En olisi ikinä uskonut että keskenmeno vie niin paljon voimia. Vasta tänään sunnuntaina oloni on alkanut olemaan normaalimpi. En meinaa pökrätä ihan joka liikkeestä eikä kivut ole enää paljon mitään. Olen pärjännyt ilman päivällä otettavaa kipulääkettä. Että eiköhän olo ole pian aika normaali.
En ole hirveämmin surrut tilannetta. Syyllisyyttä olen kyllä tuntenut. Ihan kuin mä olisin voinut tän jotenkin estää. En usko että mikään olisi muuttanut tilannetta. Söin kuitenkin mammavitskuja joten mistään foolihapon puuttumisestakaan ei varmasti ollut kyse. En usko että mitään olisi ollut tehtävissä, mutta silti mietin välillä että entä jos ne treenaukset teki pahaa, entä jos joku lääkkeistä aiheutti sen. Jossittelut haluaisin lopettaa.
Vähän olen itkenyt, varsinkin sillon kun kerroin parhaalle ystävälleni tapahtuneesta ja toisen kerran kun hain youtube vlogeista vertaistukea. Toisaalta tuntuu äärimmäisen typerältä surra asiaa mistä en ole yhtään ollut tietoinen ennen kuin oli liian myöhäistä. En ehtinyt unelmoimaan vauvasta ennen kuin olin jo menettänyt hänet. Pyrin ajattelemaan että tästä tapauksesta ei ikinä olisi tervettä vauvaa edes tullut ja siksikin luonto karsi hänet.
Toivon pikaista uutta plussaa, ja jatkuvaa raskautta. Tämä varmasti aiheuttaa vain enemmän keskenmenon pelkoa seuraavaan raskauteen. Ainoa mitä muistan tärppikierrosta on se että harrastelimme samana iltana kuin ovulaatio-oireet olivat päivällä ilmeentyneet. Joten se varmasti edesautti raskauden alkamista. Joten jos vain yrittäisi parhaansa tähdätä siihen. Onneksi kummallakaan ei ole nyt reissua tiedossa lähi-aikoina. Vasta syyskuun lopussa/lokakuun alussa lähdemme lapsen kanssa mummilaan reissulle. Eiköhän ovulaatio ehdi tulla ennen sitä.
Fiilikset ovat edelleen sekavat mitä tähän asiaan tulee. Yritän jäsennellä ajatukset mutta olen ennestään täysin tuntemattomassa tilanteessa enkä tiedä miten kroppa tällaisesta toipuu, tai varsinkaan millä aikataululla. Sen tiedän että jos hetkeäkään jatkossa epäilen menkkojen olleen valemenkat niin teen testin. En uskalla enää luottaa menkkoihin elleivät ne ole täysin tuikitavalliset viikon kestävät kituuttavat menkat. Sen verran tämä säikäytti että en tajunnut olevani raskaana. Huhhuh.
-m-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti