Olin valmistautunut synnytykseen paljon lukemalla, olimme myös miehen kanssa mukana perhevalmennuksessa. Olin varma asioista mitä halusin ja olinkin koonnut synnytystoivelistan ja laittanut sen synnärikassiin. Vaan eipä niistä toiveista sitten kovinkaan moni toteutunut.
Pe 17.6.2016 40+3
klo 1:50: Olen juuri katsonut miehen kanssa myöhään yöhön asti dokkareita Netflixistä ja alan olla taas tosi väsynyt. Vaihteeksi. Olen torkkunut myös päivän aikana. Aloin olla jo todellakin valmis synnärille. Olin kolmen viikon ajan jo saanut muutamia supistelujaksoja joista mikään ei ollut jäänyt päälle. Valitettavasti. Sitten kun olin juuri nukahtamassa tunnen hieman napakamman supistuksen. Tuntuu enemmän kuin aiemmat. Mietin mielessäni että niinpä vissiin, voitko nyt loppua että pääsen takaisin nukkumaan. Supistus hellittää ja juuri kun olen melkein taas unessa supistaa uudestaan. Kiroilen mielessäni ja haistattelen supistuksille että joopa joo, ei kuitenkaan ole vielä synnytys kyseessä. Eipä. Supistuksia tulee vielä kaksi lisää ennen kuin alan kellottamaan. Kun muutama supistus on kellotettu minua alkaa jännittää eikä enää väsytä yhtään. Menen koneelle kuuntelemaan musiikkia ja pompin välillä jumppapallolla. Supistukset lievenevät ja väljenevät ja päätän yrittää nukkua. Nukun noin 3 tuntia.
klo 9:50 Minulle oli varattu ylinmääräinen lääkäriaika neuvolaan ja lähdemme kohti neuvolaa. Supistuksia tulee noin 8-12 minuutin välein. Neukku iloitsee ja kehuu hengitystekniikkaa. Lääkäri tekee sisätutkimuksen ja toteaa että kohdunkaulaa on enää riekale jäljellä mutta avautumista ei liiemmin ole tapahtunut. Ottaa päähän. Sitten supistukset väljenevät jopa 20 minuuttiin. Menemme kotiin ja päätän juoda vadelmalehtiteetä. Se saa supistukset taas yltymään.
klo 16:00 Yritän tehdä ruokaa mutta se palaa pohjaan koska en pysty supistusten takia enää keskittymään.
klo 18:30 Mies soittaa isänsä paikalle valmiiksi synnärille lähtöä varten. Minä en enää kestä istua kun supistaa vaan pomppaan joka kerta ylös heijaamaan lantiota. Soitan synnärille josta saan ohjeen ottaa uudestaan panadolia ja käydä suihkussa. Suihkussa pottuunnun aika pirusti koska koskee vaan enemmän ja huudankin miehelle ja appiukolle että se joka sanoo että tää auttaa niin ei tiedä synnytyksestä hevon vittuakaan. Olisin tarvinnut molemmille, sekä selälle että mahalle oman suihkun ja enemmän painetta että siitä ehkä olisi ollut jotain hyötyä. Päätän luovuttaa ja otamme kimpsut ja kampsut ja lähdemme kohti Tyksiä.
klo 20:40 Olemme päässeet sisälle odottamaan ja pian minut ohjataan käyrille. Olen auki vain reilun sentin. Kätilö kyselee mitä kaikkea olen kokeillut ja ehdottaa tuovansa Litalginia ja lämpöpussin. Olen niin kipeä ja käyrillä makaaminen on ihan tuskaa. Otan mielelläni kaiken helpotuksen vastaan. Lämpöpussi ainakin ohjaa huomiota vähän muualle mutta edelleen on todella vaikea pysyä paikallaan silloin kun supistaa. En muista monesko supistus oli kyseessä mutta kuulen sikiön sydänäänien hidastuvan todella pahasti. Paniikissa käsken miehen painaa nappia kunnes kätilö tulee. Kätilö käskee polvilleen. Hän sanoo huomanneensa saman tarkkailuhuoneesta ja konsultoivan lääkäriä. Ennen kuin kätilö lähtee ilmoitan tiukasti että en enää lähde kotiin, en uskalla. Hän hieman huvittuu ja sanoo ettei tässä tilanteessa lähetetä kotiin. Piakkoin kätilö tulee takaisin ja sanoo että minut siirretään saliin missä puhkaistaan kalvot ja laitetaan vauvalle pinni päähän että saadaan luotettavampaa tietoa hänen tilastaan.
klo 21:50 Olen siirtynyt saliin ja olen hetken aikaa yksin. Minulle on tuotu mekko mihin pitäisi ahtaa itsensä. Mies on hakemassa sairaalakassia joka jäi autoon. Alan lähes hyperventiloida kun tajuan että vauva on pian sylissä. Vauva jota olen halunnut ja toivonut niin monta vuotta. 6 vuotta. Saan ahdettua itseni pinkkiin mekkoon ja menen sängylle. Lääkäri ja kätilö tulevat pian ja kyselevät kivunlievitystoivomuksia. Mieskin tulee huoneeseen. Lääkäri puhkaisee kalvot minulta ensin epäröityään että saako niitä edes puhki kun en ole kunnolla auennut. Sitten pinni asennetaan kerralla onnistuneesti pojan päähän ja jäämme kahdestaan odottelemaan tulevaa. Ja voin kyllä sanoa että jos supistukset aiemmin sattuivat niin hyvä saatana miten paljon ne paheni kun kalvot rikottiin. Plus sekin häiritsi kun ihan sama miten liikahti niin aina hulahti vettä haarovälistä. Pikku asioita mutta on jäänyt mieleen elävästi. Sykkeet ovat edelleen huonohkot ja kätilö tulee ohjaamaan minut parempaan asentoon, vasemmalle kyljelle, mistä en saa liikkua. Tuskaa. Lisäksi hän antaa mulle happimaskin jos lapsen tila paranisi siitä. Sykkeet monttuilevat alas joka supistuksella mutta palautuvat joka kerta.
Kätilö ehdottaa minulle epiduraalia koska olen huutanut täysiä happimaskiin joka supistuksella. Lukemat olivat kuulemma kovat ja supistusvälit olivat minuutti supistusta ja minuutti taukoa. Eli hädin tuskin sain hengityksen normaaliksi taas kun tuli uusi aalto. Voin sanoa että pärjäsin kivun kanssa paremmin silloin kun pääsin liikkumaan. Kaikkein kamalinta oli se kun piti olla paikallaan. Kyselen että eikö ole aivan liian aikaista epiduraalille. Kätilön mielestä tässä tapauksessa ei. Epäröin mutta supistus saa myöntymään suunnitelmaan. Ehtii mennä muutama supistus ennen kuin anestesialogi tulee paikalle. En meinaa saada itseäni tarpeeksi käppyrään mutta avun kanssa pistos saadaan laitettua. Jalkaa sähköttää mutta muuten ei tunnu miltään. Saan edelleen pitää happimaskia ja noin 20 minuutissa kipu alkaa huomattavasti laantua. Kipua tuntuu lähinnä toisella puolella selkää. Lääke on siis vaikuttanut hieman toispuoleisesti mutta olen silti onnellinen edes pienestä avusta.
klo 00:50 Seuraan jatkuvasti monitoria missä näkyy sykkeet. Kätilö käski meidän levätä mutta en vain kykene. Mietin hiljaa mielessäni että ei tämä kyllä tule alakautta. Tuli vain sellainen fiilis. Koitan silti ajatella positiivisesti. Suljen silmät. Joka supistuksella avaan silti silmäni ja tuijotan monitoria.
