En olisi ikinä uskonut että keskenmeno vie niin paljon voimia. Vasta tänään sunnuntaina oloni on alkanut olemaan normaalimpi. En meinaa pökrätä ihan joka liikkeestä eikä kivut ole enää paljon mitään. Olen pärjännyt ilman päivällä otettavaa kipulääkettä. Että eiköhän olo ole pian aika normaali.
En ole hirveämmin surrut tilannetta. Syyllisyyttä olen kyllä tuntenut. Ihan kuin mä olisin voinut tän jotenkin estää. En usko että mikään olisi muuttanut tilannetta. Söin kuitenkin mammavitskuja joten mistään foolihapon puuttumisestakaan ei varmasti ollut kyse. En usko että mitään olisi ollut tehtävissä, mutta silti mietin välillä että entä jos ne treenaukset teki pahaa, entä jos joku lääkkeistä aiheutti sen. Jossittelut haluaisin lopettaa.
Vähän olen itkenyt, varsinkin sillon kun kerroin parhaalle ystävälleni tapahtuneesta ja toisen kerran kun hain youtube vlogeista vertaistukea. Toisaalta tuntuu äärimmäisen typerältä surra asiaa mistä en ole yhtään ollut tietoinen ennen kuin oli liian myöhäistä. En ehtinyt unelmoimaan vauvasta ennen kuin olin jo menettänyt hänet. Pyrin ajattelemaan että tästä tapauksesta ei ikinä olisi tervettä vauvaa edes tullut ja siksikin luonto karsi hänet.
Toivon pikaista uutta plussaa, ja jatkuvaa raskautta. Tämä varmasti aiheuttaa vain enemmän keskenmenon pelkoa seuraavaan raskauteen. Ainoa mitä muistan tärppikierrosta on se että harrastelimme samana iltana kuin ovulaatio-oireet olivat päivällä ilmeentyneet. Joten se varmasti edesautti raskauden alkamista. Joten jos vain yrittäisi parhaansa tähdätä siihen. Onneksi kummallakaan ei ole nyt reissua tiedossa lähi-aikoina. Vasta syyskuun lopussa/lokakuun alussa lähdemme lapsen kanssa mummilaan reissulle. Eiköhän ovulaatio ehdi tulla ennen sitä.
Fiilikset ovat edelleen sekavat mitä tähän asiaan tulee. Yritän jäsennellä ajatukset mutta olen ennestään täysin tuntemattomassa tilanteessa enkä tiedä miten kroppa tällaisesta toipuu, tai varsinkaan millä aikataululla. Sen tiedän että jos hetkeäkään jatkossa epäilen menkkojen olleen valemenkat niin teen testin. En uskalla enää luottaa menkkoihin elleivät ne ole täysin tuikitavalliset viikon kestävät kituuttavat menkat. Sen verran tämä säikäytti että en tajunnut olevani raskaana. Huhhuh.
-m-
sunnuntai 26. elokuuta 2018
keskiviikko 22. elokuuta 2018
2 viivaa ilman vauvaa
Luulin että nyt mennään kiertopäivää 19. Istahdin tänään töissä vessanpöntölle ja pyyhkiessä paperiin jäi limansekaista verta. Hetkinen. Mitä oikein tapahtuu. Katsoin kiertopäivän Flosta ja aloin ihmetellä mistä on kyse. Vuosin ensin hyvin niukasti, mietin kiinnittymisvuotoa koska olevinaan tunsin ovulaatio-oireita viikonloppuna. Tämän täytyy olla sitä. Wau, saanko vihdoin plussan. En arvannut saavani plussan heti tänä iltana.
