiota koska se on liukumäen yhteydessä sellainen pieni pätkä. Kiipeää myös erilaisiin kiipeilytelineisiin kuin olisi vuosia vanhempi. Hyppiminen on kivaa!
- Ei halua koskaan mennä nukkumaan. Eikä myöskään tällä hetkellä nukahda itsenäisesti vaan siinä täytyy vieressä olla aina jomman kumman meistä.
-On hieman huono syömään. Tykkää lähinnä leivästä pelkällä rasvalla, juotavista jugurteista ja smoothieista, makaronista ja nuudeleista. Nyt eilen sain hänet syömään puuroa ja olin siitä todella iloinen. Tammikuusta hänelle oli tullut painoa lisää vain 50g mikä on tosi vähän. Pituutta oli tullut sentään onneksi. Menemme kuitenkin syyskuussa painokontrolliin neuvolaan.
-On saanut lähetteen astma- ja allergia tutkimuksiin lasten polille. Hän oli pitkään terve, ei niin minkäänlaista tulehdusta ja tämä kevät toi meille sitten tällaisen ns.pommin että eka tulee kamala yskä joka ei helpota ja sitten silmätulehdus. Ja nyt viime viikonloppuna sai ihan kunnon astmakohtauksen.
-On ihana ja reipas lapsi. Ei tarvitse paljoa kannustusta että tekee jotain toivottua. Rakas pieni mutta jo niin iso poika. <3
-m-
torstai 28. kesäkuuta 2018
lauantai 23. kesäkuuta 2018
Paluu juurille
Jos jotain kaipaan entisestä kodistani toisella puolella suomea, oli sen luonnonläheisyys. Se oli todella lähellä luontopolkua joissa meni pitkä pätkä pitkospuita ja lintutornikin löytyi. Ai että. Ihan sama että jotkut pitkospuut olivat miten sattuu välillä kunhan vaan pääsi luonnon keskelle. Kun olin poikani kanssa käymässä ensimmäistä kertaa mun parhaan kaverin tykönä, halusin ehdottomasti luontopolulle vaeltamaan. Vesipullo ja kantoreppu apunani. Imetyskin sujui kun vaan sai pojan aseteltua. Jos muistan oikein, poika oli silloin noin kuukauden ikäinen.
Täällä päin ei sitten ole luontopolkua kovinkaan lähellä. Joutuu menemään useamman kilometrin matkan että pääsee vaeltamaan keskellä korpea. Meillä oli tarkoitus mennä tänä juhannuksena kolmistaan käyskentelemään luontoon. Sää oli täällä aivan karmiva eilen ja tänä aamuna mies ilmoitti että hän on kipeä. Eli miesflunssa on vaihteeksi rantautunut meille. Joten ei menty sitten.
Muutenkin viime yö oli aivan kamala. Poika sai jonkin asteen astmakohtauksen ja säikähdin sitä aika lailla. Aivoni kävivät aivan ylikierroksilla ja en saanut unta kuin vasta kolmen aikaan. Poitsu heräsi jo seitsemältä ja mä oikeasti itkin koska mua väsytti aivan järkyttävän paljon. Ensin annoin miehen nukkua, sitten menin itse päikyille. Niiden jälkeen lähdin pojan kanssa käyttämään koiraa. Sitten pistin jäbän rattaisiin ja lähdin käveleen että hän nukahtaisi päikyille. Kun poika nukahti ja olin hieman vuodattanut murheitani ystävälle puhelimessa, vein pojan sisälle ja otin mukaan eväsleivän ja vettä. Ilmoitin miehelle että käyn katsomassa luontopolun valmiiksi että voiko sinne mennä lapsen kanssa. Ja eikun pyörän selkään.
Poljin n.6km kunnes pääsin toisen polun alkuun. Lukitsin pyörän ja otin eväskassin olalle. Pystyin tuntemaan pyöräilyn ansiosta erittyvän endorfiinin levittyvän ympäri kehoa ja hyvän olon valtaavan kropan. Oli niin hyvä olla! Riemu yksin olosta keskellä luontoa täytti pääni. Ei juma! Niin parasta.