klo 1:20 Huoneeseen lappaa lauma hoitohenkilökuntaa ja valot räväytetään päälle. Minut käskytetään polvilleen ja suoritetaan sisätutkimus varoittamatta. Kerrotaan että sykkeet eivät palaudu ja että vauva ei kestä supistuksia. Sanoo soittavansa leikkausluvan ja miehelle kerrotaan ettei hän pääse mukaan. Minulle tarjotaan maailman kitkerin shotti joka on kuulemma vatsahappojen tasoittaja. Saan sen hädintuskin alas. Ihan järkyttävä. Sitten mennäänkin vauhdilla saliin. Sama anestesialogi tule laittamaan mulle spinaalin. Äitini kokemuksesta johtuen varmistan monta kertaa että onhan alue kunnolla puutunut ja pyydän kokeilemaan. Anestesialogi naureskelee että nyt siellä kokeillaan jo niin kovasti että kyllä sä tuntisit sen. Ahdistaa silti. Pelottaa olla yksin ja kuunnella niitä ääniä. Anestisialogi yrittää höpötellä ja kysellä kaikkea vauvasta. Huomaa varmasti että mua ahdistaa.
klo 1:40 Vihdoin vauva saadaan ulos ja samantien alkaa kuulua rääkymistä. Ahdistus helpottaa kun ymmärrän että lapsi on nyt turvassa. Saan antaa vauvalle pusun ja sitten hänet viedään isin luokse heräämöön odottelemaan. Kätilö kertoo mitat: 2780 g ja 48 cm. Katson häntä ihmeissäni että oikeastiko mun vauva on niin pieni? Oletko varma? Paino-arvio oli ollut jatkuvasti siinä kolmen kilon paremmalla puolella. Minut nidotaan yhteen. Eli käytettiin niittejä. Ihmettelin niitä silloin ja ihmettelen edelleen. Mun kropalle ne niitit eivät käy, nyt tiedän ja osaan sanoa siitä. Minut siirretään pois leikkuupöydältä tavalliseen sänkyyn ja tärisen. Etsin katseellani vauvaa ja kysynkin, vauva on isällä ihokontaktissa paidan alla ja ihmettelen että vauva liikkuu niin paljon. En osannut odottaa sitä. Saan vauvan pian omalle iholle. Tärisen niin paljon että minulle laitetaan lämpöpeitto. Olin tehnyt päätöksen etten imetä, halusin omat kipulääkkeet takaisin. Mutta kun vauva tarttuu nänniin ekaa kertaa päätän imettää. Siitä tulee mulle kunnia-asia.
Onnistun kivuista huolimatta imettämään lähes 4 kuukauden ikäiseksi. Kaipaan niitä aikoja todella paljon. Rakastin imetystä ja ekat viikot sen lopettamisen jälkeen olivat todella rankkoja.
Synnärillä olimme loppujen lopuksi 4 päivää. Ajan kipulääkkeet alas nopeaa koska haluan päästä toipumaan. Pojalta mitataan verensokeria kaksi kertaa päivässä ja kolmantena päivänä hän saa terveen paperit. Pääsemme kotiin sillä ehdolla että neuvolasta järjestyy punnitus keskiviikolle. Onneksi järjestyi. En meinannut saada nukuttua sairaalassa ollenkaan.
klo 16:00 Yritän tehdä ruokaa mutta se palaa pohjaan koska en pysty supistusten takia enää keskittymään.
klo 18:30 Mies soittaa isänsä paikalle valmiiksi synnärille lähtöä varten. Minä en enää kestä istua kun supistaa vaan pomppaan joka kerta ylös heijaamaan lantiota. Soitan synnärille josta saan ohjeen ottaa uudestaan panadolia ja käydä suihkussa. Suihkussa pottuunnun aika pirusti koska koskee vaan enemmän ja huudankin miehelle ja appiukolle että se joka sanoo että tää auttaa niin ei tiedä synnytyksestä hevon vittuakaan. Olisin tarvinnut molemmille, sekä selälle että mahalle oman suihkun ja enemmän painetta että siitä ehkä olisi ollut jotain hyötyä. Päätän luovuttaa ja otamme kimpsut ja kampsut ja lähdemme kohti Tyksiä.