Selvisin töistä kotiin pelkän wc-paperin suojatessa vaatteita. Ei vuotanut läpi. Kotona laitoin siteen. Lähdin kaverille leikkitreffeille. Kaverin luona pohdin hänen kanssaan mistä voisi olla kyse. Hän sen ensimmäisenä keksi että voisiko olla kyse keskenmenosta. Mä tietysti ajattelin et eheii kaii.. Menkat tuli kyllä. Mutta ne oli kyllä lyhyet... ja niukat. Niin ja mulla oli hieman huonon olon aaltoja viime viikolla. Ja mun otsa kukkii.. Hmm. Sitten kävin siellä vessassa ja näin isoimman hyytymän ikinä. Ällötti. Paleli. Ahdisti. Lähdettiin lapsen kanssa menemään ja soitin raskaus-Gurulle. Niin viisas neljän lapsen superäiti joka tietää kaiken raskaudesta ja synnytyksestä. Ja yrittämisestä. Todellakin raskaus-Guru. Kysyin voiko testissä näkyä viiva jos kyse olisikin keskenmenosta. Kyllä pitäisi hailura ainakin näkyä.
Kävin hakemassa halpistesti-liuskoja kaupasta ja kotona uutta pissahätää odotellessa, googlasin ja pohdiskelin. Viikkoja olisi mahdollisesti 6+3. Vajaa tunti sitten testiliuska vahvisti asian näyttämällä hailuraa toista viivaa. Aina ajattelin että kaksi viivaa nostaisi riemun pintaan. Vaan tästä plussasta ei tule vauvaa, ei edes sikiöö. Jonkin on täytynyt mennä pieleen jo aika alussa. Ei voi mitään. En voinut edes tietää tätä mitenkään ennen näitä oireita ja testin tekoa. Jos alan vuotaa verta, edes niukasti, kun menkkojen kuuluu alkaa, oletan niiden olevan menkat. En tiedä mitä ajatella. Pitäisikö testata aina päivää ennen menkkoja? Ei siinä olisi mitään järkeä. Sitä paitsi, nämähän menevät kesken jos ovat mennäkseen. Ei sitä voi estää. Toki jos olisin tiennyt tämän jo aiemmin, en olisi treenannut tai juonut iltapaukkua perjantaina. Vaan en tiennyt.
Siinä se. End of story.
-m-
Selvisin töistä kotiin pelkän wc-paperin suojatessa vaatteita. Ei vuotanut läpi. Kotona laitoin siteen. Lähdin kaverille leikkitreffeille. Kaverin luona pohdin hänen kanssaan mistä voisi olla kyse. Hän sen ensimmäisenä keksi että voisiko olla kyse keskenmenosta. Mä tietysti ajattelin et eheii kaii.. Menkat tuli kyllä. Mutta ne oli kyllä lyhyet... ja niukat. Niin ja mulla oli hieman huonon olon aaltoja viime viikolla. Ja mun otsa kukkii.. Hmm. Sitten kävin siellä vessassa ja näin isoimman hyytymän ikinä. Ällötti. Paleli. Ahdisti. Lähdettiin lapsen kanssa menemään ja soitin raskaus-Gurulle. Niin viisas neljän lapsen superäiti joka tietää kaiken raskaudesta ja synnytyksestä. Ja yrittämisestä. Todellakin raskaus-Guru. Kysyin voiko testissä näkyä viiva jos kyse olisikin keskenmenosta. Kyllä pitäisi hailura ainakin näkyä.
Kävin hakemassa halpistesti-liuskoja kaupasta ja kotona uutta pissahätää odotellessa, googlasin ja pohdiskelin. Viikkoja olisi mahdollisesti 6+3. Vajaa tunti sitten testiliuska vahvisti asian näyttämällä hailuraa toista viivaa. Aina ajattelin että kaksi viivaa nostaisi riemun pintaan. Vaan tästä plussasta ei tule vauvaa, ei edes sikiöö. Jonkin on täytynyt mennä pieleen jo aika alussa. Ei voi mitään. En voinut edes tietää tätä mitenkään ennen näitä oireita ja testin tekoa. Jos alan vuotaa verta, edes niukasti, kun menkkojen kuuluu alkaa, oletan niiden olevan menkat. En tiedä mitä ajatella. Pitäisikö testata aina päivää ennen menkkoja? Ei siinä olisi mitään järkeä. Sitä paitsi, nämähän menevät kesken jos ovat mennäkseen. Ei sitä voi estää. Toki jos olisin tiennyt tämän jo aiemmin, en olisi treenannut tai juonut iltapaukkua perjantaina. Vaan en tiennyt.
