Kukkuluuruu

Pitkästä aikaa olen kunnolla motivoitunut kirjoittamaan. Tämä helle on todellakin lannistanut minut, ennen riitti energiaa pitkälle iltaan mutta näillä keleillä, olen lähes puolikuollut kun pääsen kotiin töistä. Varsinkin jos menen sinne pyöräillen. Heti kotiin päästyäni syöksyn suihkuun koska muuten en kykene toimimaan. Se hien määrä on jotain niin ällöttävää. En ole siis täysin luovuttanut liikkumisen suhteen, olen edelleen motivoitunut ja haluan kovasti jo nähdä tuloksia muutenkin kuin vain vaa'assa. Nyt olen saanut pois 1,5 kg mikä on ihan kiva mutta enemmänkin saisi lähteä. Silti olen iloinen aina kun pystyn nostamaan vastusta kuntolaitteessa. Huippua!

Tässä neljän päivän sisällä on tapahtunut paljonkin. Sunnuntaina meidän rakas kissaherra lähti uuteen kotiin. Hän ei jaksanut enää meidän poikaa ja jatkuvaa seuraamista ja matkimista. Ei oikeastaan ollut oma itsensä paitsi silloin kun poika nukkui. Ei se ole kissalle oikein pakottaa sitä tilanteeseen missä se ei tykkää olla. Pistin Toriin ilmoituksen ja parin tunnin sisällä jo tuli ensimmäinen yhteydenotto. Yhteydenottoja tuli yhteensä kolme, mikä on mielestäni paljon. Olen aina luullut että aikuisten kissojen on todella vaikeaa löytää kotia. Sir Lancelot lähti kotiin missä on kaksi muutakin kissaa. Hän on sopeutunut sinne jo täysin, hakee paljon huomiota uusilta omistajilta ja on pistänyt nuoremman poikakissan ruotuun pienellä vastamurinalla. Olen erittäin onnellinen että kaikki sujui näin helposti. Surin ensimmäiset päivät todella paljon mutta eilinen tieto sopeutumisesta helpotti möykkyä rinnassa todella paljon. 

Maanantai meni niin sumussa siitä stressistä kissan suhteen etten muista siitä päivästä paljon mitään. Eilen tiistaina sitten meidän poika kävi ennakoivasti verikokeessa astmapolin käyntiä varten. Ostin meille kotiin emla-laastaripaketin. Miehellä oli vaikeuksia saada pojalle laastari paikalleen mutta sai sen onneksi kuitenkin jotenkuten. Itse kokeesta lapsi suoriutui erinomaisesti. Lähinnä oli ihmetellyt mitä labrahoitaja tekee. Kiitos Emlan ei siis pistos tuntunut yhtään. 

Tänään oli poitsun ensimmäinen virallinen hoitopäivä. Mieheni meinasi ensin että tänään olisi vielä pojan kanssa siellä leikkimässä mutta hoitaja oli puhunut hänet siihen että jättää hetkeksi yksin pojan sinne. Me siis kävimme jo alkukesästä tutustumassa siihen hoitopaikkaan. Tänään oli myös toinen hoitolapsi paikalla ja jätkä oli kuulemma ihan iloisesti vilkuttanut isille heipat ja mennyt leikkimään. He sopivat että mies hakee pois jo kahdeltatoista jos poju ei suostu nukkumaan päiväunia mutta niin vain oli nukahtanut ja mies meni hakemaan vasta kahdelta. Poika oli kuulemma syönyt kesäkeittoa (meidän nirppis syönyt kesäkeittoa??!) ja käynyt kahdesti potalla (mitä ihmettä, meidän pottatotaalikieltäytyjä?!) ja ollut kaikinpuolin rauhallinen ja kiltti. Siis meidän rasavilli Vili Vilperi oli ollut rauhallinen? En voinut kun nauraa kun sain viestejä. Luultavasti on kyse ihan alkuviehätyksestä ja hoitaja saa vielä nähdä pojan oikean luonteen mutta kyllä todella toivon että mun lapsi alkaa kotonakin syömään mitä vaan ja käymään potalla. Kun tultiin kotiin niin sanoin pojalle että kotonakin voi käydä potalla, sain vastaukseksi totisen EI. :D 

Tällä hetkellä on ns. piinapäivät menossa mutta enpä tiedä mitä ajatella. Pieniä tuntemuksia on mutta odotan menkkoja alkavaksi viikon sisällä. On mulla kuitenkin testi tuolla laatikossa tarvittaessa. 

Tässä tulikin paljon asiaa kerralla. Mutta sitä se teettää kun helle saa laiskistumaan. Mä en koskaan valita kylmästä, enkä oikeastaan ole nyt kamalasti valittanut kuumuudesta, mutta kyllä tämä alkaa jo kiitos vaan riittämään. Näillä näkymin lauantaina alkaa jäähtymään ja toivon niin paljon että se pitää paikkansa. Tuntuu että aivotkin kiehuu!

-m-