klo 20:40 Olemme päässeet sisälle odottamaan ja pian minut ohjataan käyrille. Olen auki vain reilun sentin. Kätilö kyselee mitä kaikkea olen kokeillut ja ehdottaa tuovansa Litalginia ja lämpöpussin. Olen niin kipeä ja käyrillä makaaminen on ihan tuskaa. Otan mielelläni kaiken helpotuksen vastaan. Lämpöpussi ainakin ohjaa huomiota vähän muualle mutta edelleen on todella vaikea pysyä paikallaan silloin kun supistaa. En muista monesko supistus oli kyseessä mutta kuulen sikiön sydänäänien hidastuvan todella pahasti. Paniikissa käsken miehen painaa nappia kunnes kätilö tulee. Kätilö käskee polvilleen. Hän sanoo huomanneensa saman tarkkailuhuoneesta ja konsultoivan lääkäriä. Ennen kuin kätilö lähtee ilmoitan tiukasti että en enää lähde kotiin, en uskalla. Hän hieman huvittuu ja sanoo ettei tässä tilanteessa lähetetä kotiin. Piakkoin kätilö tulee takaisin ja sanoo että minut siirretään saliin missä puhkaistaan kalvot ja laitetaan vauvalle pinni päähän että saadaan luotettavampaa tietoa hänen tilastaan.
klo 21:50 Olen siirtynyt saliin ja olen hetken aikaa yksin. Minulle on tuotu mekko mihin pitäisi ahtaa itsensä. Mies on hakemassa sairaalakassia joka jäi autoon. Alan lähes hyperventiloida kun tajuan että vauva on pian sylissä. Vauva jota olen halunnut ja toivonut niin monta vuotta. 6 vuotta. Saan ahdettua itseni pinkkiin mekkoon ja menen sängylle. Lääkäri ja kätilö tulevat pian ja kyselevät kivunlievitystoivomuksia. Mieskin tulee huoneeseen. Lääkäri puhkaisee kalvot minulta ensin epäröityään että saako niitä edes puhki kun en ole kunnolla auennut. Sitten pinni asennetaan kerralla onnistuneesti pojan päähän ja jäämme kahdestaan odottelemaan tulevaa. Ja voin kyllä sanoa että jos supistukset aiemmin sattuivat niin hyvä saatana miten paljon ne paheni kun kalvot rikottiin. Plus sekin häiritsi kun ihan sama miten liikahti niin aina hulahti vettä haarovälistä. Pikku asioita mutta on jäänyt mieleen elävästi. Sykkeet ovat edelleen huonohkot ja kätilö tulee ohjaamaan minut parempaan asentoon, vasemmalle kyljelle, mistä en saa liikkua. Tuskaa. Lisäksi hän antaa mulle happimaskin jos lapsen tila paranisi siitä. Sykkeet monttuilevat alas joka supistuksella mutta palautuvat joka kerta.
La 18.6.2016 klo 00:15
Kätilö ehdottaa minulle epiduraalia koska olen huutanut täysiä happimaskiin joka supistuksella. Lukemat olivat kuulemma kovat ja supistusvälit olivat minuutti supistusta ja minuutti taukoa. Eli hädin tuskin sain hengityksen normaaliksi taas kun tuli uusi aalto. Voin sanoa että pärjäsin kivun kanssa paremmin silloin kun pääsin liikkumaan. Kaikkein kamalinta oli se kun piti olla paikallaan. Kyselen että eikö ole aivan liian aikaista epiduraalille. Kätilön mielestä tässä tapauksessa ei. Epäröin mutta supistus saa myöntymään suunnitelmaan. Ehtii mennä muutama supistus ennen kuin anestesialogi tulee paikalle. En meinaa saada itseäni tarpeeksi käppyrään mutta avun kanssa pistos saadaan laitettua. Jalkaa sähköttää mutta muuten ei tunnu miltään. Saan edelleen pitää happimaskia ja noin 20 minuutissa kipu alkaa huomattavasti laantua. Kipua tuntuu lähinnä toisella puolella selkää. Lääke on siis vaikuttanut hieman toispuoleisesti mutta olen silti onnellinen edes pienestä avusta.
klo 00:50 Seuraan jatkuvasti monitoria missä näkyy sykkeet. Kätilö käski meidän levätä mutta en vain kykene. Mietin hiljaa mielessäni että ei tämä kyllä tule alakautta. Tuli vain sellainen fiilis. Koitan silti ajatella positiivisesti. Suljen silmät. Joka supistuksella avaan silti silmäni ja tuijotan monitoria.