Siinä se. End of story.
-m-
sunnuntai 19. elokuuta 2018
Otsikko
Vihaan otsikointia niin paljon. Tuntuu että vaikka muuten olisi kaikkea mistä kirjoittaa niin otsikon keksiminen tuppaa ns. tylsistyttämään kynän kärjen. Kaikki unohtuu kun kuumeisesti yrittää miettiä mikä riittäisi kuvaamaan eniten sitä mistä aikoo kirjoittaa. Plaah sanon minä.
Tämän hetken tunnelmat ovat aika sekalaiset. Tavallaan kun mietin niin tässä kierrossa olen ajatellut ja pohtinut raskautumista paljon, huomattavasti enemmän kuin edellisissä kierroissa. Tarkoitus oli pitää vielä tämäkin kierto taukoa varsinaisesta yrittämisestä. Ainoastaan mamma-vitamiinit ovat menneet nyt. Ja harkitsen tässä kovasti että jos aloittaisin ensi kierron alusta greippimehun juomisen, kokeilisin sitä uudestaan. Sitten mahdollisesti sitä Pukka Womankindia ja ehkä vielä jotain. En ole vielä päättänyt. Kuitenkin yksi tehostettu kierto seuraavaksi. Toivoisin kovasti toista kesävauvaa. Olisin todella onnellinen.
Eilen ja tänään olen tuntenut ovulaatio-oireita. Onneksi mies kotiutui tänään vasemmistoristeilyltä niin pääsee hyödyntämään.
Oltiin tässä reilu kaksi vuorokautta uhmatuhman kanssa kaksistaan ja siis ihan tosi paljon on äiti saanut kokea uhmaamista. Mua on purtu, lyöty, potkittu ja mun päällä on pompittu. Ja me siis oltiin vähän väliä ulkona purkamassa energiaa koska sisällä meinasin tulla oikeasti hulluksi. Todella suuri kunnia kaikille yksinhuoltaja äideille ja iseille. Ei siis ollut todellakaan helpoimmasta päästä tämä viikonloppu. Eniten osumaa mun jälkeen sai koira ja se oli oikeasti tosi kamalaa kun ei pystynyt suojelemaan muuten kuin laittamalla koiran tytärpuolen huoneeseen. Raukka.
Viime tiistaina me olimme pojan kanssa käymässä lasten polilla Turunmaan sairaalassa. Kaikki labrat olivat normaalit. Näillä näkymin hengitysoireet on aiheuttanut kissa-allergia. Saimme luvan lopettaa lääkkeet, toki Ventoline jäi tarvittaessa otettavaksi. Ainoa mikä nosti isompaa huolta oli pojan paino. Jo neuvolassa 2-vuotis käynnillä sanottiin että paino ei ole noussut riittävästi ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin paino ei ollut noussut yhtään. Viimeksi se oli siis noussut puolessa vuodessa vaivaiset 50g. Joten odotamme ensi kuun painokontrollia neuvolassa ja sitten niiden tulosten mukaan päätetään jatkavatko he lasten polilla tutkimista. Koska kuulemma haluavat sitten ottaa enemmän kokeita ja tutkimuksia jos painoa ei saada nousemaan. Voin sanoa että olen nyt yrittänyt parhaani mukaan tuputtaa ruokaa ja herkkuja. Jonkin verran enemmän hän on nyt onneksi syönyt. Kuulemma myös hoidossa hän syö hyvin.