Loppuvaiheessa paluumatkaa mies hätyytteli jo kotiin koska lapsi oli herännyt ja hysteerisesti halusi äidin paikalle. Syy ei oikein selvinnyt miksi isi ei kelvannut mutta semmosta se joskus on. Loppupäivä sujuikin paljon leppoisammassa mielentilassa vaikka ecdelleen mieltä vaivasi se että miksi yhtäkkiä pojan hengitys meni niin huonoksi mutta ei auta kuin toivoa ettei toistu. Tällä hetkellä odottelemme lähetettä astma- ja allergiapolille. Siellä sitten tutkitaan ja saadaan toivon mukaan joku selvyys tähän tilanteeseen. Alan olla aika epätoivoinen kun haluan vain tietää mikä tämän aiheuttaa. Plus on todella rankkaa katsoa vierestä kun lapsi taistelee hapen eteen. Onneksi meillä on Ventoline joka ainakin yöllä auttoi joten jos jotain mihin luottaa. Nyt mä painun iltapesuille ja nukkumaan.
Toivottavasti muiden juhannus sujui paremmin ja saitte rentoutua!
-m-
Täällä päin ei sitten ole luontopolkua kovinkaan lähellä. Joutuu menemään useamman kilometrin matkan että pääsee vaeltamaan keskellä korpea. Meillä oli tarkoitus mennä tänä juhannuksena kolmistaan käyskentelemään luontoon. Sää oli täällä aivan karmiva eilen ja tänä aamuna mies ilmoitti että hän on kipeä. Eli miesflunssa on vaihteeksi rantautunut meille. Joten ei menty sitten.
Muutenkin viime yö oli aivan kamala. Poika sai jonkin asteen astmakohtauksen ja säikähdin sitä aika lailla. Aivoni kävivät aivan ylikierroksilla ja en saanut unta kuin vasta kolmen aikaan. Poitsu heräsi jo seitsemältä ja mä oikeasti itkin koska mua väsytti aivan järkyttävän paljon. Ensin annoin miehen nukkua, sitten menin itse päikyille. Niiden jälkeen lähdin pojan kanssa käyttämään koiraa. Sitten pistin jäbän rattaisiin ja lähdin käveleen että hän nukahtaisi päikyille. Kun poika nukahti ja olin hieman vuodattanut murheitani ystävälle puhelimessa, vein pojan sisälle ja otin mukaan eväsleivän ja vettä. Ilmoitin miehelle että käyn katsomassa luontopolun valmiiksi että voiko sinne mennä lapsen kanssa. Ja eikun pyörän selkään.
Poljin n.6km kunnes pääsin toisen polun alkuun. Lukitsin pyörän ja otin eväskassin olalle. Pystyin tuntemaan pyöräilyn ansiosta erittyvän endorfiinin levittyvän ympäri kehoa ja hyvän olon valtaavan kropan. Oli niin hyvä olla! Riemu yksin olosta keskellä luontoa täytti pääni. Ei juma! Niin parasta.
 |
| Eka näkymä <3 |
Pysähdyin isolle kivelle syömään eväsleivän. Nautin yksinäisyydestä ja lintujen laulusta. Sitten alkoi kuulumaan ihmisten ääniä hyvin paljon. Liian paljon. Illuusio omasta rauhasta rikkoutui. Mutta ei se mitään. Niin paljon mun lähes loppuun kulutetut akut latautuivat siinä noin puolessa tunnissa mitä sain olla yksin.
Siirryin vielä toiselle reitille tsekkaamaan jos löytäisin näköalatornin. Harmikseni en ottanut kuvia siellä ollenkaan ja videon tänne saanti ei nyt oikein iltaprojektina houkuttele. Loppuvaiheessa paluumatkaa mies hätyytteli jo kotiin koska lapsi oli herännyt ja hysteerisesti halusi äidin paikalle. Syy ei oikein selvinnyt miksi isi ei kelvannut mutta semmosta se joskus on. Loppupäivä sujuikin paljon leppoisammassa mielentilassa vaikka ecdelleen mieltä vaivasi se että miksi yhtäkkiä pojan hengitys meni niin huonoksi mutta ei auta kuin toivoa ettei toistu. Tällä hetkellä odottelemme lähetettä astma- ja allergiapolille. Siellä sitten tutkitaan ja saadaan toivon mukaan joku selvyys tähän tilanteeseen. Alan olla aika epätoivoinen kun haluan vain tietää mikä tämän aiheuttaa. Plus on todella rankkaa katsoa vierestä kun lapsi taistelee hapen eteen. Onneksi meillä on Ventoline joka ainakin yöllä auttoi joten jos jotain mihin luottaa. Nyt mä painun iltapesuille ja nukkumaan.