klo 1:20 Huoneeseen lappaa lauma hoitohenkilökuntaa ja valot räväytetään päälle. Minut käskytetään polvilleen ja suoritetaan sisätutkimus varoittamatta. Kerrotaan että sykkeet eivät palaudu ja että vauva ei kestä supistuksia. Sanoo soittavansa leikkausluvan ja miehelle kerrotaan ettei hän pääse mukaan. Minulle tarjotaan maailman kitkerin shotti joka on kuulemma vatsahappojen tasoittaja. Saan sen hädintuskin alas. Ihan järkyttävä. Sitten mennäänkin vauhdilla saliin. Sama anestesialogi tule laittamaan mulle spinaalin. Äitini kokemuksesta johtuen varmistan monta kertaa että onhan alue kunnolla puutunut ja pyydän kokeilemaan. Anestesialogi naureskelee että nyt siellä kokeillaan jo niin kovasti että kyllä sä tuntisit sen. Ahdistaa silti. Pelottaa olla yksin ja kuunnella niitä ääniä. Anestisialogi yrittää höpötellä ja kysellä kaikkea vauvasta. Huomaa varmasti että mua ahdistaa.
klo 1:40 Vihdoin vauva saadaan ulos ja samantien alkaa kuulua rääkymistä. Ahdistus helpottaa kun ymmärrän että lapsi on nyt turvassa. Saan antaa vauvalle pusun ja sitten hänet viedään isin luokse heräämöön odottelemaan. Kätilö kertoo mitat: 2780 g ja 48 cm. Katson häntä ihmeissäni että oikeastiko mun vauva on niin pieni? Oletko varma? Paino-arvio oli ollut jatkuvasti siinä kolmen kilon paremmalla puolella. Minut nidotaan yhteen. Eli käytettiin niittejä. Ihmettelin niitä silloin ja ihmettelen edelleen. Mun kropalle ne niitit eivät käy, nyt tiedän ja osaan sanoa siitä. Minut siirretään pois leikkuupöydältä tavalliseen sänkyyn ja tärisen. Etsin katseellani vauvaa ja kysynkin, vauva on isällä ihokontaktissa paidan alla ja ihmettelen että vauva liikkuu niin paljon. En osannut odottaa sitä. Saan vauvan pian omalle iholle. Tärisen niin paljon että minulle laitetaan lämpöpeitto. Olin tehnyt päätöksen etten imetä, halusin omat kipulääkkeet takaisin. Mutta kun vauva tarttuu nänniin ekaa kertaa päätän imettää. Siitä tulee mulle kunnia-asia.
Onnistun kivuista huolimatta imettämään lähes 4 kuukauden ikäiseksi. Kaipaan niitä aikoja todella paljon. Rakastin imetystä ja ekat viikot sen lopettamisen jälkeen olivat todella rankkoja.
Synnärillä olimme loppujen lopuksi 4 päivää. Ajan kipulääkkeet alas nopeaa koska haluan päästä toipumaan. Pojalta mitataan verensokeria kaksi kertaa päivässä ja kolmantena päivänä hän saa terveen paperit. Pääsemme kotiin sillä ehdolla että neuvolasta järjestyy punnitus keskiviikolle. Onneksi järjestyi. En meinannut saada nukuttua sairaalassa ollenkaan.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli onnellinen vaikka siitä jäikin traumat. Olen kuitenkin päätynyt siihen että minä selvisin ja vauva selvisi ja se on pääasia. Tiedän ettei kokemukseni ole kamalimmasta päästä mutta jokainen kokee nämä asiat omalla tavallaan. Toivottavasti en nyt sitten pelottele ketään esikkoaan odottavaa jos sattuu tämän lukemaan. Kaikki synnytykset ovat erilaisia. :)
-m-
Hei! Kirjoitit sektiohaavalle laitetuista hakasista: "Minut nidotaan yhteen. Eli käytettiin niittejä. Ihmettelin niitä silloin ja ihmettelen edelleen. Mun kropalle ne niitit eivät käy, nyt tiedän ja osaan sanoa siitä." Jäin miettimään, että mitä siis oikeastaan tarkoitit tällä, olitko allerginen materiaalille tms?
VastaaPoista