Myös pottailu on alkanut sujumaan kotonakin. Mikä on mukavaa. ^^
Ehkä tässä nyt kaikki mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Haluaisin vain niin kovasti tulla raskaaksi. Lemppari-vloggaajani sai juuri ihanan tyttövauvan ja sen onnen seuraaminen saa haikailemaan että saisinpa minäkin pian omani. <3
-m-
Tämän hetken tunnelmat ovat aika sekalaiset. Tavallaan kun mietin niin tässä kierrossa olen ajatellut ja pohtinut raskautumista paljon, huomattavasti enemmän kuin edellisissä kierroissa. Tarkoitus oli pitää vielä tämäkin kierto taukoa varsinaisesta yrittämisestä. Ainoastaan mamma-vitamiinit ovat menneet nyt. Ja harkitsen tässä kovasti että jos aloittaisin ensi kierron alusta greippimehun juomisen, kokeilisin sitä uudestaan. Sitten mahdollisesti sitä Pukka Womankindia ja ehkä vielä jotain. En ole vielä päättänyt. Kuitenkin yksi tehostettu kierto seuraavaksi. Toivoisin kovasti toista kesävauvaa. Olisin todella onnellinen.
Eilen ja tänään olen tuntenut ovulaatio-oireita. Onneksi mies kotiutui tänään vasemmistoristeilyltä niin pääsee hyödyntämään.
Oltiin tässä reilu kaksi vuorokautta uhmatuhman kanssa kaksistaan ja siis ihan tosi paljon on äiti saanut kokea uhmaamista. Mua on purtu, lyöty, potkittu ja mun päällä on pompittu. Ja me siis oltiin vähän väliä ulkona purkamassa energiaa koska sisällä meinasin tulla oikeasti hulluksi. Todella suuri kunnia kaikille yksinhuoltaja äideille ja iseille. Ei siis ollut todellakaan helpoimmasta päästä tämä viikonloppu. Eniten osumaa mun jälkeen sai koira ja se oli oikeasti tosi kamalaa kun ei pystynyt suojelemaan muuten kuin laittamalla koiran tytärpuolen huoneeseen. Raukka.
Viime tiistaina me olimme pojan kanssa käymässä lasten polilla Turunmaan sairaalassa. Kaikki labrat olivat normaalit. Näillä näkymin hengitysoireet on aiheuttanut kissa-allergia. Saimme luvan lopettaa lääkkeet, toki Ventoline jäi tarvittaessa otettavaksi. Ainoa mikä nosti isompaa huolta oli pojan paino. Jo neuvolassa 2-vuotis käynnillä sanottiin että paino ei ole noussut riittävästi ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin paino ei ollut noussut yhtään. Viimeksi se oli siis noussut puolessa vuodessa vaivaiset 50g. Joten odotamme ensi kuun painokontrollia neuvolassa ja sitten niiden tulosten mukaan päätetään jatkavatko he lasten polilla tutkimista. Koska kuulemma haluavat sitten ottaa enemmän kokeita ja tutkimuksia jos painoa ei saada nousemaan. Voin sanoa että olen nyt yrittänyt parhaani mukaan tuputtaa ruokaa ja herkkuja. Jonkin verran enemmän hän on nyt onneksi syönyt. Kuulemma myös hoidossa hän syö hyvin.
Myös pottailu on alkanut sujumaan kotonakin. Mikä on mukavaa. ^^
Ehkä tässä nyt kaikki mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Haluaisin vain niin kovasti tulla raskaaksi. Lemppari-vloggaajani sai juuri ihanan tyttövauvan ja sen onnen seuraaminen saa haikailemaan että saisinpa minäkin pian omani. <3
-m-
sunnuntai 5. elokuuta 2018
YK8
Niinpä niin. Eilen alkoi vuoto. Ei se sinäänsä yllättänyt koska PMS oireet olivat vahvasti läsnä heti aamusta. Kaikki kiukutti. Joitain muistiinpanoja tästä kuluneesta kierrosta.
Kp16 ovulaatio
Kp21 pahoinvointiaalto
Kp22 nälkä ja pahoinvointiaaltoja
Kp24 alavatsa vihloo
Kp27/kp1 pms oireet ja menkat
Eli jälleen joitain oireita jotka pienesti nostivat toiveita että ehkä tässä kierrossa mutta ne loppuivat siinä kp25 joten tiesin jo siitä ettei tärpännyt. Eli ei ollut mitään oiretta, varsinkin alavatsan vihlomisen puutos on yleensä ennakoinut menkkoja. Ainoastaan kemiallisessa raskaudessa oireet jatkuivat ihan vuotoon asti.
Viimeksi raskauduin Yk9 joten katsotaan miten tässä vielä käy. En siis todellakaan oleta että samaan aikaan tärppäisi. Vaikka se olisi kyllä hirmu kätevää koska ensikengät osuisivat oikeaan vuodenaikaan ja muutenkin ulkoilukamppeet. Mutta niinkuin olen moneen kertaan todennut niin raskautumista ei voi etukäteen tietää, otan vastaan sen mitä tulee. Vaikka joutuisimme hoitoihin asti, se on silti ok. Tottakai toivoin nopeampaa raskautumista tällä kertaa mutta kunhan saisimme toisen ennen kuin poika täyttää 4. Se olisi ihanaa. <3
Olen nyt ahminut silmillä eli lukenut hirmuista tahtia kirjaa nimeltä Ei kenenkään äiti - kertomuksia lapsettomuudesta. On ollut terapiaa tähän menkkamasikseen. Vielä kun nämä pms oireet hellittäisi niin kaikki tuntuisi taas paremmalta. Huomenna tapaan mun personal trainerin pitkästä aikaa. Kiva päästä kuulemaan palautetta.
-m-
Kp16 ovulaatio
Kp21 pahoinvointiaalto
Kp22 nälkä ja pahoinvointiaaltoja
Kp24 alavatsa vihloo
Kp27/kp1 pms oireet ja menkat
Eli jälleen joitain oireita jotka pienesti nostivat toiveita että ehkä tässä kierrossa mutta ne loppuivat siinä kp25 joten tiesin jo siitä ettei tärpännyt. Eli ei ollut mitään oiretta, varsinkin alavatsan vihlomisen puutos on yleensä ennakoinut menkkoja. Ainoastaan kemiallisessa raskaudessa oireet jatkuivat ihan vuotoon asti.
Viimeksi raskauduin Yk9 joten katsotaan miten tässä vielä käy. En siis todellakaan oleta että samaan aikaan tärppäisi. Vaikka se olisi kyllä hirmu kätevää koska ensikengät osuisivat oikeaan vuodenaikaan ja muutenkin ulkoilukamppeet. Mutta niinkuin olen moneen kertaan todennut niin raskautumista ei voi etukäteen tietää, otan vastaan sen mitä tulee. Vaikka joutuisimme hoitoihin asti, se on silti ok. Tottakai toivoin nopeampaa raskautumista tällä kertaa mutta kunhan saisimme toisen ennen kuin poika täyttää 4. Se olisi ihanaa. <3
Olen nyt ahminut silmillä eli lukenut hirmuista tahtia kirjaa nimeltä Ei kenenkään äiti - kertomuksia lapsettomuudesta. On ollut terapiaa tähän menkkamasikseen. Vielä kun nämä pms oireet hellittäisi niin kaikki tuntuisi taas paremmalta. Huomenna tapaan mun personal trainerin pitkästä aikaa. Kiva päästä kuulemaan palautetta.
-m-
keskiviikko 1. elokuuta 2018
Kukkuluuruu
Pitkästä aikaa olen kunnolla motivoitunut kirjoittamaan. Tämä helle on todellakin lannistanut minut, ennen riitti energiaa pitkälle iltaan mutta näillä keleillä, olen lähes puolikuollut kun pääsen kotiin töistä. Varsinkin jos menen sinne pyöräillen. Heti kotiin päästyäni syöksyn suihkuun koska muuten en kykene toimimaan. Se hien määrä on jotain niin ällöttävää. En ole siis täysin luovuttanut liikkumisen suhteen, olen edelleen motivoitunut ja haluan kovasti jo nähdä tuloksia muutenkin kuin vain vaa'assa. Nyt olen saanut pois 1,5 kg mikä on ihan kiva mutta enemmänkin saisi lähteä. Silti olen iloinen aina kun pystyn nostamaan vastusta kuntolaitteessa. Huippua!