Toivottavasti muiden juhannus sujui paremmin ja saitte rentoutua!
-m-
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
Auto-synttärit
Me juhlimme sunnuntaina 2-vuotis synttäreitä auto-teemalla. Teeman päätin jo joskus huhtikuussa kun tämä suuri autofanitus alkoi. Rakas lapseni toisti silloin auto-sanaa varmaan 120 kertaa päivässä! :D
Vieraita kutsuin yhteensä 13 joista kaksi ei tullut paikalle, ja joista 3 oli alle 3 vuotiaita. Ihana vilske kävi koko juhlien ajan. Lapset leikki hippaa ja leikkivät autoilla mitkä poitsu sai lahjaksi. Myöskin pappalta saatu parkkitalo oli kovassa suosiossa kun se saatiin koottua. Mun poika nautti aivan täysiä lahjojen avaamisesta! Oli niin ihanaa nähdä se ilo! <3
Tarjolla mulla oli:
Suolaiset: kasvispiirakka (oma ohje), ruohosipuliskonssit (ohje täältä) ja pieniä tonnikalakolmioleipiä (oma ohje). Tarkoitus oli tehdä myös popcornia mutta se jäi kamalassa kiireessä pois.
Makeat: Sitruuna-salmiakkitiikerikakku (ohje täältä), sitruunamarengit (oma ohje), punaiset autokeksit (ohje täältä), pähkinäsuklaakeksit (äidin ohje) ja tietysti autokakku! (ohje täältä)
Autokakun tein tosin kinuskikissan ohjeilla: Mango-appelsiinitäyte ja Sitruunatäyte. Jälkimmäisen kanssa mulla kävi moka että en tajunnut etukäteen lukea koko ohjetta ja käytin sitä tavallisen täytteen sijaan vaikka olikin aika juoksevaa. Lisäksi kakun pohjiin käytin myös Kinuskikissan ohjetta: Levykakkupohja.
Kuvailu jäi myös hyvin hyvin vähäiseksi ja esim koristeet jäi kuvaamatta. Mutta koristeluna mulla oli Traffic Jam-lautasten mukaan valitut punaiset, siniset ja keltaiset ilmapallot, vihreä pöytäliina, punainen lippuviiri ja keltaisia gerberoita. Eli oli tosi värikäs meininki.
Tässä kuitenkin nämä vähätkin kännykkälaatuiset kuvat.
Vieraita kutsuin yhteensä 13 joista kaksi ei tullut paikalle, ja joista 3 oli alle 3 vuotiaita. Ihana vilske kävi koko juhlien ajan. Lapset leikki hippaa ja leikkivät autoilla mitkä poitsu sai lahjaksi. Myöskin pappalta saatu parkkitalo oli kovassa suosiossa kun se saatiin koottua. Mun poika nautti aivan täysiä lahjojen avaamisesta! Oli niin ihanaa nähdä se ilo! <3
Tarjolla mulla oli:
Suolaiset: kasvispiirakka (oma ohje), ruohosipuliskonssit (ohje täältä) ja pieniä tonnikalakolmioleipiä (oma ohje). Tarkoitus oli tehdä myös popcornia mutta se jäi kamalassa kiireessä pois.
Makeat: Sitruuna-salmiakkitiikerikakku (ohje täältä), sitruunamarengit (oma ohje), punaiset autokeksit (ohje täältä), pähkinäsuklaakeksit (äidin ohje) ja tietysti autokakku! (ohje täältä)
Autokakun tein tosin kinuskikissan ohjeilla: Mango-appelsiinitäyte ja Sitruunatäyte. Jälkimmäisen kanssa mulla kävi moka että en tajunnut etukäteen lukea koko ohjetta ja käytin sitä tavallisen täytteen sijaan vaikka olikin aika juoksevaa. Lisäksi kakun pohjiin käytin myös Kinuskikissan ohjetta: Levykakkupohja.
Kuvailu jäi myös hyvin hyvin vähäiseksi ja esim koristeet jäi kuvaamatta. Mutta koristeluna mulla oli Traffic Jam-lautasten mukaan valitut punaiset, siniset ja keltaiset ilmapallot, vihreä pöytäliina, punainen lippuviiri ja keltaisia gerberoita. Eli oli tosi värikäs meininki.
Tässä kuitenkin nämä vähätkin kännykkälaatuiset kuvat.
-m-
keskiviikko 13. kesäkuuta 2018
Yk6
Jep jep. Niinkuin otsikosta varmaan voinette päätellä niin ei sitä sitten ollakaan raskaana. En tiedä voisiko olla viallinen testi? Vai onko kyse sitten kemiallisesta, jonka tosin luulisi näkyneen jo aiemmin.
Tän viikon piti olla kaikinpuolin ihana. Nyt mun täytyy kovasti työstää tätä "suruprosessia" aika kovaa tahtia koska ylihuomenna mun äiti ja mummu tulee meille, samoin ovat meillä lauantaina ja sunnuntaina.
Mun mies on lohduttanut mua ihanasti. Varsin kovalle tämä ottaa varmasti siksikin että sain illalla tietää tuttuni tuoreesta positiivisesta raskaustestistä ja nyt tilanne on ihan auki että aikooko hän edes pitää sitä lasta, vaikka ehkäisy on yhteistuumin jätetty pois. Mietin että miksi, voi miksi ne plussat menee aina väärään osoitteeseen. Niin moni muu olisi ansainnut sen plussan mieluummin. Ja ihan oikeasti ansainnut. Enkä puhu itsestäni, vaikka sitä toki itselleni myös olisin toivonut. Minulla on eräs ystävä joka on yrittänyt esikoistaan yli vuoden ja toivon todella että he saavat pian plussan. <3
Mun poika täyttää maanantaina kaksi vuotta. Uskomatonta että siitä kaikesta on niin pitkä aika. Mun pieni rakas ihana poika. Olen todella onnellinen että mulla on edes yksi pieni suuri aarre. Olen erittäin kiitollinen että olen edes yhden raskauden saanut kokea ja saanut oman lapsen. Mikään ei silti poista sitä että pelkään lapseni jäävän paitsi paljosta, jos emme saa hänelle sisarusta. Toivon sen tapahtuvan piakkoin. Teimme silti päätöksen että lopetamme aktiivisen yrittämisen koska yrittämällä se vauva ei ainakaan tullut. Aion jatkaa edelleen vitamiinien syömistä mutta pyrin ottamaan rennosti sinne myöhään syksyyn asti. Puoli vuotta tuli täyteen tätä jatkuvaa toivomista ja eri keinoilla kikkailua ja nyt aivot ei vaan enää jaksa. Vihaan sitä että kroppani tavallaan huijasi mua. Mutta asialle ei voi mitään. Kohti parempaa huomista.
-m-
Tän viikon piti olla kaikinpuolin ihana. Nyt mun täytyy kovasti työstää tätä "suruprosessia" aika kovaa tahtia koska ylihuomenna mun äiti ja mummu tulee meille, samoin ovat meillä lauantaina ja sunnuntaina.
Mun mies on lohduttanut mua ihanasti. Varsin kovalle tämä ottaa varmasti siksikin että sain illalla tietää tuttuni tuoreesta positiivisesta raskaustestistä ja nyt tilanne on ihan auki että aikooko hän edes pitää sitä lasta, vaikka ehkäisy on yhteistuumin jätetty pois. Mietin että miksi, voi miksi ne plussat menee aina väärään osoitteeseen. Niin moni muu olisi ansainnut sen plussan mieluummin. Ja ihan oikeasti ansainnut. Enkä puhu itsestäni, vaikka sitä toki itselleni myös olisin toivonut. Minulla on eräs ystävä joka on yrittänyt esikoistaan yli vuoden ja toivon todella että he saavat pian plussan. <3
Mun poika täyttää maanantaina kaksi vuotta. Uskomatonta että siitä kaikesta on niin pitkä aika. Mun pieni rakas ihana poika. Olen todella onnellinen että mulla on edes yksi pieni suuri aarre. Olen erittäin kiitollinen että olen edes yhden raskauden saanut kokea ja saanut oman lapsen. Mikään ei silti poista sitä että pelkään lapseni jäävän paitsi paljosta, jos emme saa hänelle sisarusta. Toivon sen tapahtuvan piakkoin. Teimme silti päätöksen että lopetamme aktiivisen yrittämisen koska yrittämällä se vauva ei ainakaan tullut. Aion jatkaa edelleen vitamiinien syömistä mutta pyrin ottamaan rennosti sinne myöhään syksyyn asti. Puoli vuotta tuli täyteen tätä jatkuvaa toivomista ja eri keinoilla kikkailua ja nyt aivot ei vaan enää jaksa. Vihaan sitä että kroppani tavallaan huijasi mua. Mutta asialle ei voi mitään. Kohti parempaa huomista.