Tässä neljän päivän sisällä on tapahtunut paljonkin. Sunnuntaina meidän rakas kissaherra lähti uuteen kotiin. Hän ei jaksanut enää meidän poikaa ja jatkuvaa seuraamista ja matkimista. Ei oikeastaan ollut oma itsensä paitsi silloin kun poika nukkui. Ei se ole kissalle oikein pakottaa sitä tilanteeseen missä se ei tykkää olla. Pistin Toriin ilmoituksen ja parin tunnin sisällä jo tuli ensimmäinen yhteydenotto. Yhteydenottoja tuli yhteensä kolme, mikä on mielestäni paljon. Olen aina luullut että aikuisten kissojen on todella vaikeaa löytää kotia. Sir Lancelot lähti kotiin missä on kaksi muutakin kissaa. Hän on sopeutunut sinne jo täysin, hakee paljon huomiota uusilta omistajilta ja on pistänyt nuoremman poikakissan ruotuun pienellä vastamurinalla. Olen erittäin onnellinen että kaikki sujui näin helposti. Surin ensimmäiset päivät todella paljon mutta eilinen tieto sopeutumisesta helpotti möykkyä rinnassa todella paljon.
Maanantai meni niin sumussa siitä stressistä kissan suhteen etten muista siitä päivästä paljon mitään. Eilen tiistaina sitten meidän poika kävi ennakoivasti verikokeessa astmapolin käyntiä varten. Ostin meille kotiin emla-laastaripaketin. Miehellä oli vaikeuksia saada pojalle laastari paikalleen mutta sai sen onneksi kuitenkin jotenkuten. Itse kokeesta lapsi suoriutui erinomaisesti. Lähinnä oli ihmetellyt mitä labrahoitaja tekee. Kiitos Emlan ei siis pistos tuntunut yhtään.
Tänään oli poitsun ensimmäinen virallinen hoitopäivä. Mieheni meinasi ensin että tänään olisi vielä pojan kanssa siellä leikkimässä mutta hoitaja oli puhunut hänet siihen että jättää hetkeksi yksin pojan sinne. Me siis kävimme jo alkukesästä tutustumassa siihen hoitopaikkaan. Tänään oli myös toinen hoitolapsi paikalla ja jätkä oli kuulemma ihan iloisesti vilkuttanut isille heipat ja mennyt leikkimään. He sopivat että mies hakee pois jo kahdeltatoista jos poju ei suostu nukkumaan päiväunia mutta niin vain oli nukahtanut ja mies meni hakemaan vasta kahdelta. Poika oli kuulemma syönyt kesäkeittoa (meidän nirppis syönyt kesäkeittoa??!) ja käynyt kahdesti potalla (mitä ihmettä, meidän pottatotaalikieltäytyjä?!) ja ollut kaikinpuolin rauhallinen ja kiltti. Siis meidän rasavilli Vili Vilperi oli ollut rauhallinen? En voinut kun nauraa kun sain viestejä. Luultavasti on kyse ihan alkuviehätyksestä ja hoitaja saa vielä nähdä pojan oikean luonteen mutta kyllä todella toivon että mun lapsi alkaa kotonakin syömään mitä vaan ja käymään potalla. Kun tultiin kotiin niin sanoin pojalle että kotonakin voi käydä potalla, sain vastaukseksi totisen EI. :D
Tällä hetkellä on ns. piinapäivät menossa mutta enpä tiedä mitä ajatella. Pieniä tuntemuksia on mutta odotan menkkoja alkavaksi viikon sisällä. On mulla kuitenkin testi tuolla laatikossa tarvittaessa.
Tässä tulikin paljon asiaa kerralla. Mutta sitä se teettää kun helle saa laiskistumaan. Mä en koskaan valita kylmästä, enkä oikeastaan ole nyt kamalasti valittanut kuumuudesta, mutta kyllä tämä alkaa jo kiitos vaan riittämään. Näillä näkymin lauantaina alkaa jäähtymään ja toivon niin paljon että se pitää paikkansa. Tuntuu että aivotkin kiehuu!
-m-
Tässä neljän päivän sisällä on tapahtunut paljonkin. Sunnuntaina meidän rakas kissaherra lähti uuteen kotiin. Hän ei jaksanut enää meidän poikaa ja jatkuvaa seuraamista ja matkimista. Ei oikeastaan ollut oma itsensä paitsi silloin kun poika nukkui. Ei se ole kissalle oikein pakottaa sitä tilanteeseen missä se ei tykkää olla. Pistin Toriin ilmoituksen ja parin tunnin sisällä jo tuli ensimmäinen yhteydenotto. Yhteydenottoja tuli yhteensä kolme, mikä on mielestäni paljon. Olen aina luullut että aikuisten kissojen on todella vaikeaa löytää kotia. Sir Lancelot lähti kotiin missä on kaksi muutakin kissaa. Hän on sopeutunut sinne jo täysin, hakee paljon huomiota uusilta omistajilta ja on pistänyt nuoremman poikakissan ruotuun pienellä vastamurinalla. Olen erittäin onnellinen että kaikki sujui näin helposti. Surin ensimmäiset päivät todella paljon mutta eilinen tieto sopeutumisesta helpotti möykkyä rinnassa todella paljon.
Maanantai meni niin sumussa siitä stressistä kissan suhteen etten muista siitä päivästä paljon mitään. Eilen tiistaina sitten meidän poika kävi ennakoivasti verikokeessa astmapolin käyntiä varten. Ostin meille kotiin emla-laastaripaketin. Miehellä oli vaikeuksia saada pojalle laastari paikalleen mutta sai sen onneksi kuitenkin jotenkuten. Itse kokeesta lapsi suoriutui erinomaisesti. Lähinnä oli ihmetellyt mitä labrahoitaja tekee. Kiitos Emlan ei siis pistos tuntunut yhtään.
Tänään oli poitsun ensimmäinen virallinen hoitopäivä. Mieheni meinasi ensin että tänään olisi vielä pojan kanssa siellä leikkimässä mutta hoitaja oli puhunut hänet siihen että jättää hetkeksi yksin pojan sinne. Me siis kävimme jo alkukesästä tutustumassa siihen hoitopaikkaan. Tänään oli myös toinen hoitolapsi paikalla ja jätkä oli kuulemma ihan iloisesti vilkuttanut isille heipat ja mennyt leikkimään. He sopivat että mies hakee pois jo kahdeltatoista jos poju ei suostu nukkumaan päiväunia mutta niin vain oli nukahtanut ja mies meni hakemaan vasta kahdelta. Poika oli kuulemma syönyt kesäkeittoa (meidän nirppis syönyt kesäkeittoa??!) ja käynyt kahdesti potalla (mitä ihmettä, meidän pottatotaalikieltäytyjä?!) ja ollut kaikinpuolin rauhallinen ja kiltti. Siis meidän rasavilli Vili Vilperi oli ollut rauhallinen? En voinut kun nauraa kun sain viestejä. Luultavasti on kyse ihan alkuviehätyksestä ja hoitaja saa vielä nähdä pojan oikean luonteen mutta kyllä todella toivon että mun lapsi alkaa kotonakin syömään mitä vaan ja käymään potalla. Kun tultiin kotiin niin sanoin pojalle että kotonakin voi käydä potalla, sain vastaukseksi totisen EI. :D
Tällä hetkellä on ns. piinapäivät menossa mutta enpä tiedä mitä ajatella. Pieniä tuntemuksia on mutta odotan menkkoja alkavaksi viikon sisällä. On mulla kuitenkin testi tuolla laatikossa tarvittaessa.
Tässä tulikin paljon asiaa kerralla. Mutta sitä se teettää kun helle saa laiskistumaan. Mä en koskaan valita kylmästä, enkä oikeastaan ole nyt kamalasti valittanut kuumuudesta, mutta kyllä tämä alkaa jo kiitos vaan riittämään. Näillä näkymin lauantaina alkaa jäähtymään ja toivon niin paljon että se pitää paikkansa. Tuntuu että aivotkin kiehuu!
-m-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)