-m-
tiistai 12. kesäkuuta 2018
Ei vielä varmuutta
Tosi ahdistavaa tällainen! Aamulla sain haalean vaalean viivan testiin eli ehkäpä olen raskaana mutta testit eivät vielä näytä sitä kunnolla. Laskin että viikkoja olisi vasta 3+6 ovulaatiosta laskettuna. Joten pitää odotella ja testailla lisää. :)
-m-
-m-
maanantai 11. kesäkuuta 2018
Tulee jos on tullakseen, niinpä.
Tullut taas kunnon tauko kirjoittamiseen. Viimeksi kirjoittaessa tosiaan ovuloin eli ovuloin suhteellisen aikaisin tässä kierrossa, jopa kiertopäivänä 15. Varmuudellahan en voi sitä tietää mutta näin olettaisin. Tuossa viime viikon alussa huomasin itsessäni merkkejä yliherkästä ärsyyntymisestä. Mietin jo silloin että miksi olen näin hemmetin kiukkuinen jokaisesta pikkuasiasta ja miksi on niin suuret ongelmat tunteiden hallinnassa. Mietin pms-oireita mutta toisaalta menkkoihin oli vielä viikko että eipä kai vielä voisi oireilla. Normaalisti oireilen sen kaksi päivää ennen menkkoja.
Sitten alkoi tuntumaan omituista kipua, vähän kuin sukkapuikkokipuilua kohdunsuun tietymillä. Todella häiritsevää. Sitten aivot alkoi toki raksuttamaan että heheiii hetkinen. Entäpä jos nämä oireet viittaa raskauden alkuvaiheeseen. Viimeksi mulla on ollut ihan kunnollisia tunteiden hallinta ongelmia joskus synnytyksen jälkeen ja sitä ennen raskauden aikana. Sitten tuli perjantaina hajuherkkyys. En oikeasti tiennyt mitä kirjoittaisin tänne aiemmin. Lauantaina kesken hellän hetken huomasin että mun tissit on aika kipeät. Kun totta puhutaan, olen testannut ensin perjantaina=negatiivinen. Sitten sunnuntaina=negatiivinen. Huomenna on dpo14 joten testaan aamulla liuskalla.
Menkkojen olisi viimeisten kiertojen perusteella alkaa tänään ja ne eivät alkaneet. Lisäksi oireina mulla on se että mun ei tee mieli syödä oikein mitään. Mua etoo. Tänään mulle tuli hyvin pieni hetki millon teki mieli näkkäriä suolakurkulla. Mä en ikinä syö sellaista. Kaupassa joku mun takana osti suolakurkkuja ja se riitti siihen. Yleensä menkkojen lähestyessä ja niiden alussa mässään makealla ihan hulluna. Nyt mulla on jääkaapissa pian viikon vanhaa raparperi-piirakkaa. Ei todellakaan tyypillistä mulle. Se olisi normaalisti syöty ajat sitten jo, oli menkkoja tai ei lähettyvillä. Oikeasti jos en pian saa varmistusta raskaudesta, mulla hajoaa pää. Senkin takia haluaisin varmistuksen koska viikon päästä mulla on tatskaajalle aika enkä todellakaan mene sinne jos olen raskaana. Jos joku tätä seuraa niin pliis pitäkää peukkuja ja isovarpaitanne pystyssä mun plussalle. Jos menkat huomenna alkaa niin olen kyllä lääkärin tarpeessa koska ei ole normaalia tällainen raskausoireilu, varsinkaan jos se ei menkkoihin lopu. Pliis pliis pliis ole plussa huomenna.
-m-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)